1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. journalismi

Tamminiemen pesänjakajien isä Aarno Laitinen oli journalismin jättiläinen, jolle feministit ja kasvissyöjät olivat punainen vaate

Paljastuskirja Tamminiemen pesänjakajat syntyi toimittaja Aarno Laitisen ideasta ja muutti poliittista journalismia. Päättäjät eivät enää saaneet olla rauhassa. Aarno Laitinen kuoli eilen 78-vuotiaana. Kolme henkilöä arvioi kirjan merkitystä.

Silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö ja toimittaja Aarno Laitinen pelasivat shakkia eduskunnan kuppilassa 22. lokakuuta 1999. Kuva: Ilkka Ranta / Lehtikuva

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Janne Virkkunen työskenteli Aarno Laitisen kanssa Helsingin Sanomien politiikan toimittajana 1980-luvulla. Laitinen oli toimituksen esimies.

Porukassa syntyi Tamminiemen pesänjakajat -paljastuskirja, joka kertoi politiikan vaiettuja salaisuuksia 1980-luvun Suomesta.

Kirja oli Laitisen idea. Virkkusen mukaan heistä kukaan muu ei olisi kyennyt kirjaa ideoimaan.

Laitinen otti kirjan Virkkusen kanssa puheeksi, kun he olivat autossa matkalla pelaamasta tennistä. Virkkunen piti ajatuksesta, ja mukaan lähti myös muu Helsingin Sanomien politiikan toimitus yhtä toimittajaa lukuun ottamatta.

Sitten jaettiin työt ja alkoi aineiston keruu. Kirjan materiaalia koottiin arkistokaappiin toimituksen huoneen nurkkaan.

– Tehtiin tärkeä sopimus, että koskaan ei kerrota, kuka on kirjoittanut mitäkin ja se on pitänyt.

Presidentti Urho Kekkonen oli jäänyt sairauslomalle ja kulisseissa käytiin salaista presidenttipeliä. Kirja käy suorasukaiseen tyyliin läpi Kekkosen mahdollisia seuraajia.

Kuva: Mikko Kelloniemi

Kollegat olivat vahingoniloisia

Kohukirjasta tuli myyntimenestys, jota ostettiin 160 000 kappaletta. Poliitikot ja toimittajat eivät kirjaa juuri kehuneet.

– Eihän siitä kirjasta pidetty, siitä kirjoitettiin hyvin vähätellen ja halveksienkin. Arvostus alkoi kasvaa myöhemmin.

Tekijät olivat työstään ylpeitä, vaikka vähättelivät tarkoituksella muiden mukana, että eihän kirjassa ole mitään uutta vaan kerrotaan vanhoja juoruja.

Tekijöiden nimet toi lopulta julki WSOY:n silloinen pääjohtaja Hannu Tarmio. Joukko oli Tarmion tiedossa, koska kirjaa oli aluksi tarjottu WSOY:n julkaistavaksi.

Kun tekijät paljastuivat, myös oman talon kollegojen joukossa oli paljon vahingoniloa.

– Tuli semmonen asenne, että jäittepäs kiinni. Tämmönen toimitushan ei ole suuri solidaarisuusverkko, päin vastoin. Ihmiset olivat aika vahingoniloisia.

Paljastumisen jälkeen Laitinen irtisanottiin Helsingin Sanomista, muut kirjoittajat saivat varoituksen.

Virkkusen mukaan Laitisesta huomasi, että hän otti potkut raskaasti.

– Habitus ei koskaan kertonut mitä hän pohdiskeli mutta tällä kohdalla näin, että oli kova paikka

Irtisanominen todettiin myöhemmin laittomaksi ja Laitinen sai korvauksia.

Poliitikkojen ja toimittajien väliin syntyi jännite

Kirjalla oli merkittävä vaikutus siihen miten toimittajien ja päättäjien väliset suhteet alkoivat rakentua.

– Toimittajien ja poliitikkojen väliin syntyi normaaliin demokratiaan kuuluva jännite, mikä oli tärkeä asia.

Virkkunen arvelee, että poliittinen journalisimi olisi muuttunut joka tapauksessa, mutta Tamminiemen pesänjakajat nopeutti muutosta.

Politiikkaa ja päättäjiä alettiin käsitellä kriittisemmin. Esimerkiksi Neuvostoliiton vaikutusvaltaa Suomessa ja ihmisten alkoholinkäyttöä ryhdyttiin arvostelemaan.

Virkkusen mukaan Tamminiemen pesänjakajat -kirja oli Laitiselle uran selkeä huippu, josta hän oli hyvin ylpeä.

– Aarno osasi nauraa asioille, joille muut eivät osaa nauraa. Hän katseli maailmaa vähän eri nurkasta kuin suuri enemmistö, siitä seurasi hänen journalistinen kykynsä.

Virkkusen mukaan Laitista kannatti kuunnella, sillä sanottava oli kiinnostavaa. Mikään ilopilleri hän ei ollut.

– Toisin kuin ihmiset ajattelivat, niin eihän Aarno järisyttävän hauska ihminen ollut, niin että hän olisi ollut siinä mielessä seurueen keskipiste.

Virkkunen muistaa, että Laitinen oli kiva pomo, joka ei halunnut johtaa komentamalla vaan tuki jokaista vuorollaan.

