1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pandoran paperit

Valtava tietovuoto paljastaa Putinin lähipiirin salaiset omistukset – presidentin suomalaiselle ystävälle järjesteltiin miljardi euroa

Maailman suurin tietovuoto sisältää kymmenien venäläisoligarkkien salattuja omistuksia. Venäjän energiavaroja käytetään myös operaatioihin ulkomailla, arvioi professori Veli-Pekka Tynkkynen.

Gennadi Timtšenko kuuluu Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähimpään sisäpiiriin. Kuva: Yegor Aleyev / AOP & Sergey Guneev / EPA

Valtava tietovuoto paljastaa uusia tietoja Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiirin salatuista rikkauksista.

Ylen MOT-toimituksen tutkimukset paljastavat esimerkiksi kuinka Putinin suomalaiselle ystävälle Gennadi Timtšenkolle järjestettiin yli miljardi euroa anonyymien veroparatiisiyhtiöiden avulla.

Rahat siirrettiin salaisessa operaatiossa, johon liittyy useita korruptiolle ja rahanpesulle tyypillisiä hälytysmerkkejä.

Timtšenko hankki hänelle järjestetyillä rahoilla merkittävän osuuden Venäjän toiseksi suurimmasta kaasuyhtiöstä Novatekista.

Venäläinen tutkiva toimittaja Roman Anin sanoo Timtšenkon olevan todellisuudessa presidentti Putinin bulvaani.

– Putin on minun näkemykseni mukaan kaikkien Timtšenkon yhtiöiden todellinen omistaja, Anin sanoo.

Venäläinen tutkiva toimittaja Roman Anin on tehnyt useita paljastusjuttuja Venäjän valtaeliitin korruptiosta. Hän joutui lähtemään maanpakoon Venäjältä ja työskentelee nykyisin Latviasta käsin. Kuva: Jyrki Ojala / Yle

Venäjän oikeusministeriö julisti Aninin perustaman tutkivan journalismin verkkomedian iStoriesin elokuussa ”ulkomaiseksi agentiksi.” Anin on tehnyt useita juttuja Venäjän valtaapitävien korruptiosta. Hän on tällä hetkellä maanpaossa Latviassa.

Myös Yhdysvallat on sanonut pitävänsä (siirryt toiseen palveluun) Timtšenkoa eräänlaisena Putinin omaisuudenhoitajana. Vladimir Putin ei reagoinut hänelle esitettyyn kommenttipyyntöön.
Ylen MOT-toimitus on kuukausien ajan tutkinut Putinin lähipiirin toimia yhdessä kansainvälisen toimittajajärjestö ICIJ:n jäsenten ja muun muassa brittilehti The Guardianin kanssa.

Timtšenko: En ole koskaan rikkonut lakia

Gennadi Timtšenko ei antanut Ylen MOT-toimitukselle haastattelua.

Timtšenkon asianajaja lähetti sen sijaan yleisen lausunnon. Siinä ei vastattu tarkkoihin kysymyksiin.

– Asiakkaani on aina noudattanut lakia liiketoimissaan. Kaikki viittaukset siihen, että hän olisi syyllistynyt tai osallistunut rahanpesuun, verojen välttelyyn tai mihinkään rikolliseen toimintaan, ovat täysin virheellisiä, kirjeessä todettiin.

Kirjeessä kerrottiin, että Timtšenko katsoo Ylen MOT-toimituksen ja kansainvälisen toimittajajärjestö ICIJ:n kysymysten osoittavan ”ennakkoluuloisen asenteen”.

Kymmeniä venäläisiä miljardöörejä

Pandoran papereiden -vuodossa on tietoja 46 venäläisen miljardöörin omistuksista veroparatiiseissa.

Salatuilla järjestelyillä saatua omaisuutta on käytetty paitsi hankkimaan arvokiinteistöjä ja huvijahteja, myös omistuksia Venäjälle strategisesti tärkeistä yhtiöistä.

