Kansainvälinen arkkitehtijärjestö "syvästi huolissaan" Aalto-keskuksen ympäristön rakentamisesta Seinäjoella

Seinäjoen Sedun Kirkkokadun rakentamishanke on nyt nousseen kohun takia saanut myös kansainvälisen arkkitehtijärjestön ilmaisemaan huolensa Aalto-keskuksen ympäristön rakentamisesta.

Seinäjoen Aalto-keskus on kansainvälisestikin tunnustettu arvokas kokonaisuus, jonka ympäristöä toivotaan kehitettävän sen arvoon sopivalla tavalla. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Modernin arkkitehtuurin suojeluun ja tunnetuksi tekemiseen erikoistunut asiantuntijajärjestö Docomomo on ilmaissut olevansa syvästi huolissaan Seinäjoen Kirkkokadun rakennushankkeesta.

Suomen Docomomon näkemyksen mukaan hankkeen yhteydessä ei ole täysin tunnistettu sen vaikutuksia kulttuuriympäristöön.

– Epäonnistuneella hankkeella vaarannetaan ja voidaan jopa turmella mahdollisuudet Unescon maailmanperintöstatuksesta, varoittaa järjestö tiedotteessaan.

Suomi esittää Alvar Aallon arkkitehtuuria liitettäväksi maailmanperintökohteiden aieluetteloon ja Seinäjoen Aalto-keskus on valmistelussa mukana.

Suomen Docomomo on puolestaan ollut mukana maailmanperintöhankkeen ohjausryhmässä.

Sedun Kirkkokadun tontti sijaitsee Aalto-keskuksen kyljessä. Lähin rakennus on virastotalo, joka valmistui vuonna 1968. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Samaa huolta ovat esittäneet hankkeen aikana jo ainakin Museovirasto ja Alvar Aalto -säätiö.

Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys jätti puolestaan kaupungin kaavoituksen tekemästä poikkeamisluvasta valituksen hallinto-oikeuteen. Yhdistykset olisivat toivoneet mm. arkkitehtikilpailun järjestämistä Sedun tontille sekä alueen kehittämistä asemakaavoituksen kautta.

Myös Docomomon mukaan alueen vuonna 2009 vahvistettu kaava on "olennaisilta osiltaan vanhentunut ja tilanne ammattikoulun korttelin osalta täytyisi siis arvioida uudelleen kokonaisvaltaisen kaavatarkastelun ja -prosessin kautta".

Alueen uusimpaan rakennukseen, vuonna 2012 valmistuneeseen Seinäjoen Apila-kirjastoon, järjestö kertoo olevansa tyytyväinen. Apila kirjasto oli myös arkkitehtuurin Finlandia-ehdokkaana.

– Vastaavaa myönteisen kehityksen mahdollisuutta ei poikkeamisluvilla edennettävässä Sedun hankkeessa valitettavasti ole tunnistettu, toteaa Docomomo.

Aiheesta voi keskustella lauantaihin 9. lokakuuta kello 23:een asti.