Hyppää sisältöön

Ohjaaja kyllästyi latteisiin naiskuviin ja teki kauhuelokuvan, jonka pääpahis on äiti – se on myyty jo yli 40 maahan

Kulttuurivieras, elokuvaohjaaja Hanna Bergholm halusi valkokankaalle moniulotteisia naisia. Hän teki kauhuelokuvan, joka näyttää naisten vihan tunteet. Siitä voi tulla kansainvälinen menestys.

– Olen nähnyt elokuvissa hyvin vähän naisten aggressiota ja vihaa. Kaipaan itsekin malleja asioiden käsittelyyn, sitä että naiset olisivat kokonaisia ihmisiä, sanoo elokuvaohjaaja Hanna Bergholm. Kuva: Katriina Laine / Yle

Kun elokuvaohjaaja Hanna Bergholm sai lapsen seitsemän vuotta sitten, hän huomasi, ettei ole muuta äidinmallia kuin pyhä madonna. Sosiaalinen media oli täynnä kuvia ihanista päivistä, jolloin leivottiin lapsen kanssa korvapuustia.

Todellisuus oli toisenlainen. Lapsi huusi taukoamatta, ja uhmaikä alkoi jo vuoden ikäisenä. Elämä ei ollut seesteistä. Se oli vaikeaa.

– Kun se perhanan lapsi ei totellut, mietin, mitä teen tällä raivolla. Samaan aikaan syntyi kauhu siitä, että entä jos raivo lähtee hallinnasta. Tällaiselle ei ollut sanoja. Tällaista ei ollut käsitelty, Hanna Bergholm sanoo.

Bergholm kaipasi naisena ja äitinä olemisen mallia, sellaista, joka lähtisi ajatuksesta, että nainenkin on kokonainen ihminen, jolla voi olla myös kielteisiä tunteita, aggressiota ja vihaa. Malleja ei löytynyt tarinoista, eikä Bergholmin rakastamista elokuvista.

Elokuva-alan seksuaalisesta häirinnästä syntyneen kansainvälisen metoo-kampanjan jälkeen toki puhuttiin, että naiskuvaa pitäisi laajentaa ja avata.

– Se on edelleen yhtä kapea kuin ennenkin, mutta nyt naiset ovat elokuvissa uskomattoman reippaita. He laukovat totuuksia, ovat tiedostavia ja älykkäitä. En ajattele, että naisten pitäisi olla hyviksiä ja kaikkitietäviä. Toivon, että elokuvissa kerrottaisiin ihmisistä: rikkinäisyydestä, epäonnistumisista, myös pimeistä puolista.

– Pelko on aina ollut minulle läheinen tunne, ja sen käsitteleminen kiinnostaa kauheasti. En kuitenkaan halua tehdä mässäilevää tai itsetarkoituksellisen shokeeraavaa kauhua, Hanna Bergholm sanoo. Kuva: Katriina Laine / Yle

Kun koti on kauhun paikka

Bergholm on juuri saanut valmiiksi ensimmäisen kokopitkän elokuvansa. Se on lajityypiltään kauhua ja keskittyy juuri siihen, mitä valkokankailta on tähän asti usein puuttunut: naisten ja tyttöjen rujoihin ja väkivaltaisiin tunteisiin. Kaikki merkit viittaavat siihen, että elokuvasta voi tulla kansainvälinen menestys.

Pahanhautoja kertoo esiteini-ikäisestä Tinjasta, joka yrittää toteuttaa äitinsä unelmaa menestyksestä telinevoimistelussa. Tinja löytää oudon linnunmunan, jota hän alkaa hautoa. Munasta kuoriutuu pelottava olento.

Silti oudoimmat tilanteet eivät liity kauheaan olioon, vaan perheeseen. Äiti esittelee sosiaalisessa mediassa ruusuista kuvaa lahjakkaasta tyttärestään. Koti on pastellinsävyinen ja täydellinen. Äiti on rakastava ja lempeä, mutta ei salli tyttärelleen muuta elämää kuin voimistelun.

– Kauhussa on yleensä varjoja ja pelko syntyy pimeästä. Meillä on vaalea kesäyö ja hyvin pehmeitä valoja. Sisustuskin on niin överin ihanaa, että se on suorastaan ahdistavaa.

Kielteisiä tunteita ei pitäisi padota

Pahanhautojan äiti on herttainen mutta ristiriitainen. Vaikuttaa siltä, ettei hän tarkoita sitä, mitä sanoo. Käytös luo paineita tyttärelle.

– Se on ahdistavaa ja outoa, toisin kuin hetket hirviön kanssa. Vaikka vaatekaapin pimeydessä asuva hirviö tekee lopulta kauheita tekoja, tytön ja hirviön suhde on läheinen ja lämmin. Hirviö on turva tytölle, Bergholm kuvailee.

