Hyppää sisältöön

Suomen kuvataiteen kultakauden merkkiteokset saapuivat Joensuuhun

Lähellä -näyttelyn järjestäjänä on LähiTapiola Itä, joka juhlii tänä vuonna merkkivuotta. Esillä on taiteen merkkiteoksia muun muassa Albert Edelfeltiltä, Akseli Gallen-Kallelalta ja Helene Schjerfbeckiltä. Maalaukset ovat nähtävillä 26. lokakuuta asti.

Suomen taiteen kultakautena pidetään 1880-1910 välistä ajanjaksoa. Kuvassa Hanna Frosterus-Segerstrålen teos Kehdon ääressä vuodelta 1908. Kuva: Ari Haimakainen / Yle

Taidekeskus Ahjossa avautuu tällä viikolla yleisölle maksuton Lähellä -taidenäyttely, joka koostuu 28 Suomen taiteen kultakauden teoksesta. Esillä on muun muassa Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Ellen Thesleffin harvoin esillä olleita maalauksia.

Näyttelyn on järjestänyt LähiTapiola Itä juhlistaakseen yhtiönsä merkkivuotta. Elämänturvayhtiön juuret juontuvat 250 vuotta sitten Kesälahdelle perustettuun paloapuyhdistykseen.

– Tämä on ainutlaatuinen näyttely, koska teokset ovat LähiTapiolan taidekokoelmasta, eivätkä ne ole aikaisemmin olleet yhtä laajasti esillä, kertoo LähiTapiola Idän hallituksen varapuheenjohtaja Mariaana Pykäläinen.

Teemana näyttelyssä on läheisyys ja se näkyy teoksissa monella tapaa. Osassa teoksissa taiteilija on kuvannut kohdettaan aivan läheltä tai niissä on kuvattu taiteilijalle jokin läheinen asia tai henkilö, kuten Pekka Halosen teoksessa Kirjoittava tyttö. Maalauksessa taiteilijan tytär Anni istuu ateljeen pöydän ääressä ja taustalta erottuu taiteilijakodin esineistöä.

LähiTapiola Idän hallituksen varapuheenjohtaja Mariaana Pykäläinen sanoo heille olleen tärkeää, että näyttely on kaikille maksuton. Kuva: Ari Haimakainen / Yle

Näyttelyn kuratoinut taidehistorioitsija Sandra Lindblom kertoo, että myös monella teosten maalaajista on läheinen side Itä-Suomeen.

– Hyvä esimerkki on Eero Järnefelt, joka on tunnettu maalaamistaan Koli-maisemistaan. Valitettavasti tässä näyttelyssä ei ole esillä yhtään Pohjois-Karjalaista maisemaa kuvaavaa teosta, sanoo Lindblom.

Joensuun taitelijayhdistyksen puheenjohtaja Tuija Hirvonen-Puhakka iloitsee, että näyttely on järjestynyt nimenomaan Taidekeskus Ahjoon. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Ahjossa on esillä Suomen taiteen kultakauden teoksia.

– Se, että tällaista vanhaa taidetta saadaan maksutta kaikkien nähtäväksi on erittäin hieno asia, Hirvonen-Puhakka toteaa.

Taiteilijayhdistys on halunnut mahdollistaa taiteeseen tutustumisen myös joensuulaisille kouluille ja maanantaisin oppilaat pääsevät ihastelemaan suomalaisten rakastamien taiteilijoiden töitä.