Pirkanmaan kansanedustajat kannattavat englanninkielisiä palveluita – ne houkuttelevat maakuntaan osaajia

Moni kansanedustaja lisäisi maahanmuuttajien suomen kielen koulutusta. Tämä kävi ilmi, kun Yle kysyi Pirkanmaan edustajien näkemystä englanninkielisistä palveluista.

Pirkanmaalaiset kansanedustajat pitävät suomen kielen opetusta tärkeänä englanninkielisten palveluiden rinnalla. Kuvituskuvassa suomen kielen oppitunnilla käytetään kuvakortteja. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Pääseekö maahantulija englanniksi lääkäriin, saako lapsensa englantilaiseen päiväkotiin ja eskariin? Ylen kyselyyn vastanneet pirkanmaalaiset kansanedustajat pitävät muun muassa näitä englanninkielisiä palveluita tärkeinä.

Kysyimme kansanedustajilta, pitääkö Pirkanmaan elinkeinoelämän ja kuntien lisätä englanninkielisten tukipalvelujen sekä perus- ja varhaiskoulutuksen saatavuutta työperäisen maahanmuuton varmistamiseksi.

Yksikään edustaja ei ollut kielikoulutusta tai palveluja vastaan, mutta neljä ei osannut ottaa kantaa. Tällä kerralla Ylen kyselyyn vastasivat yhtä vaille kaikki Pirkanmaan kansanedustajat. Heitä on yhteensä 19.

Vain yksi edustaja jakaisi kielivastuuta yrityksille ja elinkeinoelämälle, muut jättivät tehtävän kuntien harteille.

Tervetuloa

– Jokainen on tervetullut elämään, tekemään töitä ja opiskelemaan Tampereelle, toivottaa kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.). Hän istuu paitsi eduskunnassa, myös Tampereen avainpaikalla, kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Nurminen mainitsee hyväksi esimerkiksi Tampereen kansainvälisen koulun englanninkielisen esiopetuksen. Sillä tuetaan maahanmuuttajien kotoutumista ja yhteenkuuluvuutta.

Pitäisin viisaana vahvistaa mahdollisuuksia toimia ilman kotimaisten kielten osaamista.

Anna Kontula

Keskustan Jouni Ovaska muistuttaa, että englanninkielisiä palveluita tarvitsevia on jo nyt paljon.

Kokoomuksen Jari Kinnunen kannattaa palveluja englanniksi.

– On aloja, joilla riittää tyydyttävä suomen kielen taito, mutta englanti on sitäkin tärkeämpää hallita.

Anna Kontula (vas.) jakaisi vastuuta myös yrityksille.

– Linjaukset kuuluvat tietysti elinkeinoelämälle ja kunnille, mutta pitäisin viisaana vahvistaa mahdollisuuksia toimia ilman kotimaisten kielten osaamista.

Tervetuloa osaajat

Kokoomuksen Sofia Vikman sanoo, että arkipalvelut pitää saada myös englanniksi. Sillä saadaan seudulle kansainvälisiä osaajia.

Helpottaa nimenomaan korkeasti koulutettujen maahantuloa.

Arto Satonen

Vikmanin puoluetoveri Arto Satonen lisäisi koulutusta.

– Englanninkielisen koulutuksen lisääminen helpottaa nimenomaan korkeasti koulutettujen maahantuloa ja heidän perheidensä integroitumista Suomeen.

Demarien Pia Viitanen pitää tärkeänä kielen hallintaa ja opetusta.

– Näitä toimia on oltava riittävästi vastaamaan tarvetta ja kysyntää, Viitanen sanoo.

Veijo Niemi (ps.) puolestaan arvelee, että työperäinen maahanmuuttaja todennäköisesti jo osaa englantia.

Englanninopetusta voi Sami Savion (ps.) mielestä lisätä, jos se tuo huippuosaajia ja auttaa heitä kotoutumaan. Se ei kuitenkaan saa olla pois suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta.

Tervemenoa myös suomen kurssille

Satu Hassi (vihr.) uskoo, että englanninkieliset palvelut helpottavat useimpien, mutta eivät ihan kaikkien maahanmuuttajien sopeutumista.

– Vähintään yhtä tärkeää, ellei tärkeämpääkin olisi helpottaa suomen kielen opiskelua.

Suomen kielen oppimista tulee korostaa. Ei kaikissa työpaikoissa pärjää englannilla.

Sakari Puisto

Iiris Suomela (vihr.) on samoilla linjoilla. Englanninkielisiä palveluja pitää kehittää, mutta pitää myös varmistaa, että kaikki saavat halutessaan tukea suomen oppimiseen.

Perussuomalaisten Sakari Puisto kannattaa englanninkielisiä palveluita, jotta yritykset saavat erityisasiantuntijoita. Se ei kuitenkaan riitä.

– Suomen kielen oppimista tulee korostaa. Paikallisen kielen osaaminen on oleellinen avain yhteiskuntaan eikä kaikissa työpaikoissa pärjää englannilla. Vain aidosti yhteiskunnalle hyödyllistä maahanmuuttoa tulee ottaa vastaan.

Puiston puoluetoveri Veikko Vallinin mielestä kotimaisten kielten rinnalle voidaan lisätä englanti, jos se helpottaa aitoa työperäistä maahanmuuttoa.

Kyllä-vastaustaan eivät perustelleet Sari Tanus (kd.), Arto Pirttilahti (kesk.) ja Jukka Gustafsson (sd.). Marko Asell (sd.) ei osannut sanoa kantaansa.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.