Ähtäri aloittamassa yt-neuvottelut henkilöstönsä vähentämiseksi

Suunnitelmien mukaan henkilöstöä vähennetään esimerkiksi osa-aikaistamisella, lomauttamisella, irtisanomisella ja toimintatapamuutoksilla. Kaupunginhallitus päättää neuvottelujen aloittamisesta maanantaina. 

Kustannusten nousu, tulojen väheneminen ja isot investoinnit nakertavat Ähtärin taloutta. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Ähtärin kaupunki aikoo kutsua pikaisesti henkilöstönsä yhteistoimintaneuvotteluihin. Kaupungin talous edellyttää myös henkilöstömenojen supistamista.

Kaupunginhallitus saa maanantaina pöydälleen esityksen, jonka mukaan henkilöstösäästöjä haetaan esimerkiksi osa-aikaistamisella, lomauttamisella, irtisanomisella ja toimintatapojen muuttamisella.

– Alkuvaiheessa kaikki keinot ovat pöydällä, mutta asia kirkastuu neuvottelujen edetessä. On hyvinkin mahdollista, että kaikkia näitä keinoja ei jouduta käyttämään säästöjen saavuttamiseksi, arvioi kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki.

Pienimäki ei ota vielä kantaa siihen, joudutaanko Ähtärissä käyttämään järeintä keinoa eli irtisanomista.

– Jos irtisanomisiin päädytään, määrät jäävät hyvin vähäisiksi, alle viiteen korkeintaan.

Tavoitteena on enimmillään 300 000 euron suuruiset henkilöstösäästöt jo ensi vuonna.

Lapsista ja nuorista kohti aikuisia ja ikääntyneitä

Ähtäri on uusimassa myös palvelurakenteitaan vuosien 2021–2027 aikana.

– Kun väki vähenee ja ikääntyy, palvelujen painopistettä on muutettava lapsista aikuisiin ja ikääntyneisiin, Jarmo Pienimäki toteaa.

Kaupunki tavoittelee palvelumuutoksilla ja henkilöstösäästöillä vuoteen 2028 mennessä yhteensä puolen miljoonan euron pysyviä käyttötaloussäästöjä.

– Käyttötalousmenoja on alennettava, jotta voimme taloudellisesti järkevästi hoitaa isot investointimme.

Ähtärin kaupunki on ollut vuosina 2008 ja 2017 niin sanotussa kriisikuntamenettelyssä. Kaupunki on toteuttanut molemmilla kerroilla talouden tervehdyttämisohjelman vaatimat toimenpiteet.

Johtavia virkoja yhdistelty

Kaupunki on aloittanut säästötoimet jo tänä vuonna yhdistelemällä johtavien viranhaltijoiden tehtäviä. Elinvoimapäällikön tehtävistä osa on kaupunginjohtajan harteilla ja osa elinvoimasihteerilä.

Hallintojohtajan virkaan on yhdistetty talousjohtajan tehtävät. Tästä syystä hallintojohtajan tehtävistä on siirretty sivistystoimenjohtajalle henkilöstöpäällikön ja palkka-asiamiehen työt. Sivistystoimenjohtaja toimii myös kaupungin työsuojelupäällikkönä.

Ähtärin kaupungin palveluksessa oli aiemmin yli 400 henkilöä, mutta sote-järjestelyjen jälkeen kaupungin palveluksessa työskentele enää reilut 200 henkilöä.

Ähtärin yt-neuvottelut on määrä saada käyntiin 14. lokakuuta ja päätökseen jo ennen lokakuun loppua.

Artikkeliin on lisätty kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäen kommentit 30.9.2021 klo 13.48.