Britanniassa ja Israelissa epidemia laajeni, Tanskassa ei – näin kävi viidessä maassa, kun koronarajoituksia purettiin

Useissa maissa koronarajoituksia on purettu tai niistä on luovuttu kokonaan ennen Suomea. Vaikka purku on johtanut usein epidemian kiihtymiseen, avautumisesta on haluttu pitää kiinni.

Ihmiset juhlivat keskiviikkona Tukholman Stureplanilla koronarajoitusten poistumista. Kuva: Pontus Lundahl / EPA

Suomen, Ruotsin ja Norjan tavoin moni muu maa on vähitellen luopumassa koronarajoituksistaan. Muutamassa Euroopan maassa kuten Tanskassa ja Britannissa on kokemuksia normaalielämästä jo pidemmältä ajalta.

Suomessa maskisuosituksesta ja rajoituksista ollaan luopumassa, kun koronaluvut näyttävät tältä:

  • Tapauksia keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 84,84/miljoona asukasta
  • Kuolleita keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 0,26/miljoona asukasta
  • Täysin rokotettuja: 61,75 prosenttia koko väestöstä

Keräsimme tähän juttuun esimerkit viidestä maasta, joissa koronarajoituksia on purettu. Lue alta, miten niissä on käynyt.

Britannia purki rajoituksia ensimmäisenä Euroopassa – tapausten määrä nousi syksyä kohti

Englannissa niin sanottu vapauden päivä koitti jo heinäkuun puolivälissä. Silloin poistui kasvomaskipakko, turvaetäisyyksiä ei enää vaadittu ja kokoontumisrajoitukset purettiin.

Muut Britannian alueet ovat olleet rajoitusten poistamisessa Englantia varovaisempia. Esimerkiksi Pohjois-Irlannissa, Skotlannissa ja Walesissa vaaditaan kasvomaskia julkisessa liikenteessä.

"Vapauden päivän" jälkeen uusia koronatartuntoja raportoitiin aluksi vähemmän. Kesälomakausi elokuussa käänsi tartunnat kuitenkin uudelleen nousuun.

Britit pääsivät taas juhlimaan, kun koronarajoitukset poistuivat kesällä. Koillis-Englannissa ensimmäinen suuri ulkoilmatapahtuma epidemian puhkeamisen jälkeen oli Hardwick Live -festivaali Sedgefieldissä. Paikalla oli noin 10 000 ihmistä. Kuva: Terry Blackburn / Backgrid / AOP

Nyt Britanniassa kirjataan tällaisia lukuja:

  • Tapauksia keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 507,49/miljoona asukasta
  • Kuolleita keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 1,98/miljoona asukasta
  • Täysin rokotettuja: 65,68 prosenttia koko väestöstä

Britannian sairaaloissa hoidetaan noin 7 000:ta koronaoireista kärsivää potilasta. Määrän ei ole katsottu kuormittavan sairaanhoitoa siinä määrin, että tilanne vaatisi rajoitusten palauttamista. Kuolemantapauksissa on viime päivinä ollut laskua.

Brittihallitus on todennut, että esimerkiksi maskipakko (siirryt toiseen palveluun) voidaan palauttaa jossain muodossa talvella, jos sairaanhoito alkaa kuormittua.

Tanska luopui koronarajoituksista etunenässä, tartuntojen määrä pysynyt maltillisena

Tanska ei enää pidä COVID-19:ää yhteiskunnallisesti kriittisenä tautina. Maa purki ensimmäisenä EU:ssa kaikki loputkin koronarajoitukset 10. syyskuuta.

Maskin käyttöä ei vaadita enää muualla kuin lentoliikenteessä.

Tanskan tartuntamäärät ovat pysyneet rajoitusten purkamisen jälkeen (siirryt toiseen palveluun) verrattain vakaina ja matalina, samoin kuolleiden määrä.

Nyt tilanne näyttää tältä:

  • Tapauksia keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 71,12/miljoonaa asukasta
  • Kuolleita keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 0,49/miljoona asukasta
  • Täysin rokotettuja: 75,05 prosenttia
Kööpenhaminassa ihmiset jonottivat yökerhoon 3. syyskuuta, kun yökerhot ja baarit saivat olla jälleen normaalisti auki. Kuva: Olafur Steinar Gestsson / EPA

Tanska otti keväällä ensimmäisten joukossa käyttöön koronapassin, mutta siitäkin luovuttiin pääosin syyskuussa.

Sairaalassa oli torstaina 89 koronapotilasta (siirryt toiseen palveluun), joista 16 tehohoidossa.

Vaikka Tanska on kutakuinkin Suomen kokoinen, pandemian alussa siellä oli huomattavasti enemmän tartuntoja. Tanskassa tartuntojen ja kuolleiden kokonaismäärät ovatkin yli kaksinkertaiset Suomeen verrattuna.

Portugalin rokotusaste on maailman huippua, mutta rajoitukset jatkuneet tähän asti

Portugalissa rokotusaste on yksi maailman korkeimmista, mutta maa on tähän asti pitänyt kiinni monista koronarajoituksista.

