1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Huawei

Huawein johtaja pääsi vapaaksi – Kiinan ja Kanadan suhteita vuosikausia hiertänyt kiista saatiin päätökseen

Mengin tapaus oli kiristänyt Kanadan ja Kiinan välejä. Vain muutamaa päivä Huawein liikejohtajan kiinnioton jälkeen Kiina otti kiinni kaksi kanadalaista. Myös heidät on nyt vapautettu.

– Uskon, että jokaisella asialla on valoisa puoli. Tämä oli korvaamaton kokemus elämässäni, Huawein talousjohtaja Meng Wanzhou sanoi toimittajille Vancouverissa perjantaina. Kuva: Bob Frid / EPA

Kanadassa korkeimman oikeuden tuomari on päättänyt lakkauttaa kiinalaisen matkapuhelinjätti Huawein talousjohtajan Meng Wanzhoun luovutustoimet.

Samalla tuomari poisti Mengin vapautusehdot, mikä tarkoittaa, että tämä vapautetaan.

– Kolmen viime vuoden aikana elämäni on kääntynyt ylösalaisin. Tämä on ollut hajottavaa aikaa minulle äitinä, vaimona ja talousjohtajana.

– Uskon, että jokaisella asialla on valoisa puoli. Tämä oli korvaamaton kokemus elämässäni, Meng sanoi toimittajille Vancouverissa kiittäen aiemmin Kiinan Kanadan-suurlähetystöä tuesta.

Meng teki aiemmin perjantaina syytesopimuksen yhdysvaltalaisten syyttäjien kanssa. Ratkaisuehdotusta käsiteltiin Yhdysvalloissa osavaltion tuomioistuimessa New Yorkissa. Oikeusministeriön asianajaja David Kessler kertoi, että Yhdysvallat suostuu lykkäämään Mengin syytteeseen asettamisen 1. joulukuuta 2022 asti ja jos tämä noudattaa sopimuksen ehtoja, syytteistä luovutaan.

Diplomaattinen kiista kesti vuosia

Kanada otti Mengin kiinni vuoden 2018 lopulla Vancouverissa. Mengiä syytettiin Iranin vastaisten talouspakotteiden rikkomisesta.

Tuolloin Kanadan pääministeri Justin Trudeau sanoin, että Mengin pidätys ei ollut poliittinen. Kanada pidätti Mengin koska Yhdysvallat oli antanut hänestä pidätysmääräyksen.

8. joulukuuta vuonna 2018 Kiina uhkasi Kanadaa vakavilla seurauksilla, ellei Kanada vapauttaisi Mengiä.

10. joulukuuta Kiina pidätti Kanadan entisen diplomaatin Michael Kovrigin sekä liikemies Michael Sparovin epäiltynä osallistumisesta turvallisuutta uhkaavaan toimintaan.

Kiinan pidätyksiä on pidetty laajalti kostotoimina Mengin pidätyksestä.

Tammikuussa 2019 Trudeau ja Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump tuomitsivat Kiinan tekemät pidätykset.

Trudeaus myös erotti tammikuussa 2019 Kanadan Kiinan suurlähettilään John McCallumin tämän Mengistä antamistaan lausunnoista kiinalaismedialle.

Samana vuonna Kiinan ja Kanadan väliset diplomaattiset suhteet jännittyivät, kun Kiina langetti kuolemantuomion kanadalaiselle Robert Lloyd Schellenbergille.

Tapaus herätti keskustelua Kiinan kostotoimista. Kiinan mukaan Schellenbergin tapauksen uudelleenkäsittely päätettiin pitää, sillä Kiina piti 15 vuoden vankeutta lievänä tuomiona.

Kiina pidätti Schellenbergin vuosia ennen Huawein jupakkaa.

Kuolematuomion jälkeen Kiina päivitti matkustusohjeensa ja varoitti kansalaisiaan "paikallisten lakien mielivaltaisesta täytäntöönpanosta".

Vastaukseksi Kiina varoitti kansalaisiaan Kanadaan matkustamisen vaaroista.

Kesäkuussa 2020 Kiina syytti Kovrigia ja Spavoria vakoilusta ja valtionsalaisuuksien paljastamisesta. Vuonna 2021 heidät tuomittiin 11 vuodeksi vankeuteen.

Kiina ja Kanada pääsivät vihdoin sopuun

Meng oli Kanadassa kotiarestissa liki kolme vuotta.

Tammikuussa 2021 Mengin asianajajat pyysivät tuomioistuinta lieventämään kotiarestiehtoja. Mengin kotiarestiin kuului nilkkapanta, ulkonaliikkumiskielto ja vartijan päivittäinen valvonta.

24. syyskuuta Meng teki syytesopimuksen yhdysvaltalaisten syyttäjien kanssa. Hänet on vpaautettu ja Meng voi palata Kiinaan.

Myös Kiinassa vangittuna olleet kanadalaiset ovat päässeet vapaaksi ja he ovat matkalla kotiin, kertoo Kanadan pääministeri Trudeau.