Hyppää sisältöön

Turkulainen lääkeyritys sai miljoonarahoituksen kehittyvien maiden lastenlääkkeiden kehittämiseen

Saamallaan rahoituksella DelSiTech Oy:n on tarkoitus on edistää uusien lääkeannosteluteknologioiden käyttöönottoa pieni- ja keskituloisissa maissa.

Yhtiön toimipaikka sijaitsee Turun Kupittaalla PharmaCity-rakennuksessa. Kuva: Yle/Linus Hoffman

Turkulainen lääkeannosteluteknologia- ja lääkekehitysyritys DelSiTech on saanut merkittävän rahoituksen WHO:n alaiselta UNITAID-organisaatiolta lastenlääkkeiden kehittämiseen.

Rahoituksen tarkkaa määrää yrityksen toimitusjohtaja Lasse Leino ei kerro, sillä kyseessä on jatkuvaluonteinen rahoitus, jonka tarkka summa riippuu tuotekehitystyön etenemisestä. Suuruusluokka on Leinon mukaan noin kahden miljoonan euron tuntumassa.

Yritys kehittää rahoituksen turvin lastenlääkevalmistetta kehittyvien maiden lapsipotilaille. Lääkkeestä tai siitä, mitä sairautta sillä hoidetaan, yhtiö ei toistaiseksi kilpailuteknisistä syistä kerro.

Rahoitus on osa UNITAID:in UnitaidExplore-ohjelmaa, jonka tarkoituksena on edistää uusien lääkeannosteluteknologioiden kehittämistä ja käyttöönottoa pieni- ja keskituloisissa maissa.

DelSiTechin mukaan kohdemaissa lapset kärsivät merkittävistä kansansairauksista, kuten HIV-infektioista, malariasta ja tuberkuloosista. Niiden hoitoon tarkoitetut lääkkeet on kehitetty pääasiassa aikuisille, eivätkä ne aina sovellu lapsipotilaille sellaisenaan.

– Uusi yhteistyö WHO:n ja UNITAID:n kanssa on jatkoa DelSiTechin pitkäaikaiselle työlle maailman terveysongelmien ratkaisemiseksi. Olemme jo useamman vuoden ajan kehittäneet yhteistyössä Bill ja Melinda Gatesin säätiön kanssa innovatiivisia, pitkävaikutteisia ehkäisyvalmisteita ja HIV-lääkkeitä juuri köyhien maiden käyttöön, Leino sanoo.

Lisää aiheesta: