ÖT: Romanialainen rikollisliiga murtautui omakotitaloon Kruunupyyssä – samat miehet tehtailleet murtoja myös muualla, pidätettiin Helsingissä

Miehet saivat saaliikseen koruja.

Kuvituskuva. Kuva: Yle

Romanialainen varasliiga murtautui omakotitaloon Kruunupyyssä ja sai koruja saaliikseen, kertoo Österbottens Tidning. (siirryt toiseen palveluun)

Pohjanmaan poliisin mukaan tapaus sattui kaksi viikkoa sitten.

Talo oli tyhjillään ja omistajat huomasivat murtojäljet palatessaan. Varkaiden auton jäljille päästiin silminnäkijävihjeen perusteella, kun ulkomainen rekisterikilpi kiinnitti huomiota.

Kolmen varkaan pakomatka vei Jyväskylän kautta Helsinkiin, missä heidät saatiin kiinni ja pidätettiin isossa poliisioperaatiossa.

Poliisi epäilee miesten tehtailleen omakotitalomurtoja myös ainakin Iissä ja Ylihärmässä.

Miehiä epäillään muun muassa törkeästä varkaudesta.

Poliisi arvelee miesten saapuneen maahan tekemään omaisuusrikoksia. He kuuluvat poliisin tietojen mukaan kansainväliseen rikollisjärjestöön.