1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sankarihauta

Kolme sankarivainajaa pääsee viimein haudan lepoon kotona Suomessa – yksi heistä on saaresta Venäjältä löytynyt Eugen Wist

Ylikersantti Eugen Wistin jäänteet ovat odottaneet hautaamista pitkään. Hänen lisäkseen kaksi muuta sankarivainajaa haudataan tulevana sunnuntaina Lappeenrantaan. Siunaustilaisuus toimitetaan Lappeen Marian kirkossa.

Arkistokuva Lappeenrannan sankarihautausmaalta vuodelta 2019, jolloin haudan lepoon siunattiiin 50 tuntematonta sankarivainajaa. Kuva: Petri Kivimäki / Yle

Kolme sankarivainajaa haudataan sotilaallisin kunnianosoituksin Lappeenrannan sankarihautausmaalle.

Karjalasta löydetyt sankarivainajat, ylikersantti Eugen Wist, sotamies Onni Paananen ja korpraali Alvi Jänönen lasketaan haudan lepoon tulevana sunnuntaina.

Siunaustilaisuus toimitetaan Lappeen Marian kirkossa. Siunauksen toimittaa kenttäpiispa Pekka Särkiö.

Hautajaisten sotilaalliset elementit sisältävät kielekkeisen valtiolipun ja kunniaosaston haudalla sekä kunnialaukaukset arkkuja hautaan laskettaessa. Lisäksi Utin Jääkärirykmentin NH90-helikopteri suorittaa sankarivainajien kunniaksi ylilennon.

Lappeenrannan sankarihautausmaalle on tähän mennessä haudattu noin 800 tuntematonta sotilasta. Arkisotkuva viime vuodelta. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Sankarivainajien arkunkantajina toimivat Maasotakoulun ja Utin jääkärirykmentin varusmiehet sekä reserviläiset. Kunniaosasto koostuu Utin Jääkärirykmentin varusmiehistä, jotka saavat tiedustelukoulutuksen. Utin jääkärirykmentti vaalii erillisen pataljoona 4:n perinteitä.

Tällä halutaan symboloida erityisesti sankarivainaja Wistin toimintaa kaukopartiomiehenä sodan aikana.

Pitkä odotus

Kaukopartiomies Eugen Wistin jäänteet ovat odottaneet hautaamista pitkään. Wistin jäännökset löytyivät syksyllä 2019 Venäjältä. Vasta tämän vuoden tammikuussa valmistunut DNA-tutkimus varmisti, että kyseessä todella on Eugen Wist.

Wist joutui venäläisten yllättämäksi Pienessä Käräjäsaaressa jatkosodan aikana 6.7.1944. Saari sijaitsee alle 20 kilometrin päässä Viipurista koilliseen.

Lue lisää: Neljä suomalaista sankarivainajaa odotti kotiin pääsyä yli 70 vuotta – DNA-tutkimus selvitti, keitä he ovat

Eugen Wist pääsi viime helmikuussa takaisin kotikaupunkiinsa Lappeenrantaan odottamaan siunausta. Arkunkantajana on kaartinjääkäri Joona Jaakkola.

Talvi- ja jatkosodan taistelupaikoille jääneiden suomalaisten etsintä Venäjällä on tällä hetkellä venäläisetsijöiden varassa. Venäläisetsijät ovat voineet jatkaa omien kaatuneittensa etsintää ja siinä yhteydessä on löydetty suomalaisvainajia.

Venäläisetsijöiden viime ja tänä vuonna tekemiä löytöjä ei ole päästy tuomaan Suomeen, koska Venäjän ehdot maarajojen ylittämiselle ovat tiukat koronavirusepidemian takia.

Viimeksi Lappeenrannassa oli isot sankarihautajaiset toukokuussa 2019, jolloin haudan lepoon siunattiin 50 tuntematonta sankarivainajaa.