1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yhdysvallat

Republikaanien rahoittama uudelleenlaskenta Arizonassa vahvisti: Biden voitti

Ex-presidentti Trump on käyttänyt usein juuri Arizonan äänestystä esimerkkinä puhuessaan laaja-alaisesta vaalivilpistä. Trumpin väitteille ei ole löydetty tosiasiallista tukea.

Yhdysvaltain presidentinvaalien ennakkoääniä laskettiin Georgian Atlantassa 4. marraskuuta 2020. Kuva: Erik S. Lesser / EPA

Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa tehty presidentinvaalien äänten uudelleenlaskenta vahvistaa jälleen presidentti Joe Bidenin voiton. Perjantaina julkaistusta raporttiluonnoksesta uutisoivat useat kansainväliset mediat.

Republikaanien rahoittamassa uudelleenlaskennassa selvisi, että demokraatit voittivat Arizonassa sijaitsevassa Maricopan piirikunnassa noin 45 000 äänellä. Uudelleenlaskennan tulos seurasi likeisesti jo aiemmin vahvistettua.

Floridalaisen kyberturvallisuusyhtiön tekemä ääntenlaskenta oli kolmas Arizonassa. Aiemmista kahdessa laskennassa ei myöskään havaittu ongelmia.

– Tämä tarkoittaa, että taulukointivälineet laskivat äänet kuten niiden piti, ja tulos heijastaa äänestäjien tahtoa. Tämän pitäisi olla tarinan loppu. Kaikki muu on ylimääräistä hälyä, republikaanitaustainen piirikunnan hallintoneuvoston puheenjohtaja Jack Sellers kommentoi tulosta.

Yhdysvaltain entinen presidentti, republikaanien Donald Trump kampanjoineen on toistuvasti yrittänyt kumota viime vuoden vaalien tulosta ja kääntää sen edukseen. Trump on käyttänyt usein juuri Arizonan äänestystä esimerkkinä puhuessaan laaja-alaisesta vaalivilpistä. Trumpin väitteille ei ole löydetty tosiasiallista tukea.

Laskentoja viritteillä myös muualla

Trump yritti kääntää myös Bidenin voittaman uudelleenlaskennan tulosta edukseen raportin tultua julki.

– Uudelleenlaskenta oli suuri voitto demokratialle ja suuri voitto meille. Se osoittaa, kuinka korruptoituneet vaalit olivat, Trump sanoi lausunnossaan, joka ei vastannut lainkaan raportin sisältöä.

Arizonan lisäksi Trump on tukijoukkoineen pyrkinyt saamaan äänet laskettavaksi uudelleen muun muassa Wisconsinissa ja Pennsylvaniassa. Republikaanivaltaisissa osavaltioissa, kuten Floridassa, Texasissa ja Georgiassa vaalilakeja on presidentinvaalien jälkeen muutettu esimerkiksi postiäänten osalta Trumpin esittämän kritiikin takia.

Uudelleenlaskennat ovat herättäneet närkästystä demokraateissa. Puolueen johtava elin, kansallinen komitea, on luonnehtinut uudelleenlaskentoja julkisten varojen haaskaamiseksi ja vaaralliseksi yritykseksi sabotoida demokratiaa.

Lue myös:

Kirjeenvaihtajalta: Kalifornian kansanäänestys oli ehkä viimeinen varoitus Yhdysvaltain konservatiiveille

Trump ei kertonut selkeästi tulevaisuuden aikeistaan ensimmäisessä kampanjatilaisuudessa Washingtonista lähtönsä jälkeen

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken: Nicaraguan tulevat presidentinvaalit ovat "menettäneet kaiken uskottavuuden"

Yhdysvalloissa ensimmäiset kongressitalon mellakoitsijoista tunnustivat – syytteenä virkavallan väkivaltainen vastustaminen