Helsingissä roihusi kolme tuhopolttoa viikon sisällä, yksi näistä edelleen "pimeä" – palanut rivitalo houkutteli paikalle myös murtovarkaat

Poliisi epäilee Tapulikaupungin tuhotyöstä 45-vuotiasta miestä ja Metsälän törkeästä vahingonteosta sekä muista rikoksista keski-ikäistä miestä. Vesalan epäillystä tuhotyöstä poliisi kaipaa vihjeitä.

Rivitalo paloi Helsingin Tapulikaupungissa 22. syyskuuta. Kuva: Seppo Ahava / Yle

Eri puolilla Helsinkiä roihusi viime viikolla kolme tulipaloa, joita epäillään tahallaan sytytetyiksi. Poliisin mukaan tapaukset eivät liity toisiinsa.

Vesalassa ainakin kolme asuntoa vaurioitui pahoin myöhään maanantai-iltana 20. syyskuuta Uittamontiellä tapahtuneessa rivitalopalossa. Henkilövahingoilta säästyttiin.

Poliisilla ei ole vielä tiedossa Vesalan tulipalon mahdollista sytyttäjää, eli tuhotyöksi epäilty juttu on niin sanotusti yhä pimeä.

– Saamiemme vihjeiden mukaan ennen tulipaloa rivitalon lähellä olisi ollut nuorisoporukka, joka oli räjäytellyt ilotulitteita, toteaa kaikkien kolmen tapauksen tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jari Koski Helsingin poliisilaitokselta.

Vesalan tapausta tutkittaessa poliisille selvisi, että kolmeen tulipalossa vaurioituneeseen asuntoon oli murtauduttu palon jälkeisenä torstaina 23. syyskuuta. Asunnoista oli anastettu omaisuutta.

Poliisi tutkii rikosta törkeänä varkautena. Poliisilla ei ole vielä tiedossa murtovarkaan tai murtovarkaiden henkilöllisyyttä.

– Alueella on nähty kaksi nuorehkoa miestä varkauteen liittyen, mutta syksyn pimeys vaikeuttaa asian selvittämistä, kertoo Koski.

Kaikki tapauksen selvittämisessä auttavat vihjeet ovat poliisille edelleen tervetulleita.

Tapulikaupungin tulipalon motiivi selviämässä

Tapulikaupungissa Porvarinkujalla keskiviikkona 22. syyskuuta tapahtuneesta rivitalopalosta poliisi epäilee 45-vuotiasta miestä. Tuhotyöstä epäilty oli tapahtumapaikalla tulipalon jälkeen.

Kaksi rivitalon asunnoista tuhoutui tulipalossa täysin, ja kolmeen aiheutui mittavia vahinkoja. Yksi henkilö toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa.

Tapulikaupungin palon osalta poliisilla on alustava käsitys sytyttämisen motiivista.

– Koska esitutkinta asiassa on vielä kesken ja rikoksesta epäiltyä ei ole päästy asianmukaisesti kuulustelemaan, niin asiaa ei ole julkisuuteen mahdollista tässä vaiheessa kertoa, sanoo Koski.

Metsälän tulipaloista epäillään keski-ikäistä miestä

Kolmas viime viikon tahallisesti sytytetyiksi epäillyistä tulipaloista oli sunnuntaina 26. syyskuuta Metsälässä Läkkisepäntiellä. Teollisuusalueella oli aamuyöllä tulessa useita kohteita.

Yhden rakennuksen takana olleen auton eteen oli kasattu palavaa materiaalia, joka oli sytytetty tuleen. Lisäksi alueella paloi auton rengas, styrox-levy ja roskasäiliö.

Poliisi epäilee keski-ikäistä miestä törkeästä vahingonteosta ja kolmesta muusta vahingonteosta. Poliisi on ottanut epäillyn kiinni, ja häntä on kuultu. Poliisilla on alustava käsitys teon motiivista.

Tapausten esitutkinta jatkuu todistajia ja asianosaisia kuulustelemalla sekä teknisellä tutkinnalla.

Lisää aiheesta: