Kunnanvaltuutettu kaatoi thaipoimijoiden puolukkasaaliin ojaan – yrittäjä aikoo vaatia korvauksia: "Todella törkeällä tavalla toimittu väärin"

Paikalle osunut Pirkka Juntunen kuvasi tilanteen ja ilmoitti siitä poliisille. Poliisi tutkii, onko rikosta tapahtunut.

Ojaan päätyi arviolta 20 kiloa puolukkaa. Kuva: Yle/ Seppo Nykänen

Paikallinen kunnanvaltuutettu kaatoi thaimaalaisten poimijoiden parinkymmenen kilon puolukkasaaliin ojaan Kangasniemellä viime keskiviikkona.

Tapauksesta kertoo Pirkka Juntunen, joka sattui paikalle, nappasi tilanteesta valokuvia ja ilmoitti siitä poliisille. Itä-Suomen poliisi vahvistaa tutkivansa, onko rikosta tapahtunut. Tapauksesta on kertonut aiemmin Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Thaimaalaiset toi Suomeen Tiinan MarjaKontti. Yrittäjä Tiina Juntusen mukaan tapauksesta aiotaan vaatia korvausta.

– Rahallisesti ei puhuta isoista summista. Lähinnä kyse on toisen ihmisen koskemattomuudesta. Tässä on todella törkeällä tavalla toimittu väärin toista kohtaan, kun on menty koskemaan toisen omaisuuteen. Päivän työ on mennyt hukkaan, Tiina Juntunen sanoo.

Poimijat ja paikalliset joutuvat hänen mukaansa konflikteihin vuosittain, mutta eivät aivan nyt tapahtuneen tavoin.

– On todella harvinaista, että kaadellaan marjat maahan, riepotellaan tavaroita ja nostetaan säkkejä omaan autoon.

Juntusen mukaan poimijoita ohjeistetaan olemaan menemättä asutuksen lähelle.

– Toimimme siten, että emme aiheuta häiriötä ympäristölle. Marjoja riittää varmasti jokaiselle.

Takki ja marjapussit matkalla roskiin

Ilkityön kohteeksi joutuivat thaimaalaisten marjanpoimijoiden leirin pomo ja kokki. He hankkivat silloin tällöin lisätienestiä marjanpoiminnalla.

Pirkka Juntunen tarjosi heille autokyydin marjametsään ja jätti heidät kotitiensä alkupäähän. Hän ohjeisti, että poimijat eivät kulkisi tietä eteenpäin, koska siellä on asutusta.

Myöhemmin Juntunen palasi hakemaan kaksikkoa takaisin leiriin. Hän näki sovitulla tapaamispaikalla liikettä ja ajatteli ensin, että toiset odottelevat jo häntä.

Mutkan takaa paljastuikin auto ja paikallinen kunnanvaltuutettu.

Hän keräili Juntusen mukaan poimijoiden säkkejä omaan autoonsa. Matkassa oli myös toisen poimijan takki.

– Kysyin, mitä hän tekee. Hän sanoi, että vien nämä roskiin, Juntunen kertoo.

Sitten Juntunen huomasi, että ojassa lojui marjoja. Hän arvioi, että sinne oli päätynyt noin 20 kiloa puolukkaa.

– Minä tietysti puutuin siihen, että ei näin voi tehdä. Hän totesi, että eikö me olla sovittu, että näitä ei tuoda tänne. Minä en ole sellaista sopimusta tehnyt, Juntunen kertoo.

Kunnanvaltuutettu valittanut aiemminkin

Myöhemmin thaimaalainen kaksikko katseli murheissaan marjoja. Päivän työn tulos makasi ojassa käyttökelvottomana.

Kieliongelmien takia Juntunen ei päässyt kovin syvällisiin keskusteluihin.

– En tiedä motivaatiota teolle. Tien varsi on ihan täynnä puolukkaa edelleen, eivätkä poimijat ole käyneet talojen vieressä. Tämä on harmillista kaikkien osapuolien kannalta.

Kyseinen kunnanvaltuutettu on ottanut marjanpoimijoiden kanssa työskentelevään Juntuseen yhteyttä aiempinakin vuosina ja sättinyt ulkomaalaisista.

– Heitä ei saisi kuulemma tuoda ollenkaan Kangasniemelle, Juntunen toteaa.