1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tampereen areena

Uroksen taloussotkut saivat Tampereen areenan nimiruletin taas käyntiin – katso kaupunkilaisten ehdotukset uudeksi nimeksi

Tampereen uuden areenan nimisponsori paljastettiin suurin menoin maaliskuussa 2020. Tänä syksynä selvisi, että yhtiö on taloudellisissa vaikeuksissa.

Tampereen areenan rakennustyömaa.
Tamperelaiset toivoisivat uuden monitoimiareenan nimen liittyvän enemmän kaupunkiin. Katso kaupunkilaisten uusia ehdotuksia videolta. Toimittaja: Kai Pohjanen Kuvaaja: Antti Eintola

Tampereelle pian valmistuvan uuden areenan nimi on ollut viime vuosien vitsailun aihe Tampereella. Viimeisin nimi eli Uros Live sai julkistuksen aikaan paljon huomiota. Nimeä epäiltiin aprillipilaksi, ja väännöksiä syntyi nopeammin kuin ehti laskea.

Lopulta nimeen totuttiin. Sitten paljastuivat nimisponsori Uroksen taloussotkut. Sopimuksen teon aikana pormestarina ollut Lauri Lyly (sd.) pettyi tiedoista ja sanoi Ylelle koko sotkun mainehaitan olevan iso.

Entä jos areenan nimi pitäisi nykyisen sponsorin taloussotkujen takia vaihtaa? Mikä olisi hyvä korvaava nimi?

– Se voisi olla vaikka Tammer-areena. Tampereen tulisi liittyä jotenkin nimeen, tamperelainen Veera Elkelä sanoo.

Katso lisää mielipiteitä pääkuvan kohdalla olevasta videosta.

Areenan nimeksi piti alun perin tulla jotain ihan muuta

Areena nauratti jo vuonna 2018. Silloin rakennusyhtiö SRV kertoi, että alueen nimiksi harkitaan vaihtoehtoja Centre, Expe, Atmos tai Premi.

Rakennusyhtiö SRV testasi ihmisten reaktioita nimivaihtoehtoihin. Kysely oli suunnattu pienelle, valikoidulle piirille. Julkisuudessa nämä yhtiön mukaan ulkomaalaisten suuhun sopivat nimet saivat melko yksimielisen tuomion.

Alueen nimeksi tulikin lopulta Tampereen Kansi.

Areenan lisäksi rautatien päälle asuintaloja ja liiketiloja

Alueen rakentaminen on jo muuttanut Tampereen siluettia paljon. Areenan lisäksi Tampereen rautatieaseman lähelle, eli aivan keskustaan, on rakenteilla tornitaloja.

Uuden areenan ja tornitalojen tilalla oli aiemmin lähinnä rautatietä. Havainnekuva näyttää lähikuukausien tilanteen. Kuva: Havainnekuva: SRV/Libeskind/Tomorrow

Ensimmäisessä vaiheessa eteläiselle ratapihalle rakennetaan kansi ja sen päälle areena, harjoitushalli, hotelli ja kaksi tornitaloa. Areena avataan tämän vuoden joulukuussa. Siellä pelataan myös jääkiekon MM-kisojen otteluita vuonna 2022.

Toinen vaihe pitää sisällään pohjoisen kannen sekä kolme tornitaloa. Kokonaisuudessaan kohteeseen tulee arviolta jopa tuhat asuntoa.

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta lauantaihin kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Areenan edustajat saivat selvityksen Urokselta, mutta haluavat vielä lisää tietoja – halliyhtiön toimitusjohtaja: "Dialogi jatkuu"

Uros sai suomalaisen ministerin, jääkiekkoseuran, yliopiston ja kaupungin sen puhemiehiksi – selvitimme, millaisia kauppoja se teki

Tampereen entinen pormestari pettynyt Uroksen ongelmiin, mainehaittaan ja lupauksiin: 200 työntekijää luvattiin, 1–2 tuli

200 työpaikkaa ja kansainvälistä mainetta: Nämä neljä komeaa asiaa teknologiayhtiö Uros lupasi Tampereelle – selvitimme, miten kävi

Tampereen areenayhtiö: Uutinen Uros Oy:n talousvaikeuksista ei vaikuta joulukuussa avattavan areenan toimintaan

Teknologiayhtiö Urokselta vaaditaan yli 15 miljoonan euron velkasaatavia käräjäoikeudessa – muun muassa Business Finlandin miljoonalainat maksamatta

Tahraako sponsorin taloussotku Tampereen areenan? Kaupungin konsernijohtaja: "Kyse on Uroksen asioista, areenan osalta kaikki on kunnossa"

Tampereen areenan nimikkosponsorin Uroksen satumaiselta vaikuttanut taloustilanne herättää useita kysymyksiä – areena: yhtiö hoitanut velvoitteensa

Uroksen toimitusjohtaja osasi odottaa tyrmistyneitä reaktioita – Tampereen areenan nimelle irvaillaan sosiaalisessa mediassa

Tampereen Kannen areenasta Uros Live

Tuleeko Tampereen areenan alueen nimeksi Centre, Expe, Atmos tai Premi? Vaihtoehdoille irvaillaan jo netissä