1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. maaperän saastuminen

Lahden Jokimaalla putsataan pilaantunutta maaperää uuden teollisuusalueen tieltä

Puhdistusurakan jälkeen maaperästä otetaan tarvittavat näytteet ja puhdistuksesta laaditaan raportti.

Pilaantunutta maaperää kaivetaan pois syksyn aikana ja lopuksi ympäristön puhtaus varmistetaan asianmukaisin testein. Kuvituskuva. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Lahden Jokimaalla puhdistetaan pilaantunutta maaperää haitallisista metalleista.

Hämeen Ely-keskuksen päätöksen mukaan Jokimaan Lintulantiellä aiemmin sijainneen romuliikkeen jäljiltä pilaantunut maa tulee kaivaa pois. Kiinteistön omistava Lahden kaupunki poistaa noin 1500 neliömetrin alueelta noin 2700 tonnia maata syksyn aikana.

Pilaantunut maa-aines on poistettava, jottei se haittaa alueen tulevaa käyttöä. Lintulantien alueelle suunnitellaan uutta toimitila- ja teollisuuskeskittymää.

Hämeen Ely-keskuksen päätöksessä edellytetään, että poistettava maa-aines tulee toimittaa pilaantuneiden maiden käsittelylaitokseen. Lisäksi ympäristöteknisen asiantuntijan tulee valvoa puhdistustyön toteutusta ja laatua.

Alueen riittävä puhtaus selvitetään lopuksi maaperästä otettavilla näytteillä ja puhdistusprosessista laaditaan raportti.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.