1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lautapelit

Kaikkien aikojen suurin suomalainen lautapeliprojekti toteutuu: Max Wikströmin unelma sai joukkorahoitusta 241 383 euroa

Fantasiamaailmaan sijoittuvan suomalaisen Agemonia-lautapelin suunnitteluun on osallistunut parikymmenen hengen kansainvälinen työryhmä.

Maailmalla ovat nyt suosiossa Agemonian kaltaiset tarinalliset lautapelit, joissa eri pelikerrat muodostavat yhtenäisen tarinan. Sen takia pelissä on oltava paljon kortteja ja muita komponentteja.  Kuva: Jeremy Salinas

Suomalainen Agemonia-lautapeli on saanut kerättyä joukkorahoitusta reilusti yli odotusten. Syyskuussa Kickstarterissa alkaneen keräyksen tavoite oli 100 000 euroa, mutta tänään sulkeutunut joukkorahoitus (siirryt toiseen palveluun) tuotti lopulta 241 383 euroa.

Pelin suunnitellut espoolainen Max Wikström, 50, sanoo, että Agemonia on läpi elämän kulkenut unelma.

– Muuttaa elämää sillä tavalla kiinnostavaksi, että nyt tätä saa tehdä luvalla. Nyt alkaa pelin viimeistely.

Wikström ryhtyy kokopäiväisesti valmistelemaan pelin julkaisua. Tähän asti lautapelit ovat olleet harrastus, sillä elantonsa hän on tienannut teatterissa valosuunnittelijana.

Agemoniaa on luonnehdittu (siirryt toiseen palveluun) kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi lautapeliprojektiksi. Peliä on ollut suunnittelemassa kaikkiaan noin parikymmenen hengen kansainvälinen työryhmä. Peli on tehty englanniksi, koska se on suunniteltu kansainvälisille markkinoille.

Agemonia on tarkoitettu 1–4 pelaajalle. Se on yhdistelmä pöytäroolipeliä ja tavallista lautapeliä. Pelissä tulee olemaan arviolta yli 80 tuntia pelattavaa sisältöä.

– Tarinankuljetuselementti on roolipelistä, mutta kenenkään ei tarvitse toimia pelinjohtajana. Erilaiset mekaniikat ja kortit johdattelevat peliä. Pelin aikana tehdyt valinnat vaikuttavat siihen, millainen pelin loppu on, kertoo Wikström.

Lautapelit.fi julkaisee pelin

Peli sijoittuu Wikströmin parikymmentä vuotta kehittelemään fantasiamaailmaan, jossa ei ole ihmisiä. Maailmassa on taikuutta ja omanlaisia luonnonlakejaan.

Kirjailija Mike Pohjola on osallistunut pelimaailman syventämiseen. Pelin hahmoille on kirjoitettu parikymmentä sivuiset taustatarinat, joista on tehty audiokirjoja verkkoon kuunneltaviksi.

Max Wikström on toiminut kaveriporukan roolipelien pelinjohtajana jo parikymmentä vuotta. Se on ollut hänen mukaansa hyvää valmistautumista oman pelin luomiseen. Kuva: Leena Pöysti

Kokonaisuuteen kuuluu myös sovellus, jossa on audioita ja musiikkia, jotka tuovat lisää tunnelmaa pelaamiseen.

Joukkorahoitukseen osallistui 2 176 ihmistä eri puolilta maailmaa. Rahoittajat saavat oman lautapelinsä jouluksi 2022. Sen jälkeen se tulee yleiseen myyntiin jossain kohtaa vuotta 2023.

Joukkorahoitukseen osallistuneille peli maksoi varustelutasosta riippuen noin 99–200 euroa ilman arvonlisäveroa. Kalleimmassa versiossa muun muassa pelissä käytetyt kolikot saa metallisina.

Pelin julkaisijana toimii suomalainen Lautapelit.fi, joka on julkaissut suomeksi esimerkiksi suositun Carcassone-lautapelin. Yritys on julkaissut myös aiemmin kansainvälisille markkinoille tarkoitettuja pelejä kuten avaruusaiheisen Eclipse (siirryt toiseen palveluun)-lautapelin.

Aika näyttää, miten suosittu Agemoniasta tulee. Sitä ennen peli on viimeisteltävä myyntikuntoon.

– Muistivihkoihin tekemäni pienet merkinnät ovat nyt saaneet muodon. Kyllä tämä tuntuu upealta, kun pääsee toteuttamaan unelmaa.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 29.9.2021 kello 23:00 saakka.

Lue myös:

Juuso Marttilan mielessä kuumottaa aina uusi peli – taktiikkaa ja älyä vaativat lautapelit nousivat huimaan suosioon

Lauta- ja mobiilipelien suosio kasvoi: Korona-aika muutti pelaamisen tapoja, ja lisäsi myös 19-vuotiaan Janin pelaamista