Hyppää sisältöön

Kauppa muuttaa koronaohjeitaan – maskeista voidaan luopua alueellisten viranomaissuositusten mukaan

Kaupan liiton mukaan maskeista voidaan luopua alueilla, joissa viranomaiset eivät enää suosita maskin käyttöä julkisissa sisätiloissa. Koko maassa on maskin käyttöä kaupassa kannattaa kuitenkin harkita ruuhka- ja jonotustilanteissa ja pitkäkestoisissa palvelutilanteissa.

Kannelmäen Prismassa maskit olivat visusti ihmisten kasvoilla maaliskuussa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Kaupan ala keventää koronakäytäntöjään. Kaupan liitto ja Päivittäistavarakauppa ry esittävät, että maskin käytöstä kaupoissa voidaan luopua heti niillä alueilla, joilla viranomaiset eivät enää suosita maskin käyttöä julkisissa sisätiloissa.

Kaupan liiton mukaan 15 sairaanhoitopiiriä 21:stä suositteli eilen keskiviikkona maskin käyttöä julkisissa sisätiloissa kuten kaupoissa. Toisin sanoen, vain kuuden sairaanhoitopiirin alueella on toistaiseksi luovuttu maskisuosituksesta julkisissa sisätiloissa.

– Kaupan koronakäytäntöjä on mahdollista keventää, sillä rokotekattavuus on parantunut, hallitus päivittänyt hybridistrategiansa sekä terveysviranomaiset antaneet uudet ohjeistuksensa, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi perustelee tiedotteessa.

Kaupan liiton mukaan maskin käyttöä tulisi kuitenkin harkita koko maassa ruuhka- ja jonotustilanteissa sekä pitkäkestoisissa palvelutilanteissa, joissa ollaan yhtäjaksoisesti yli 15 minuuttia yksittäisen henkilön läheisyydessä.

Kaupat miettivät vielä omia linjauksiaan. Esimerkiksi tavarataloketju Stockmann on edellyttänyt asiakkailtaan maskin käyttöä epidemian aikana.

Stockmannilla punnitaan nyt, onko tätä ohjeistusta tavarataloissa tarpeen muuttaa.

– Tämän viikon aikana on tarkoitus saada linjaukset ja ohjeistukset tarkasteltua, kertoo Stockmannin koronatoimia koordinoiva Riikka Lindholm.

Tartuntatautilain mukaisesti myymälät ovat edelleen velvollisia tarjoamaan käsien puhdistusmahdollisuuden tiloissaan, viestimään turvallisen asioinnin ohjeista sekä huolehtimaan tehostetun siivouksen käytännöistä.

Juttua päivitetty 7.10. klo 12.00: Lisätty osuus, jossa kerrotaan Stockmannin tarkastelevan linjauksiaan.

.
.