Veroparatiisien kautta salatut omistusjärjestelyt liittyvät myös eurooppalaiseen energiapolitiikkaan ja sen ympärillä käytävään valtapeliin.

Venäjän energiatuloja käytetään hyväksi Kremlin ulkomailla toteuttavissa operaatioissa, arvioi Helsingin yliopiston professori Veli-Pekka Tynkkynen.

– Näitä pimeitä rahavirtoja voidaan suunnata erilaisille toimijoille, joiden katsotaan edistävän Putinin hallinnon tarpeita, Tynkkynen sanoo.

Tynkkynen tutkii työkseen Venäjän energia- ja ympäristöpolitiikkaa.

Venäjä käyttää energian myynnistä saatuja varoja myös eurooppalaisten populistipuolueiden rahoittamiseen. Tällä halutaan sotkea Euroopan politiikkaa, arvioi professori Veli-Pekka Tynkkynen. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Timtšenkon salainen miljardisopimus

Jokereiden entisenä omistajana Suomessa tunnettu Gennadi Timtšenko on kerännyt ystävänsä Vladimir Putinin valtakauden aikana yli 20 miljardin euron omaisuuden.

Timtšenko on ollut Suomen kansalainen vuodesta 1999 lähtien.

– Timtšenko on Putinin parhaita ystäviä ja presidentille läheisin liikemies. Hän on esimerkki ”koskemattomasta” liikemiehestä. Poliisi, Venäjän turvallisuuspalvelu FSB tai muut viranomaiset eivät puutu hänen toimintaansa, sanoo venäläinen tutkiva toimittaja Roman Anin.

Timtšenko on ollut yli vuosikymmenen ajan iso omistaja Venäjän toiseksi suurimmassa kaasuyhtiössä Novatekissa. Yhtiö on merkittävä toimija Euroopan kaasumarkkinoilla.

Timtšenkosta tuli Novatekin suuromistaja salaisessa operaatiossa hieman yli vuosikymmen sitten. Timtšenkolle järjesteltiin ensi vaiheessa noin miljardin euron lainat anonyymeistä veroparatiisiyhtiöistä. Ylen MOT-toimitus ei löytänyt todisteita siitä, että lainaa olisi maksettu takaisin.

Operaatioon osallistui toistakymmentä veroparatiisiyhtiötä, joiden omistajat ja rahojen lähde on peitetty huolellisesti.

Rahoilla Timtšenko hankki omistukseensa merkittävän osan Novatekista.

Vuotoasiakirjoista ilmenee, että kaupoille saatiin myös siunaus Venäjän valtion omistamalta kaasujätti Gazpromilta.

Veli-Pekka Tynkkynen pitää todennäköisenä, että kaupoille saatiin myös Vladimir Putinin hyväksyntä.

– Ilman muuta. Mitään suuria strategisia muutoksia Novatekissa ei tehdä ilman Putinin lähipiirin suostumusta, Tynkkynen sanoo.

Vuodosta löytyy asiakirjoja, jotka todistavat kuinka Gennadi Timtšenkolle järjestettiin noin miljardin euron rahoitusta anonyymien veroparatiisiyhtiöiden avulla. Kuva: Yle MOT

Rahanpesu- ja korruptioriskejä

Ylen MOT-toimitus arvioi Timtšenkon miljardikauppoja rahanpesun ja korruption tutkinnassa käytettyjen kriteerien avulla.

Hälytysmerkkien tunnistamisessa toimitusta auttoi kokenut talousrikostutkija, joka ei halunnut asian arkaluontoisuuden takia nimeään julkisuuteen. Hänellä on kokemusta monimutkaisista rahanpesututkinnoista.

_Oheisessa faktalaatikossa kerrotaan rahanpesun tunnusmerkit. _

Lisäksi järjestelyitä arvioitiin samanlaisilla mittareilla, joita pankit käyttävät arvioidessaan asiakkaittensa toimintaan liittyviä rahanpesuriskejä. Pankeilla on velvollisuus torjua rahanpesua ja ne tekevät epäilyttävistä rahansiirroista ilmoituksia poliisille.

