Lemi valitsi kunnanjohtajakseen Kati Rekolan – valinta syntyi yksimielisesti

Lemin kunnanhallitus valitsi yksimielisesti uudeksi kunnanjohtajaksi kolminkertaisen maisterin Kati Rekolan, joka työskentelee parhaillaan Kustavin sosiaalijohtajana.

Lemi saa uudeksi kunnanjohtajakseen Kati Rekolan, joka valittiin työhönsä yksimielisesti. Kuva: Kare Lehtonen/Yle

Lemin kunnanjohtajaksi on valittu Kati Rekola.

Hänellä on kolme maisterintutkintoa ja hän työskentelee parhaillaan Kustavin sosiaalijohtajana. Rekola on toiminut myös Kustavin kunnanjohtajan sijaisena.

Eilen illalla kokoontunut Lemin kunnanvaltuusto päätti asiasta yksimielisesti.

Rekola aloittaisi työnsä joulukuun alussa tai sopimuksen mukaan.

Lemin kunnanjohtajan virka kiinnosti 11 hakijaa. Heistä yksi oli aiemmin kunnanjohtajana työskennellyt Jussi Stoor.