1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarokote

Oikeus kolmanteen koronarokotteeseen on monelle epäselvä – Seinäjoella nettiajanvaraus jouduttiin sulkemaan, koska aikoja varasivat nekin, joille rokote ei kuulu

Vakavasti immuunipuutteiset eivät ole sama asia kuin aiempien rokotuskierrosten riskiryhmäläiset, ja tämä tieto ei ole saavuttanut kaikkia. Koko muun väestön kolmannet rokotteet eivät ole vielä ajankohtaisia, ja päätös etenemisestä tehdään syksyn aikana.

Kolmansia rokotteita annetaan aikanaan lyhyellä annosvälillä rokotetuille sekä vakavasti immuunipuutteisille. Koko väestön osalta kolmannen annoksen kanssa ei ole kiire. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Kolmansia koronarokotteita pistetään jo monilla paikkakunnilla, mutta tieto siihen oikeutetuista on osin epäselvää. Kyselyjä tulee niin kuntiin kuin THL:ään.

Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen kaupunki on joutunut sulkemaan kolmansien koronarokotuksien nettiajanvarauksen vain parin päivän jälkeen, sillä ajanvarauksia tuli paljon kohderyhmään kuulumattomilta.

Kolmatta koronarokotetta annetaan nyt niille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt ja ensimmäisten ryhmien joukossa lyhyellä annosvälillä rokotetuille.

Jälkimmäiseen joukkoon kuuluu koronapotilaiden parissa toimivaa terveydenhuoltohenkilöstöä ja esimerkiksi hoivakotien iäkkäitä asukkaita ja heitä hoitavia työntekijöitä. He ovat saaneet ykkös- ja kakkosrokotteen aikanaan alle kuuden viikon välein.

Voimakkaan immuunipuutteisiksi taas katsotaan henkilöt, joille on tehty esimerkiksi elin- tai kantasolusiirto tai jotka saavat immunosuppressiivista syöpähoitoa. Koko listan voit katsoa THL:n sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Seinäjoen kaupunki muistuttaa, että immuunipuutteiset ovat lähes poikkeuksetta erikoissairaanhoidossa hoidettavia tai siellä vastikään hoidettuja potilaita.

Tiedonpuutetta pidetään ymmärrettävänä

Seinäjoella väärien ajanvarausten syynä ei ole röyhkeys, vaan epätietoisuus.

– Ihmisiä ei ole saavuttanut tieto siitä, ketkä kuuluvat vakavasti immuunipuutteisiin. Monet ovat käsittäneet, että siihen kuuluvat esimerkiksi samat riskiryhmät kuin influenssarokotuksissa, sanoo Seinäjoen terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Tiina Perä.

Nettivarausjärjestelmä ei pysty tekemään rajauksia, ja ihmisten käännyttäminen rokotustilanteista on ikävää. Siksi aikoja saa nyt vain puhelimitse, jolloin oikeus rokotteeseen voidaan varmistaa etukäteen.

Keski-Pohjanmaalla oikeutta kolmanteen rokotteeseen on tultu aika ajoin kysymään walk in -tilaisuuksissa, mutta kyse on pienistä määristä. Pääsääntöisesti tilanne on tiedossa.

Vaasassa kolmannen koronarokotteen antaminen on vasta alkamassa. Rokotusajan saa puhelimitse, jolloin selvitetään, että asiakas kuuluu voimakkaasti immuunipuutteisiin henkilöihin.

Johtava asiantuntija Mia Kontio THL:stä pitää ymmärrettävänä sitä, että osa on mieltänyt immuunipuutteisten ryhmän tarkoittavan aiempia riskiryhmiä. Kunnat ovat kuitenkin tiedottaneet siitä, ettei näin ole.

Seinäjoellakin rokotteita olisi annettavaksi myös muille kuin nyt määritellyille ryhmille, mutta asiassa edetään valtakunnallisen ohjeistuksen mukaan. THL on linjannut, että kolmansilla rokoteannoksilla muulle väestölle ei ole kiire, sillä valtaosa on saanut rokotukset myöhemmin ja pidemmällä aikavälillä.

Tarvetta kolmansiin annoksiin arvioidaan Kontion mukaan nyt syksyn aikana.

Lue myös: Kaikki suomalaiset eivät tarvitse kolmatta koronarokotetta syksyn aikana, katsoo rokotusasiantuntijaryhmä

Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23:een asti.