1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. murhayritykset

Kolmesta murhan yrityksestä epäilty vangittiin: liikenneonnettomuuden selvittely muuttui Nokialla rikostutkinnaksi

Epäilty on kertonut poliisille, että hän yritti surmata itsensä ajamalla päin vastaan tullutta autoa Nokialla keskiviikkona. Vastaantulevassa autossa oli kolme ihmistä. Sen auton kuljettaja onnistui väistämään osittain.

Poliisi tutkii kolmea murhan yritystä Nokialla. Kuva: Miikka Varila / Yle

Poliisi tutkii Nokialla tapahtunutta liikenneonnettomuutta kolmena murhan yrityksenä. Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi vuonna 1981 syntyneen miehen perjantaina todennäköisin syin epäiltynä kolmesta murhan yrityksestä.

Epäilty kertoo, että hän yritti tehdä itsemurhan ajamalla päin vastaan tullutta autoa. Tämänhetkisten tietojen mukaan henkilövahinkoja ei tullut. Toisen auton kuljettaja onnistui osittain väistämään päin tulevaa autoa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Juvonen Sisä-Suomen poliisista poliisista kertoo, että vastaantulevassa autossa oli kolme ihmistä. Siksi tutkitaan kolmea murhan yritystä. Kuljettaja oli autossaan yksin.

Ilmoitus kolarista Tampereen-Porin välisellä 11-tiellä tuli keskiviikkona illansuussa, kello 17.30.

Poliisi on muuten vaitonainen tutkinnasta tässä vaiheessa.

Päivitetty kello 13.54 tieto Pirkanmaan käräjäoikeuden vangitsemispäätöksestä.