Hyviin herroihin pääsystä kilpailtiin

Entinen poliitikko ja kirjailija Lasse Lehtinen tutustui Laitiseen 1970-luvun alussa päästyään kansanedustajaksi. Laitinen työskenteli jo Helsingin Sanomien politiikan toimituksessa.

Lehtinen muistaa, että toimittajat seurustelivat paljon poliitikkojen ja yrityselämän kanssa ja saivat tietoja, mutta vaikenemisen kulttuurissa kaikesta nähdystä ja kuullusta ei kirjoitettu.

– Se meni ihan toimituksen omistajiin asti, että oltiin sordiino päällä. Näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt kertoa ainakin isoista asioista kuten presidentin sairastumisesta ja Ahti Karjalaisen alkoholismista.

Tamminemen pesänjakajien jälkeen poliitikoista uutisoiminen muuttui nopeasti, eivätkä poliitikot saaneet olla enää rauhassa. Lehtiselläkään ei ollut kirjoittajista vihiä.

– Muistan kun olin kirjoittajaporukan kanssa samassa tilaisuudessa ja sanoin, että täytyy olla sellainen porukka, jolla on pääsy kuva-arkistoihin, koska muutamassa luvussa kerrotaan niin tarkkaan joku interiööri, että siinä on ollut pakko katsoa valokuvia.

Kuulijat johdattivat puheen muihin aiheisiin.

– En edes silloin arvannut, että pesänjakajat seisovat ympärilläni.

Toimitukset alkoivat kilpailla keskenään, niin että Lehtisen mukaan paljastuksissa on menty jo liiankin pitkälle. Pienistä asioista tehdään suuria otsikoita.

Lehtinen käsikirjoitti Laitisen kanssa suosittua Hyvät herrat -satiirisarjaa MTV3:lle 1990-luvulla. Sarjassa kauppaneuvos Paukun saunotettavana vieraili poliitikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä. Vieraita ei ollut vaikea löytää.

– Tilanne oli sama kuin Karin pilapiirroksilla. Jos et esiintynyt siinä, et ollut vakavasti otettava politiikan toimija. Sinne oli pyrkyä.

Lehtinen viittaa Helsingin Sanomien Kari Suomalaisen pilapiirroksiin.

Kauppaneuvos viljeli naisia ja vähemmistöjä väheksyviä kommentteja, joten samaan sävyyn sarjaa ei enää tehtäisi. Lehtisen mukaan sellaisiin henkilökohtaisuuksiin ei menty, joihin sosiaalisessa mediassa nykyään törmää.

Laitisen uran kolmas vaihe olivat Iltalehden kolumnit, joiden sanottiin nostaneen lehden myyntiä aina ilmestyessään lauantaisin. Laitinen piikitteli estottomasti muun muassa feministejä.

Lehtisen mukaan Laitisen valtava yleissivistys teki vaikutuksen. Hän halusi usein pitää päänsä ja hakeutui herkästi konflikteihin.

– Jos hän ei arvostanut esimiehiään tai kollegoitaan, se näkyi ja kuului.

Ohjaaja Arthur Franck haastatteli Aarno Laitista Tamminiemen pesänjakajista tehtyyn dokumenttiin. Hän ymmärtää, että Laitinen saattoi jakaa mielipiteitä. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Laitista pidettiin myös sovinistina

Ohjaaja Arthur Franck haastatteli Laitista ensi viikolla tulevaan Tamminiemen pesänjakajista kertovaan dokumenttiin.

Hänen mukaansa Laitiselta itseltään ei käynyt selville, että kirja olisi ollut uran huippukohta.

– Hän ei hehkuttanut, kuinka tärkeä kirja olisi ollut yhteiskunnalle tai hänelle. Hän ei ollut tyyppi, joka korostaisi, että tajuatko, kuinka iso asia tämä oli minulle vaan päin vastoin.

Vuonna 1980 syntynyt ohjaaja ihmettelee, miksi Tamminiemen pesänjakajien vaikutusta poliittiseen journalismiin ei ole tutkittu. Dokumenttielokuvassa asiasta todistavat muutoksen nähneet aikalaiset.

Nykyään päättäjät käyttäytyvät siistimmin ja ovat varovaisempia, Franck arvioi. Viestintää hoitavat puolueiden ja viestintätoimistojen koneistot. Ongelma on ennemminkin se, että kukaan ei sano mitään.

Laitisesta tulivat Franckin mukaan esiin mainio huumorintaju ja ironia, joka leimasi kolumnejakin. Iltalehden kolumnit myös jakoivat mielipiteitä.

– Jotkut pitivät häntä sovinistisena. Hän tykkäsi kirjoituksissa piikitellä muun muassa feministejä ja vegetaristeja. Joku voisi laittaa hänet, niin kuin nykyään puhutaan, setämies-kategoriaan.

Laitinen halusi provoisoida ja välttää mukavaa perussanomaa.

– Hän oli journalismin jättiläinen tässä maassa ja sellaisena hänet ennen kaikkea tullaan muistamaan, Franck sanoo.

Katso myös:

"Sellainen kirja pitäisi polttaa" – Paljastuskirja sekoitti Suomen politiikan 40 vuotta sitten, eikä päättäjien asema enää palautunut entiselleen

Pesänlikaajat – erään kirjakohun anatomia -dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa 27.9. lähtien. Ohjelma esitetään TV1-kanavalla 30.9.