Timtšenkon miljardikauppojen järjestelyt näyttävät täyttävän useita rahanpesun ja korruption hälytysmerkkejä.

– Veroparatiisiyhtiöiden logiikkaan kuuluu pestä rahaa ja vältellä veroja. Nämä kaksi tarvetta eivät varmasti ole kaukana myöskään tässä Novatekin järjestelyssä, sanoo professori Veli-Pekka Tynkkynen.

Novatek on nykyisin virallisesti pörssiyhtiö, jonka osake noteerataan Lontoon pörssissä. Yhtiön suurimmat omistajat ovat liikemies Leonid Mikhelsson ja Gennadi Timtšenko.

Ylen MOT-toimitus pyysi Novatekilta kommentteja, mutta yhtiön edustajat eivät vastanneet esitettyihin kysymyksiin.

Novatek on Veli-Pekka Tynkkysen mukaan Venäjälle strategisesti tärkeä yhtiö. Se on erikoistunut nestemäisen eli niin sanotun LNG-kaasun myyntiin, jonka kysynnän uskotaan kasvavan.

– Euroopan unioni haluaa vähentää putkikaasun eli käytännössä Gazpromin kaasun käyttöä. Putin hallinnon strategiaan sopii, että tilalla on muita venäläisiä toimittajia, kun Gazprom on jonkinlaisessa vastatuulessa, Tynkkynen sanoo.

Gennadi Timtšenkon omaisuuden arvo on talouslehti Forbesin arvion mukaaan yli 20 miljardia euroa. Kuva: EPA-EFE/YURI KOCHETKOV

Energiamiljoonilla isketään länttä vastaan

Presidentti Vladimir Putinin lähipiiri on kerännyt itselleen valtavan omaisuuden pääosin Venäjän valtion avustuksella. Venäläisen toimittajan Roman Aninin mukaan näiden varojen käytöstä päättää todellisuudessa Putin.

Hänen mukaansa lännessä ei ymmärretä syvällisesti venäläisen korruption luonnetta.

– Käytämme tässä yhteydessä Venäjällä sellaista käsitettä kuin “uima-allas”. Kaikki rahat ja omistukset ovat tässä altaassa, jota hallinnoi Putin. Altaassa olevia rahoja käytetään sitten eri tarkoituksiin.

– Se voi tarkoittaa kiinteistöjen ostamista presidentin hallinnon työntekijöille, mutta yhtä hyvin myös salaisten ulkomaan operaatioiden rahoittamista, kuten Kremlin vastustajien myrkyttämisiä, Anin jatkaa.

Varoja voidaan käyttää myös poliittisten liikkeiden tai puolueiden tukemiseen ulkomailla.

– Erilaisia pimeitä rahavirtoja voidaan suunnata toimijoille, jotka edistävät Putinin hallinnon tarpeita. Viime vuosikymmeninä Venäjä on tukenut esimerkiksi oikeistopopulistisia puolueita, sanoo Veli-Pekka Tynkkynen.

– Raha, joka saadaan korruptoituneen öljyvaltion kassasta, pystytään suuntaamaan tällaisiin kohteisiin.

Pimeällä rahalla on vaikutuksia jopa ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin, Tynkkynen sanoo. Kremliltä rahaa ottaneet populistipuolueet vastustavat ilmastotoimia. Tämä ei ole Tynkkysen mukaan Putinin hallinnon ensisijainen tavoite, vaan epävakauden lietsominen Euroopassa.

– Mutta tämä käy Putinin hallinnolle, koska se on niin riippuvainen öljystä ja kaasusta saaduista tuloista. Sille siirtymä pois öljystä ja kaasusta on merkittävä uhka.

– Jos me haluamme edistää Euroopassa ilmastonmuutoksen vastaista taistelua, niin venäläisestä korruptiosta eroon pyrkiminen on äärimmäisen tärkeää, Tynkkynen sanoo.