Kevätkesällä rajoituksia ehdittiin jo purkaa (siirryt toiseen palveluun), mutta niitä kiristettiin uudelleen, kun tartuntamäärät kääntyivät nousuun.

Tilaisuuksien ja ravintoloiden asiakasmääriä on rajoitettu (siirryt toiseen palveluun), turvaväleihin on kehotettu ja maskia on pitänyt käyttää sisätiloissa.

Portugali aikoo kuitenkin luopua valtaosasta rajoituksia huomenna perjantaina. Yökerhoihin ja baareihin vaaditaan silti koronapassi, ja maskia on edelleen käytettävä julkisessa liikenteessä, suurissa tapahtumissa, ostoskeskuksissa ja suurissa marketeissa sekä palvelutaloissa ja sairaaloissa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Portugalissa koronarokotusaste on maailman huippua, mutta maa on vasta luopumassa rajoituksista. Kasvomaskia on täytynyt käyttää, eikä vastedeskään kaikkialle pääse ilman sitä. Kuva: Jorge Mantilla / AOP

Portugalin koronakuolleisuus on ollut Tanskan luokkaa viime aikoina, eikä tartuntamäärissäkään ole suurta eroa:

  • Tapauksia keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 63,77/miljoonaa asukasta
  • Kuolleita keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 0,49/miljoona asukasta
  • Täysin rokotettuja: 84,93 prosenttia

Sairaalassa on vajaat 300 koronapotilasta (siirryt toiseen palveluun) ja tehohoidossa 14.

Yhdysvalloissa isoja alueellisia eroja – maskit olleet kouluvuoden alun kiistakapula

Yhdysvallat on koko pandemian ajan rimpuillut rajoitusten ja vapauksien välillä. Alueelliset toimet poikkeavat suuresti toisistaan.

Joissakin osavaltioissa kuten Virginiassa ja Pennsylvaniassa määrättiin maskipakko kouluihin lukuvuoden alussa. Toisaalla kuten Texasissa ja Floridassa on pyritty lainsäädännöllä estämään maskien käyttö kouluissa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sai tehosterokotteen Valkoisessa talossa maanantaina. Kuva: Ken​ Cedeno/Pool/ABACAPRESS/STELLA Pictures / ddp

Sekä koronatapausten että sairaalahoitoa vaativien tapausten määrät ovat olleet valtakunnallisesti laskussa kesälomakauden jälkeen. Mutta laskussa ovat myös jaettujen rokoteannosten määrät, jotka viime viikolla olivat alimmillaan sitten heinäkuun puolivälin (siirryt toiseen palveluun).

Tuoreimmat tunnusluvut Yhdysvalloista ovat keskiviikolta:

  • Tapauksia keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 343,16/miljoona asukasta
  • Kuolleita keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 5,88/miljoona asukasta
  • Täysin rokotettuja: 54,81 prosenttia koko väestöstä

Kuten monissa länsimaissa, Yhdysvalloissakin epidemiasta on kesästä lähtien puhuttu erityisesti rokottamattomien epidemiana.

Yhdysvaltain tartuntatautiviraston mukaan rokottamaton ihminen menehtyy koronaviruksen aiheuttamaan tautiin 11 kertaa todennäköisemmin kuin rokotettu, kertoo uutistoimisto AP.

Israel rokotti ja avautui nopeasti, mutta joutui myös palauttamaan rajoituksia

Israel oli alkuvuonna yksi maailman nopeimmista rokottajista. Se sai kesän alussa painettua koronatapausten määrän niin alas, että se luopui rajoituksista.

Kesällä tapausmäärät alkoivat kuitenkin nousta nopeasti, ja rajoituksia on jouduttu palauttamaan. Elokuussa alettiin vaatia todistusta rokotuksista, sairastetusta taudista tai negatiivisesta testistä, jos halusi päästä esimerkiksi ravintolaan, tapahtumiin tai kuntosalille.

Myös kouluissa ja synagogissa on koronarajoituksia.

Israelilainen mies sai tehosterokotteen koronavirusta vastaan jerusalemilaisessa ostoskeskuksessa sunnuntaina. Kuva: Debbie Hill/UPI/Shutterstock/All Over Press

Israelin koronatilanne on juuri nyt tällainen:

  • Tapauksia keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 481,68/miljoona asukasta
  • Kuolleita keskimäärin seitsemän viime päivän aikana: 2,27/miljoona asukasta
  • Täysin rokotettuja: 64,08 prosenttia koko väestöstä

Israelin hallituksen koronastrategia on kuitenkin pitää yhteiskunta auki. Maassa on aloitettu tehosterokotusten antaminen kaikille yli 12-vuotiaille.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kolmansilla rokotuksilla Israel on jo saanut tartuntojen vakavimmat muodot kuriin, vaikka uusien tautitapausten määrä on pysynyt korkeana.

Kaikkien maiden osalta koronalukujen lähde on Our world in data (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös: