Hyppää sisältöön

Facebook asettaa voittonsa yleisen hyvän edelle, sanoo asiakirjoja medialle vuotanut entinen työntekijä

Facebookin entinen työntekijä toimitti talouslehti Wall Street Journalille asiakirjoja, jotka paljastivat Facebookin olevan tietoinen useista alustalla rehottavista ongelmista. Yhtiö on kuitenkin laittanut kasvutavoitteet ongelmien korjaamisen edelle.

Facebookin entisen työntekijän keräämistä dokumenteista on paljastunut kuva yhtiöstä, joka on menettänyt otteensa kehittämistään palveluistaan. Kuva: Olivier Douliery / AFP

Facebookin sisäisiä tutkimuksia ja asiakirjoja talouslehti Wall Street Journalille vuotanut työntekijä on astunut julkisuuteen. Ajankohtaisohjelma 60 Minutes (siirryt toiseen palveluun) julkaisi sunnuntaina haastattelun, jossa Facebookin entinen tuotepäällikkö Frances Haugen kertoi omilla kasvoillaan yhtiön toiminnasta.

37-vuotiaan Haugenin vuotamat asiakirjat ovat synnyttäneet yhden suurimmista kohuista Facebookin ympärillä. Tapausta on verrattu Cambridge Analytica -skandaaliin, joka nosti Facebook-käyttäjien yksityisyyden suojan keskusteluun vuonna 2018.

Wall Street Journalin uutisointi on paljastanut, että Facebook on ollut tietoinen monista sen alustoilla esiintyvistä ongelmista. Yhtiön sisäisissä muistiossa todetaan, ettei se tee ongelmien korjaamiseksi niin paljon kuin se julkisuudessa väittää.

Vuodetuista asiakirjoista paljastuneet ongelmat eivät ole yllättäneet ketään. Uutta tietoa on kuitenkin se, miten vähän Facebook on ollut valmis tekemään kitkeäkseen ongelmia.

– Siellä oli paljon eturistiriitoja sen välillä, mikä on hyväksi yleisölle ja mikä on hyväksi Facebookille. Ja yhä uudestaan ja uudestaan Facebook päätti tehdä kaikkensa edistääkseen omia hyötyjään, kuten rahantekemistä, Haugen toteaa 60 Minutes -ohjelman haastattelussa.

Algoritmi levittää vihaa

Haugen aloitti työnsä Facebookin yhteiskunnallista vastuuta käsittelevässä ryhmässä vuonna 2019. Tätä ennen hän oli työskennellyt muun muassa Googlelle ja Pinterestille.

Kun Facebook päätti hajottaa ryhmän Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen, Haugen menetti luottamuksensa yhtiöön.

– Sillä hetkellä tajusin, etten luota siihen, että yhtiö olisi valmis tekemään kaiken tarvittavan, jotta Facebook ei olisi vaarallinen, Haugen sanoo.

Facebookin mukaan ryhmää ei hajotettu, vaan se integroitiin osaksi isompaa osastoa. Saman kohtalon on yhtiössä kokenut vaalivaikuttamista tutkinut turvallisuusryhmä ja julkaisujen leviämistä seuraavan Crowdtangle-sovelluksen kehittäjät.

Facebookin päätöksen jälkeen Haugen kopioi kymmeniä tuhansia sivuja Facebookin sisäisiä tutkimuksia sekä niistä kirjoitettuja muistioita ja keskusteluja. Nämä dokumentit hän toimitti WSJ:n lisäksi Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle.

Vuodetuista asiakirjoista on paljastunut, että Facebook on hyvin tietoinen siitä, että yhtiön sovelluksissa leviävä vihapuhe, repivä poliittinen puhe ja misinformaatio vaikuttavat yhteiskuntiin ympäri maailman.

– Facebook tekee voittoa ihmisten turvallisuuden kustannuksella, Haugen tiivistää.

Entisen Facebook-työntekijän mukaan ongelmien juurisyy on vuonna 2018 tehty algoritmiuudistus, jonka jälkeen eniten reaktioita keränneet julkaisut alkoivat nousta enemmän esille alustoilla. Facebookin sisäinen tutkimus vahvistaa useiden tutkijoiden huomion, että tämä lisäsi negatiivisten sisältöjen määrää. Tämä puolestaan on vaikuttanut poliitikkojen tapaan viestiä ympäri maailman.

Wall Street Journalin uutiset ravistelevat somejättiä

Wall Street Journal on tähän mennessä julkaissut kahdeksan laajaa artikkelia Haugenin vuotojen pohjalta. Facebook Files -juttusarjan (siirryt toiseen palveluun) ensimmäinen uutisen julkaistiin kolme viikkoa sitten.

WSJ:n julkaisuista on muun muassa selvinnyt, että Facebook on hyvin tietoinen Instagramin aiheuttamista mielenterveysongelmista etenkin teini-ikäisille tytöille. Kun yhtiön sisäiset muistiot paljastuivat, Facebook päätti hyllyttää esiteini-ikäisille suunnittelemansa Instagram Kids -sovelluksen julkaisun.

Yksi kokoelma dokumentteja puolestaan paljasti, ettei Facebook ole onnistunut estämään huumekartelleja ja ihmiskauppiaita käyttämästä hyväkseen yhtiön palveluita. Työntekijöiden tekemät varoitukset niin elinkaupasta kuin kansanmurhista ovat kaikuneet tyhjille korville.

WSJ:n paljastusten seurauksena Facebookin edustajia kutsuttiin viime viikolla Yhdysvaltain senaatin kuultavaksi. Facebook lähetti tilaisuuteen yhtiön turvallisuuspäällikön Antigone Davisin, joka joutui vastaamaan erittäin kriittisiin kysymyksiin yhtiön toiminnasta.

Huomenna Haugenin on tarkoitus olla amerikkalaispoliitikkojen kuultavana.

Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg ei ole suoraan kommentoinut vuotoa. Sen sijaan yhtiö on julkaissut useita (siirryt toiseen palveluun) blogikirjoituksia (siirryt toiseen palveluun), joissa se vakuuttaa jatkavansa ongelmiin puuttumista.

Lue myös:

"Facebook kävi kimppuumme" – berliiniläistutkija tiesi hetkessä, että hänen vuoden työnsä oli tuhon oma, tutkijat kertovat somejätin yltyvästä painostuksesta