Hyppää sisältöön

Nyt se varmistui: Hämeenlinnan yhteiskoulun parakeista päästään eroon – vanhan rakennuksen saa purkaa liikuntahallin tieltä

Korkein hallinto-oikeus ei antanut valituslupaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaisuun Hätilän koulukeskuksen asemakaavan hyväksymisestä. Uusi yläkoulu on määrä rakentaa Tuomelan koulutalon kylkeen ja vanhan, purettavan rakennuksen paikalle tulee liikuntahalli.

Syyskuussa 2019 hyväksytty asemakaava saa viimein lainvoiman. Hykin vanha rakennus saa väistyä. Arkistokuva. Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle

Hämeenlinnan yhteiskoulu toimii nyt Tuomelan peruskorjatussa rakennuksessa sekä useissa parakeissa Hätilän kaupunginosassa. Vanha Hämeenlinnan yhteiskoulun rakennus on ollut tyhjillään muun muassa sisäilmaongelmien takia. Koulussa opiskelee noin 770 oppilasta.

Kaupunki on jo asemakaavoittanut koulukeskuksen alueelle uuden yläkoulun Tuomelan rakennuksen viereen. Vanhan rakennuksen paikalle nousisi liikuntahalli.

Hanke on odottanut valitusten käsittelyä. Asemakaavasta valitti kaksi yksityishenkilöä, jotka valittivat aiemmin myös vanhan koulun purkuluvasta. Valittajien mielestä vuonna 1955 rakennettu rakennus olisi korjauskelpoinen ja rakennushistoriallisesti arvokas.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi asiassa joulukuun lopulla 2020 ratkaisun, jonka mukaan Hämeenlinnalla on itsehallintonsa puitteissa oikeus päättää siitä, millainen kaava alueelle laaditaan. Valitus siis hylättiin.

Tänään maanantaina selvisi tuosta ratkaisusta tehdyn valituslupahakemuksen kohtalo korkeimmassa hallinto-oikeudessa. KHO hylkäsi valituslupahakemuksen, koska ei nähnyt asian käsittelylle perusteita.

KHO:n ratkaisusta kertoi ensin Hämeen Sanomat verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Rehtori Antti Karrimaa: "Nyt näyttää hyvältä"

Hämeenlinnan yhteiskoulun rehtori Antti Karrimaa kuuli KHO:n ratkaisusta tänä aamuna ja on odotetusti mielissään.

– On aivan erinomaisen hienot tunnelmat – päästään vihdoinkin siihen, mitä tässä on odoteltu. Käynnistämään omaltakin osalta sitä prosessia, mitä tässä on jo pari, kolme kertaa käynnistelty ja jouduttu vetämään takaisin. Nyt näyttää hyvältä!

Nykyiset yläkoululaiset eivät pääse uudesta rakennuksesta nauttimaan. Karrimaan mukaan valituskierteestä aiheutunut viivästys on vaikuttanut opettajien työskentelyilmapiiriin on masentavasti ja oppilaillekin on ollut kurja tilanne, että asia on venynyt. Osa erikoisluokkatiloista on ollut varsin puutteellisia, myöntää Karrimaa.

– Tilapalveluilla on käsittääkseni jo varauma siihen, että ensi vuodelle esitetään rahoitusta rakennuksen purkamiseksi. Prosessi lähtee sitten varmaan heti ensi vuoden alusta tosissaan liikkeelle.