Monacossa sijaitsevan veroparatiisipalveluita myyvän Moores Rowland -yhtiön asiakkaana on ollut useita Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluneita henkilöitä. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Putinin lähipiiri ja italialainen mafioso luottivat samaan palvelun tarjoajaan

Ylen MOT-toimitus pääsi Vladimir Putinin lähipiirin jäljille tutkimalla Monacossa toimivaa veroparatiisipalveluita myyvää yhtiötä nimeltä Moores Rowland.

Sen asiakkaaksi tulivat 2000-luvun alussa Gennadi Timtšenko, Putinin lapsuudenystävä Petr Kolbin ja entisiä Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:n upseereita.

Moores Rowland perusti useita veroparatiiisiyhtiöitä Putinin lähipiirille. Gennadi Timtšenko hankki esimerkiksi itselleen ja tyttärelleen huvijahdit yhtiöille, jotka Moores Rowland perusti.

Moores Rowland hallinnoi asiakkaittensa omistuksia tekemällä monimutkaisia trustisopimuksia. Näiden avulla yhtiöiden todelliset omistajat salattiin.

Vuodossa on tietoja sadoista Moores Rowlandin asiakkailleen perustamista yhtiöistä. Osa asiakkaista on arvostettuja talouselämän vaikuttajia, jotka ovat veroparatiisiyhtiön avulla ostaneet esimerkiksi kiinteistöjä tai huvijahteja.

Moores Rowlandin asiakkaana on kuitenkin ollut esimerkiksi italialainen mafiapomo Raffaele Amato. Tietovuoto osoittaa Amaton ostaneen pöytälaatikkoyhtiön avulla maata Espanjassa. Amato oli yksi inspiraation kohde Italian mafiasta kertovassa elokuvassa Gomorrah (siirryt toiseen palveluun), joka perustuu samannimiseen tietokirjaan.
Kansainvälinen toimittajajärjestö ICIJ ei tavoittanut vankilassa istuvaa Amatoa kommenttia varten. Amato on kärsimässä vuonna 2010 saamansa kahdenkymmenen vuoden vankeustuomiota (siirryt toiseen palveluun).

Moores Rowland ei antanut Ylen MOT-toimitukselle haastattelua. Puhelimessa yhtiön edustaja kiisti Gennadi Timtšenkon olleen heidän asiakkaansa.

Siivoojasta ”Putinin pankin” osakkaaksi

Tietovuoto paljastaa myös venäläisen Svetlana Krivonogikhin kiinteistökaupan.

Venäjän median mukaan (siirryt toiseen palveluun) hän on Vladimir Putinin entinen rakastajatar ja presidentin tyttären äiti. Kremlin edustaja on kiistänyt tiedon.

Tietovuodon mukaan Krivonogikhille perustettiin veroparatiisiyhtiö vuonna 2003 vain pari kuukautta sen jälkeen, kun hän oli tullut äidiksi. Yhtiön perusti sama monacolainen palveluntarjoaja eli Moores Rowland, jonka asiakas myös Timtšenko oli.

Krivonogikhin veroparatiisiyhtiö osti Monacosta asunnon 3,6 miljoonalla eurolla, selviää Monacon kiinteistörekisterin tiedoista. Svetlana Krivonogikh ei kommentoinut jutussa olevia tietoja Ylen MOT-toimitukselle tai ICIJ:lle.

Venäjän median mukaan entinen siivooja Krivonogikh tutustui Putiniin 2000-luvun alussa. Hänellä on nykyisin satojen miljoonien eurojen omaisuus. Krivonogikh on esimerkiksi suuren venäläisen Rossija-pankin osakas.

Sitä kutsutaan usein ”Putinin pankiksi”.

– Kuka tahansa ei voi tulla Rossija-pankin osakkaaksi vaan henkilön täytyy kuulua aivan Putinin sisäpiirin ytimeen. Tämä osoittaa, kuinka lähellä hän [Krivonogikh] on Putinia, sanoo toimittaja Roman Anin.

Keskustelu on avoinna 4.10.2021 asti.