Kärkkäri täyttää 65 vuotta – makkaralla on oma asiakaskuntansa: "Oulun alueella kärkkärihulluus on voimissaan"

Kärkkärin valmistus uhattiin lopettaa 2003. Oululaiset keräsivät adressin kärkkärin valmistamisen jatkamiseksi. Nyt makkaralle pohditaan roolia osana Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026.

Moni oululainen syö kärkkärin sinapin ja pilkotun sipulin kera. Kuva: Kati Jurkko / Yle

Oululaiseksi perinneruuaksikin kutsuttu kärkkäri täyttää tänä vuonna 65 vuotta.

Oululaisen Kotivaran valmistama kärkkäri, käristemakkara, on monelle oululaiselle legendaarinen pikaruoka, jota pitää aika ajoin saada herkuteltavaksi.

Resepti on pysynyt samana vuosikymmenten ajan: ryynejä, korkea lihapitoisuus ja salainen mausteseos.

Kärkkärille meinasi käydä kymmenisen vuotta sitten kalpaten, kun Kotivara oli jo lopettamassa sen valmistamista. Joukkovoima sai yrityksen pään kääntymään, kun oululaiset keräsivät adressin kärkkärin valmistamisen jatkamiseksi.

Kotivaran myyntijohtaja Ilkka Heikkinen toteaa, että kärkkäriä on toki saatavilla ympäri Suomen, mutta päämarkkina on Oulun alue.

– Sitä saa satunnaisesti esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tai Turussa. Se yleensä juontaa juurensa siihen, että joku Oulusta muuttanut pyytää kauppiasta tilaamaan makkaraa sinne. Mutta Oulun alueella kärkkärihulluus on voimissaan.

Heikkisen mukaan parhaillaan pohditaan, miten kärkkäri voisi olla osa Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026.

Kärkkärin valmistamisesta kysellään vinkkejä lihatehtaalta usein.

– Mielellään valurautapannu, tilkka öljyä ja kärkkärit siihen lämpiämään. Aika hitaasti paahdellaan ja välillä käännellään. Makkaraan tulee hyvin paahtunut rapea pinta, Heikkinen neuvoo.

Myös grilliasiakkaat pyytävät joskus tekemään makkaraperunat kärkkäristä, tietää Heikkinen.

– Kärkkäri on niin rakas asia ihmisille, että jos sen valmistamisessa jokin virhe pääsee tulemaan, niin siitä tulee palautetta.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.