Hyppää sisältöön

Kaupungilta vihreää valoa Ounasvaaran laelle suunnitellulle mökkikylälle – mökkien rakentaja vielä arvoitus

Yli vuosikymmenen vatvottu Ounasvaaran laen kaavoitus eteni, kun Rovaniemen elinvoimalautakunta hyväksyi kaksi aluetta koskevaa kaavoitussopimusta.

Ounasvaaran laella on tällä hetkellä Sky Hotel Ounasvaara ja Ounasvaaran Lakituvat. Uusia mökkejä kaavaillaan niiden läheisyyteen. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Ounasvaaran laen mökkikylän laajentaminen nytkähti eilen pitkästä aikaa eteenpäin. Rovaniemen elinvoimalautakunta hyväksyi kokouksessaan kaksi aluetta koskevaa kaavoitussopimusta.

Kyseessä on kahden eri perikunnan omistamat alueet, joista toinen sijaitsee Ounasvaaran Lakitupien alapuolella ja toinen Juhannuskalliontien laidassa ja sen läpi kulkee ulkoilureitti. Alueelle on suunniteltu majoitusrakentamista useita vuosia.

Ei ole tiedossa, kuka alueelle suunnittelee rakentavansa majoitusta.

Ounasvaaran laen mökkikaava oli esillä myös 2006. Silloin alueelle kaavailtiin muun muassa 75 mökkiä. Rovaniemeläisten keskuudessa hanke aiheutti vastarintaa ja sen seurauksena syntyi Pro Ounasvaara -liike. Vuonna 2019 tehdyn kyselyn mukaan paikalliset eivät halua liiallista asuin-, matkailu- tai liikuntapaikkarakentamista alueelle.

Ounasvaaralla golfpuiston puolelle etsitään parhaillaan majoitustoimijaa.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.