1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Saksan vaalit

Presidentti Niinistö: Angela Merkelin myötä Eurooppa menettää kuuluvimman äänensä – Suomen kannalta Saksan vaaleilla ei ole erillismerkitystä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi yrittäjäpäivillä Jyväskylässä myös kotimaan talouden näkymiä. Niinistö uskoo palvelualan nousevan nopeasti koronakriisistä.

Presidentti Niinistö: Angela Merkelin myötä Eurooppa menettää kuuluvimman äänensä
Presidentti Niinistö: Angela Merkelin myötä Eurooppa menettää kuuluvimman äänensä

Saksassa käydään sunnuntaina liittopäivävaalit. Nykyinen liittokansleri Angela Merkel väistyy pitkän 16-vuotisen valtakautensa jälkeen. EU:n suurin kansantalous saa uuden liittokanslerin, joten vaaleja seurataan suurella mielenkiinnolla. Saksa on Suomen suurin vientimaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei odota Saksan vaaleilla olevan mitään erillistä merkitystä Suomelle. Hän arvioi yrittäjäpäivillä Jyväskylässä vallanvaihdon merkitystä.

– Mitään erillismerkitystä Suomelle sillä mikä Saksan vaalitulos on ei ole. Eurooppa kuitenkin menettää ehkä kuuluvimman äänensä. Luulen, että Saksassakin riippumatta poliittisista ryhmistä ollaan sitä mieltä, että valitaanpa kuka tahansa, kyllä häneltä aikaa menee väistämättä hankkiutua samanlaiseen rooliin, Niinistö sanoo.

Kilvasta ennnakoidaan tulevan tiukka sosiaalidemokraattien kansleriehdokkaan Olaf Scholzin ja kristillisdemokraattien kansleriehdokkaan Armin Laschetin eli Merkelin seuraajaan välillä.

Euroopan kannalta keskeistä on muun muassa, miten Saksa tulee jatkossa suhtautumaan julkiseen velkaantumiseen. Suuren jäsenmaan Saksan linja vaikuttaa EU:n talouspolitiikan linjaan.

Niinistö uskoo palvelualan nousevan nopeasti koronakriisistä

Niinistö puhui illalla Valtakunnallisten Yrittäjäpäivien gaalassa Jyväskylässä. Hän arvioi myös kotimaan talouden näkymiä.

Niinistö uskoo palvelualan nousevan nopeasti koronakriisistä.

− Nyt otetaan sitä takaisin, mitä on menetetty koronan aikana. Arvioisin, että palvelusektori tulee nousemaan aika nopeasti jaloilleen.

Niinistö totesi, että korona on kuitenkin koetellut yrityksiä eri tavoin.

− 90-luvun lamassa Suomi lähti nousuun syvän laman jälkeen. Pääosa yrityksistä selviytyi, mutta osa joutui syvälle. Nyt ilmassa on samanlaisia merkkejä. Nousu ja kasvu eivät koske kaikkia.

Niinistö: Tarvitaan kotoutumistoimia ja oppisopimuskoulutuksen kehittämistä

Suomea vaivaavaa työvoimapulaa Niinistö pyrkisi ratkaisemaan muun muassa lainsäädäntöä uudistamalla. Työvoimapulasta kärsitään monilla aloilla.

− Ne ihmiset, jotka ovat tulleet maahan, pitäisi saada työmarkkinoiden piiriin tehokkaammin. Tarvitaan kotoutumistoimia ja esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen modifioimista.

Niinistön mukaan osaajien houkuttelu Suomeen on tärkeää.

− On aika erikoinen tilanne, että kun henkilö hakee turvaa ja suojaa Suomesta, hän sen saa. Sen sijaan henkilö, joka etsii työtä, mahdollisesti uupuu prosessiin päästä tänne.

Niinistön mukaan yrityksillä on tärkeä rooli hyvinvointivaltion rakentamisessa ja ylläpitämisessä.

− Vierastan sitä, että yritystoiminta on tukien varassa. Sitä se ei ole. Julkisen puolen tehtävä on poistaa yritystoiminnan esteitä. Olisi jo paljon, ettei asetettaisi esteitä järkevälle yritystoiminnalle, Niinistö sanoo.