“Katto oli lentänyt huitsulan tuuttiin ja kaikki palanut”– Vapriikin uusi näyttely esittelee Tampereen tulipaloja

Tuli on aikojen saatossa päässyt valloilleen niin kaupungin taloissa kuin tehtaissa. Pahimpien onnettomuuksien jäljet ovat jääneet paitsi kollektiiviseen muistiin, myös lainsäädäntöön.

Armonkallion tulipalon jälkeen vuonna 1898 Tampereelle perustettiin vakinainen palokunta. Kuva: William Lomax / Vapriikin kuva-arkisto

Elokuussa 1865 tuli pääsi irti Tampereen keskustassa. Kauppakadulta liikkeelle lähtenyt palo tuhosi kodin 500 ihmiseltä. Syttymissyy jäi lopulta arvailujen varaan. Kenties naapurissa leivottiin ja yksi kipinä karkasi, tai ehkä joku poltteli piippua turhan huolettomasti.

Tampereen palo ei ollut 1800-luvun Suomessa harvinaislaatuinen. Kaupunkipaloja syttyi säännöllisesti ympäri maata. Museokeskus Vapriikin uuteen Tampere liekeissä -näyttelyyn astuja saakin ensi töikseen eteensä tilastopylväät.

Turun palo vuonna 1827 on maan historian tuhoisin, mutta tilastollisesti hurjinta tulipaloaikaa Suomessa elettiin 1850-luvulla. Silloisten tragedioiden syyt olivat arkisia: Porissa palo syttyi tupakasta, Vaasassa krapulainen kauppias hutiloi tulitikkujen kanssa ja Uudessakaupungissa tuli karkasi uunin halkeamasta.

Museo Vapriikin työntekijä, Outi Penninkangas, poseeraa vanhan höyryllä toimivan sammutuslaitteiston edessä.
Vapriikin Tampere liekeissä -näyttely esittelee tunnettuja tulipaloja ja niiden seurauksia. Tutkija Outi Penninkankaan takana on Tampereen vapaapalokunnan ylpeys, Tukholmasta vuonna 1889 hankittu höyryruisku. Video: Timo Turpeinen / Yle

Onnettomuuksista oppiminen on ottanut aikaa. Sammutustöiden jälkeen elämää jatkettiin monesti entiseen tapaan paloherkkien materiaalien keskellä, tiiviisti rakennetuissa naapurustoissa ja alkeellisen palokaluston kanssa.

Tampereella poikkeuksellisen suureen paloon reagoitiin ainakin teoriassa nopeasti. Kaupunkiin perustettiin palotoimisto, joka pormestarin johdolla määritteli muun muassa palovartioinnin tarkemmaksi ja otti asiakseen vesijohdon rakentamisen.

– Vedensaanti oli tietysti paloturvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Hanke oli kuitenkin kallis ja vaikea, ja vei pitkään ennen kuin kaupunkiin todella saatiin tehokas vesijohtoverkosto, tutkija Outi Penninkangas sanoo.

Hevosvetoinen höyryruisku oli niin tehokas, että suihkun pelättiin jopa rikkovan taloja. Kuvanottohetkellä Tampere liekeissä -näyttelyn rakentaminen oli vielä kesken. Kuva: Anna Sirén / Yle

Penninkangas esittelee näyttelyn vanhimpaa esineistöä vitriineissä. Tekniikka ei päätä huimaa. Kotitalouksien palokalusto tarkoitti pitkään pelkkää sankoa.

Tampereella kaupungin palokalustoon tuli sen sijaan parannus, kiitos vapaapalokunnan saaman testamenttilahjoituksen. Noilla varoilla hankittu aarre seisoo nyt keskellä Vapriikin näyttelytilaa messinkiputket kiillellen.

– Tässä on Tampereen VPK:n vuonna 1889 hankkima höyryruisku, äärimmäisen tehokas sammutusväline. Tulipesään on sytytetty tuli, sen avulla on nostettu höyrynpainetta kattilassa ja lopulta on päästy ruiskuttamaan.

Vaunu on imaissut hetkessä 200 litraa vettä ja vaatinut paitsi valtavan pitkät letkut, myös kaksi vetohevosta. Salamalähtöjen peli se ei siis ole ollut, mutta teholtaan joka tapauksessa valtava parannus verrattuna käsikäyttöiseen “kartanoruiskuun”, jollainen näyttelystä myös löytyy.

Ennen vakinaisen palokunnan perustamista Tampereen palontorjunnasta vastasi vapaapalokunta. Toiminta kokosi poikkeuksellisella tavalla yhteen Tampereen eri yhteiskuntaluokat. Mukana olivat niin työläiset ja porvarit kuin tehtaanpatruunatkin. Kuva on vuodelta 1874. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto

Nopeus on palontorjunnassa valttia, ja siitä huolehdittiin 1800-luvulla muun muassa pistokokein.

