Korppoossa keitettiin useita kiloja amfetamiinia – oikeus tuomitsi päätekijät useiden vuosien vankeuteen

Syytetyt valmistivat huumeita muun muassa Paraisten Korppoossa sijaitsevalla vuokramökillä jopa toista kymmentä kiloa ennen myyntiä. Osa tuomituista taas auttoi syytteen mukaan toiminnassa, esimerkiksi autokuljetuksilla ja vuokramökkiasioita hoitamalla.

Arkistokuva Helsingin käräjäoikeudesta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaikkiaan seitsemän henkilöä koviin tuomioihin huumeiden valmistamisesta ja levityksestä Varsinais-Suomessa.

Syytetyt valmistivat huumeita muun muassa Turun saaristossa, Paraisten Korppoossa sijaitsevalla vuokramökillä jopa toista kymmentä kiloa ennen myyntiä. Huumeita saostettiin oikeuden mukaan myös esimerkiksi Raisiossa, Forssassa ja Kemiönsaaren Kemiössä. Huumeita varastoitiin saostamisen jälkeen Turun, Helsingin, Espoon ja Vantaan alueilla.

Päätekijät saivat pitkiä vankeusrangaistuksia. Oikeus tuomitsi päätekijäksi katsomansa miehen 11 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, toiselle oikeus tuomitsi kahdeksan vuotta ja kolmannellekin, ulkomaalaiselle miehelle, kuusi vuotta ehdotonta vankeutta. Neljäs syytetty sai kahden vuoden ja kuuden kuukauden mittaisen ehdottoman vankeustuomion.

Kolmelle syytetylle käräjäoikeus tuomitsi ehdollisia vankeusrangaistuksia muun muassa avunannosta törkeisiin huumausainerikoksiin. He auttoivat oikeuden mukaan toiminnassa, esimerkiksi autokuljetuksilla ja vuokramökkiasioita hoitamalla.

Vyyhti liittyy Tullin ja Lounais-Suomen poliisin tutkimaan kansainväliseen huumeiden levitysorganisaatioon, jossa on yli 15 epäilyä. Esitutkinnassa on selvinnyt, että levitykseen päätyi yli 27 kiloa amfetamiinia.

Tulli kertoi elokuussa, että organisaatiolta takavarikoidun amfetamiinin arvo katukaupassa on yhteensä runsaat 1,1 miljoonaa euroa.

Syytetyt ovat kiistäneet syytteet osittain.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue lisää: