1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ennallistaminen

Siian vaellusreittejä korjattu – Ilomantsin Koitereen ennallistaminen on saatu käyntiin

Keväällä alkaneessa Ilomantsin Koitereen ennallistamisessa on käyty käsiksi jo käytännön töihin. Alueella on poistettu nousuesteitä erittäin uhanalaisen vaellussiiaan reitiltä.

Koitereen ennallistamishanke auttaa myös Koitajoen kaloja. Kuva: YLE

Osuuskunta Lumimuutos käynnisti huhtikuussa Ilomantsin Koitereen ennallistamishankkeen. Työntekijät ovat käyneet läpi koko Koitereen valuma-alueen, ja ennallistamiskohteita on etsitty muun muassa patikoimalla.

Tiedossa on, että vanhat suo-ojat ja rantojen eroosio kuormittavat vesistöä. Kaloihin kertyy raskasmetalleja, erityisesti elohopeaa.

Hyvä uutinen on se, että työ tuottaa jo tulosta. Esimerkiksi Metsähallituksen Metsätalous Oy aloittaa ensi talvena maillaan soiden ennallistamistyöt.

Ennallistamishanke on puolestaan poistanut nousuesteitä erittäin uhanalaisen vaellussiiaan reitiltä.

– Koitere, joka kytkeytyy tietenkin Koitajoen kysymyksiin on kansallisesti tärkeä. Koitajoen siika on monien siikaistutusten emokala, mädin lähde, toteaa Tero Mustonen Lumimuutoksesta.

– Siika nyt hyötyy heti Syväysjoella ja toivotaan, että emokaloja saadaan turvaan ja kutualueet elpymään.

Samalla tuetaan kulttuurisesti ainutlaatuista pyyntimuotoa, jokinuottausta, jota kalastajat ovat Koitajoella perinteisesti harjoittaneet.

Mikäli Koitereen veden tilanne paranee, edesauttaisi se myös järvilohen kutualueiden elpymistä Ala-Koitajoella. Tähän on kuitenkin vielä matkaa. Tero Mustosen mukaan työhön voi hyvinkin mennä viisikymmentä vuotta.