– Hämeen kuvernööri teki tarkastuksia säännöllisesti. Hän soitti palokelloa jossakin kohteessa ja otti sitten aikaa, kuinka nopeasti palokunta oli paikalla. Tampereen palokunta näyttää suoriutuneen hyvin, Penninkangas kertoo.

Palopelastajan työ oli vaarallista. Tampereen Kalevankankaan hautausmaalta löytyy “Pispalan palossa kuolleen” Lauri Walleniuksen kivi. Wallenius oli vapaapalokuntalainen, joka kuoli jäätyään sammutustöissä sortuvan savupiipun alle vuonna 1913. Kuva: Anna Sirén / Yle
Kuuntele kierros näyttelyssä tästä!

Suuronnettomuudet muuttivat lakia

Vapriikin näyttely esittelee viisi kuuluisaa tamperelaistulipaloa. Niistä tunnetuin lienee elokuvateatteri Imatran tuho.

Täyteen ahdettu katsomollinen tamperelaisia tehtaantyöläisiä vietti lokakuussa 1927 sunnuntai-iltaa katsellen Gloria Swansonin tähdittämää mykkäfilmiä, kun nitraattifilmit syttyivät tuleen teatterin konehuoneessa. Palokunta oli paikalla nopeasti, mutta paljon ei ollut tehtävissä. Konehuoneen ovi oli jäänyt raolleen, tuli levinnyt salamannopeasti ja parvi romahtanut.

21 henkeä vaatinut tulipalo jätti jälkensä niin kaupunkilaisten kollektiiviseen muistiin kuin lainsäädäntöön.

– Imatran palo oli niin järkyttävä katastrofi, että välittömästi säädettiin vuonna 1929 voimaan tullut asetus, jossa määriteltiin elokuvateattereiden turvallisuutta hyvin laajasti. Esimerkiksi koneenkäyttäjän tuli esittää tutkintotodistus, tekniikka uudistui ja teattereihin määrättiin teatterivahdit, Outi Penninkangas luettelee.

Elokuvateatteri Imatran uhrien haudalla Kalevankankaan hautausmaalla seisoo muistomerkki, johon on kaiverrettu kaikkien 21 palossa kuolleen nimi. Uhrit haudattiin viikko onnettomuuden jälkeen kaupungin kustannuksella. Hautajaiset olivat suuri yleisötapahtuma. Kuva: Anna Sirén / Yle

“Katto oli lentänyt huitsulan tuuttiin ja kaikki palanut”

Vuoden 1865 palon ja Imatran onnettomuuden lisäksi vanhoista tapahtumista on Vapriikissa esillä pellavatehtaan suurpalo vuodelta 1883. Tuorein esiteltävistä tulipaloista on kolme ihmishenkeä vaatinut pizzeria Julietin tuhopoltto vuodelta 2010.

Väliin mahtuu tulipalo, jonka moni tamperelainen muistaa kolmenkymmenen vuoden takaa. Joulukuisena aamuna vuonna 1989 kaupungin väki seurasi yöllä palaneen Teknillisen museon sammutustöitä. Paikalla oli myös Vapriikin nykyinen museonjohtaja Marjo-Riitta Saloniemi. Hän työskenteli tapahtuman aikaan tutkimusapulaisena ja oli mukana pelastamassa, mitä pelastettavissa oli.

– Siellä me luistelimme jääpatin päällä. Katto oli lentänyt huitsulan tuuttiin, ja kaikki oli palanut. Meidän laskujemme mukaan palossa menetettiin 24 000 kokoelmaesinettä, muun muassa joulukoristeet, optiikkakokoelma ja kamerakokoelma sekä Amurin työläismuseokorttelin yhden rakennuksen kalustus, joka odotti valmiina.

Itsenäisyydenkadulla sijainneen Tampereen teknillisen museon ullakkokerros ja suuri määrä museoesineitä tuhoutuivat tulipalossa 11.12.1989. Kuva: Raija Grahn / Vapriikin kuva-arkisto

Museopalon aineelliset vahingot olivat valtavat. Kuitenkin juuri näiden onnettomien sattumusten seurauksena Tampereelta löytyy nyt maan ainoa museokeskus. Teknillisen museon palon aikaan lama oli tyhjentänyt tehtaita, ja kaupungin tilatyöryhmä päätyi päästämään museoväen evakkoon Tamperellan alaverstaalle.

Näissä samoissa tiloissa esitellään nyt kaupungin onnettomien palojen historiaa.

Näyttely päättyy nykyhetkeen. Nurkkahuoneeseen on ripustettu kuvia ja tarinoita kanssaihmisen hengen pelastaneista nykykansalaisista, jotka ovat saaneet pelastuslaitokselta palkinnon neuvokkuudestaan.

Tässä nurkassa piilee näyttelyn tärkein sanoma, Outi Penninkangas painottaa.

– Vaikka aina on palokuntia ja muita pelastusammattilaisia, yhteiskunnan turvallisuus perustuu siihen, että huolehdimme siitä yhdessä. Olemme kaikki velvollisia auttamaan.