1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kainuu

Alle kolmikymppiset kainuulaiset ovat ryhtyneet asuntosijoittajiksi – Kajaanin tornitalon yksiöt ja kaksiot myydään yhä nuoremmille

Asuntojen lisäksi pörssiosakkeet ja rahastot kiinnostavat nuoria kainuulaisia. Oman talouden suunnittelu koetaan luontevaksi muun muassa somesta saatujen tarinoiden ja esimerkkien ansiosta.

Entistä nuoremmat ovat rohkaistuneet hankkimaan sijoitusasuntoja Kainuussa. Kuva: Mostphotos/Deyan Georgiev

Yhä nuoremmat kainuulaiset ovat kiinnostuneet ostamaan itselleen oman asunnon. Esimerkiksi Kajaaniin rakentuvassa tornitalosssa nuorin tiedossa oleva asunnon ostaja on 28-vuotias.

Kainuun Osuuspankin toimitusjohtaja Teuvo Perätalo kertoo, että entistä nuoremmat ovat rohkaistuneet hankkimaan myös sijoitusasuntoja Kainuussa. Perätalon mielestä Kajaanissa on hyvä vuokratuotto, ja asuntojen hintataso on kohtuullinen.

– Ehkä meidän vanhempien asiakkaiden lisäksi myös nuorempia on ollut liikenteessä. Sijoitusomistaminen on laajemman nuoremman porukan käsissä, sanoo Prisman viereen tornitaloa rakentavan Rakennusliike Halosen toimitusjohtaja Jussi Arffman.

Erityistä kiinnostusta on yksiöihin ja kaksioihin. 12-kerroksisen tornitalon rakentaminen alkaa Kajaanissa loppuvuodesta ja alustavan suunnitelman mukaan se valmistuu vuonna 2023. Viereen suunnitellusta toisesta tornitalosta ei ole vielä tehty rakentamispäätöstä.

Asuntosijoittamisen lisäksi pörssiosakkeet ja rahastot kiinnostavat nuorempia kainuulaisia. Kokonaisuudessaan oman talouden suuunnittelu koetaan luontevaksi muun muassa somesta saatujen tarinoiden ja esimerkkien myötä.

Nuoret myös kääntyvät entistä rohkeammin pankkien asiantuntijoiden puoleen. Tieto säästämisestä ja sijoittamisesta leviää eri kanavissa yhä laajemmalle nuorempien tietoisuuteen.

– Myös samassa tilanteessa olevat verrokkiryhmät toimivat kannustavina, sanoo Säästöpankin sijoituspäällikkö Outi Nissinen.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.