1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Pirkanmaan koronanyrkki kertoi tuoreimmat tiedot: koronaviruksen osuus jätevedessä kasvussa, myös kahdesti rokotettuja päätynyt sairaalahoitoon

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän mukaan koronatartuntoja on todettu edellisviikkoa enemmän. Jätevesitutkimusten perusteella koronaviruksen osuus Tampereen Viinikanlahden puhdistamolla on nousussa.

Kuva on otettu viime heinäkuussa Mehiläisen koronatestauksesta Tampereella. Kuva: Antti Eintola / Yle

Uusi tuhatluku on ylittynyt Pirkanmaalla vaivihkaa. Tiistaina kerrottu tuorein koronasaldo on nyt 9 083 varmistettua tapausta.

Tiistaina kerrottiin 44 uudesta tartunnasta, mikä on ollut viime viikkoina melko tyypillinen päiväkohtainen luku. Pirkanmaan koronaepidemia on palannut kiihtymisvaiheeseen hetkellisen leviämisvaiheen jälkeen.

Pirkanmaan pandemiatyöryhmä kertoi tiistaina uusimmat tiedot tilanteesta. Koronatartuntoja on todettu edellisviikkoa enemmän. Jätevesitutkimusten perusteella koronaviruksen osuus Tampereen Viinikanlahdella tehdyissä tutkimuksissa on nousussa.

Mitään suurta dramaattista Pirkanmaalla ei viime päivinä ole tapahtunut. Koronavirus on kuitenkin jatkanut sinnikkäänä vitsauksena.

Rokotekattavuus huolestuttaa

Sairaalahoidossa on TAYSin erityisvastuualueella yhteensä 14 koronapotilasta, joista 3 on tehohoidossa. Suurin osa sairaalassa hoidetuista on ollut rokottamattomia. Rokottamattomuus on riski sairaalahoitoon joutumiselle jo yli 20-vuotiaille, pandemiaryhmä varoittaa.

Vielä viime viikolla koronanyrkki kertoi, että kahdesti rokotettuja ei ollut joutunut Pirkanmaalla sairaalahoitoon. Nyt tilanne on muuttunut, kertoi ylilääkäri Jaana Syrjänen.

– Muutama kahdesti rokotettu potilas on joutunut sairaalaan. He ovat henkilöitä, joiden kuuluu saada toinen tehoste eli kolmas koronarokote.

Rokottaminen on edennyt Pirkanmaalla samassa tahdissa kuin valtakunnallinen keskiarvo. Yhden rokotuksen saaneita on nyt 84 prosenttia yli 12-vuotiaista pirkanmaalaisista. Kaksi koronarokotusta on saanut nyt 66,9 prosenttia alueen yli 12-vuotiaista asukkaista.

Johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan rokotekattavuus ei ole edelleekään toivotulla tasolla.

– Kyllä meitä huolestuttaa se, että rokotekattavuus ei ole sillä tasolla, millä sen pitäisi ola. Kuitenkin näemme, että yhteiskuntaa pitäisi avata. Kunhan saataisiin rokotekattavuutta hiukan paremmaksi, niin loputkin suositukset voitaisiin purkaa levollemmin mielin.

Maskista ei vielä luovuta

Pirkanmaan koronanyrkki ei antanut uusia suosituksia tai purkanut vanhoja. Maskisuositus jatkuu Pirkanmaalla edelleen. Pandemiaryhmän mukaan rokotuskattavuuden pitäisi olla parempi, jotta maskisuosituksesta voitaisiin luopua.

Maskisuositusta tarkastellaan valtakunnallisten suositusten perusteella lokakuussa. Valtakunnallinen etätyösuositus päättyy 15. lokakuuta.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä kokoontuu jatkossa joka toinen viikko. Koronatilanteesta koostetaan kuitenkin tiedote joka viikko.

Viime viikolla 230 tartuntaa

Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on kahden viimeksi kuluneen viikon ajalta 84 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Positiivisten testitulosten prosenttiosuus on viime viikon ajalta 4,2 prosenttia Fimlabissa testatuista. Prosenttiosuuden kasvu on pandemiaryhmän mukaan odotettua, sillä testaamista suunnataan suurimman tartuntariskin ryhmiin.

Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 230 uutta koronatartuntaa. Tällä hetkellä testataan erityisesti altistumistilanteita, joten tartuntalähteitä jäljitetään pääasiassa vain näistä tapauksista.

Alle 10-vuotiaiden tartunnat tulivat pääasiassa kotoa, 10–19-vuotiaat saivat tartuntoja lisäksi harrastuksista, kavereilta ja kouluista. Yli 12-vuotiaista ja nuorista tartunnan saaneista 74 prosenttia oli täysin rokottamattomia ja lopuilla oli vasta yksi rokote. Yli 20-vuotiailta tartunnan saaneilta suurimmalta osalta puuttui rokote kokonaan tai he olivat ehtineet saada vasta yhden rokotteen.

Tampereella rokotuksen voi hakea Ratinassa kahden viikon ajan

Tampereen Ratinan rokotuspaikka on auki vielä kaksi viikkoa. Rokotuspaikka on nyt auki joka päivä.

10. lokakuuta asti rokotuksen saa ilman ajanvarausta ma–pe kello 8–18 ja la–su kello 8–14. Ajanvarauksella rokotuksia annetaan Ratinassa arkisin kello 20 saakka ja viikonloppuisin kello 16 asti.

Lokakuun kahtena ensimmäisenä perjantaina rokotuksessa voi käydä myös Hervannan kauppakeskus Duossa, jossa rokotuksia pistetään ilman ajanvarausta 1.10. ja 8.10. kello 11–18. Duon rokotuspaikka on ensimmäisessä kerroksessa Punaisen Ristin Tampereen osaston Tampuri PopUp Hervanta -pisteessä.

Koronarokotukset ovat maksuttomia. Rokotuksen voivat tulla kaikki 12 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat.

Ratinan rokotusyksikkö sulkeutuu 10. lokakuuta. Sen jälkeen rokotukset jatkuvat terveysasemilla.