1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kuusamo

Maskipakko poistumassa – osa nuorista kertoo jatkavansa silti maskin käyttöä

Kuusamon lukiossa maskia ei ole tarvinnut käyttää pariin viikkoon. Osa oppilaista laittaa maskin kasvoilleen koulun ulkopuolella.

Jenni Väätäjä, Kuusamon lukio.
Jenni Väätäjä aikoo käyttää kasvomaskia vielä asioidessaan kaupoissa.

Kasvomaskista ollaan pääsemässä hiljalleen eroon. Puolitoista vuotta on tehnyt maskien käytöstä osalle jo rutiinin, mutta ihmiset ovat luopumassa niistä ilolla. Tosin osa pitää maskeja edelleen esimerkiksi asioidessaan kaupoissa.

– Ei minulla ole henkilökohtaisesti ollut mitään vaikeutta pitää maskia. Se on ollut minulle ihan ok ja tuntunut ihan turvalliselta myös niin, että suojataan itsemme ja toisemme. Vieläkin kaupassa asioidessani laitan maskin. Siitä on tullut rutiini, kertoo kuusamolainen lukiolainen Jenni Väätäjä.

Väätäjä kertoo keskustelleensa usein koulukavereidensa kanssa maskin käytön tulevaisuudesta. Nuoret pohtivat joudutaanko maskia käyttämään tietyissä tilanteissa kenties loppuelämän ajan.

Niin ikään Kuusamon lukiossa opiskeleva Veera Immonen sanoo maskin käytöstä tulleen arkipäivää.

– Sinänsä ihan kivaa, että maskista voi jo luopua, vaikka ei minulla maskin käyttöä kohtaan mitään patoumia ole ollut, Immonen toteaa.

Kuusamon lukiossa maskia ei ole tarvinnut käyttää pariin viikkoon.

– Hieman oudoltahan tämä tuntuu, Veera Immonen naurahtaa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.