Tytär ei saa näyttää vajavaisuuttaan, vihaansa, epäonnistumista tai surua. Negatiiviset tunteet hän hautoo löytämäänsä linnunmunaan, josta kuoriutuu olento, joka on kaikkea sitä, mitä tytär pelkää äidin hänessä näkevän.

– Hirviö edustaa myös sitä, mitä äiti pelkää nähdä itsessään. Olento on epätäydellinen, rujo, ruma ja hallitsematon.

Elokuva sivuaa myös syömishäiriötä ja sen pohjimmainen teema on täydellisyyden vaatimus ja se, mitä tapahtuu, kun valheellinen kuva murtuu. Hirviö ei ole yliluonnollinen ja saatanallinen, vaan osa tyttöä. Eikä pääpahis ole hirviö, vaan äiti.

Bergholm halusi tulla kuvatuksi Lapinlahden sairaalan ympäristössä. Siellä on hoidettu muun muassa syömishäiriöistä kärsiviä ihmisiä. – Kuka tahansa meistä voi sairastua mieleltään. Siksi tarvitsemme tämänkaltaisia paikkoja, joissa voi toipua luonnonkauniissa ympäristössä. Kuva: Katriina Laine / Yle

Nainen on liian nuori kunnes on liian vanha

Pahanhautoja on Bergholmin ensimmäinen pitkä elokuva. Kesti kauan ennen kuin hän pääsi sitä tekemään. Ennen ohjauksen toteutumista hän kertoo kuulleensa vähätteleviä kommentteja. Hän oli lähes 40-vuotias, valmistunut Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta 10 vuotta aiemmin, ohjannut useita kansainvälisillä festivaaleilla palkittuja lyhytelokuvia sekä käsikirjoittanut ja ohjannut Reetta ja Ronja -nimisen lasten draamasarjan Ylelle.

Silti jotkut rahoittajat antoivat ymmärtää, ettei hän ollut vielä valmis pitkän elokuvan ohjaajaksi.

– Ei ollut mitään, mitä olisin voinut tehdä enemmän. On vain tilastollinen fakta, että miehet pääsevät ohjaamaan pitkän elokuvan aiemmin. Naisesta ajatellaan, että olet liian nuori, kunnes olet liian vanha, Bergholm toteaa.

Hän piti vähättelevää suhtautumista turhauttavana ja pienentävänä. Kun hän esitteli Pahanhautojaa ulkomaisille rahoittajille Montrealin Frontiers-tapahtumassa, hän koki jotain aivan muuta. Häntä pidettiin aiempien ohjaustensa perusteella lahjakkaana ja lupaavana.

– Silloin koin, että pystyn täyttämään minun kokoiseni tilan maailmassa. Kun kuunnellaan ja arvostetaan, voi kasvaa ja olla itsensä kokoinen.

Pelko vei kauhun pariin

Bergholmin tie kauhun tekijäksi on erikoinen. Hän oli herkkä lapsi, jolla oli vilkas mielikuvitus. Kun hän näki videovuokraamossa julisteen Painajainen Elm Streetillä -elokuvasta, se sai aikaan voimakkaan pelkoreaktion. Elokuvan kauheasta, lapsia jahtaavasta Freddy-hahmosta tuli vakioseuralainen, joka lymyili perheen vaatekaapissa. Niin lapsen mieli kuvitteli. Samoin kävi monelle muulle pelottavalle fantasiahahmolle.

– Totuin niihin niin paljon, että lopulta kiinnyin niihin. Oikeat tilanteet elämässä ovat usein hämmentäviä ja outoja. Se, mitä pelkäämme mielikuvituksessamme, on eri tavalla pelottavaa, mutta kuitenkin tuttua ja sitä kautta turvallista, Bergholm sanoo.

Mielen luomien olentojen avulla saattoi käsitellä omia pelkoja. Yksi niistä liittyi ulkopuolisuuden kokemuksiin.

– Opettelin mielikuvitusolentojeni kautta oikeiden ihmisten kohtaamista. Vaikka minulla oli lapsena paljon hyviä ystäviä, minulle oli haastavaa olla isoissa ihmisporukoissa esimerkiksi kesäleireillä, Bergholm sanoo.

Kun Bergholm oli kuusivuotias, hänellä oli tulevaisuuden varalle kaksi vaihtoehtoa: joko hänestä tulee koko maailman presidentti tai sitten elokuvaohjaaja. Bergholm valitsi jälkimmäisen.

Ammatti on sama kuin vanhemmilla Marjut Komulaisella ja Timo Bergholmilla. Isä ja äiti puhuivat töistä kotona, ottivat lapsia kuvauspaikoille ja näyttivät elokuvia. Heräsi rakkaus valkokankaan tapaan kertoa.

– Ajattelen myös tunteet kuvina. Kun lapsena katsoin elokuvia, koin, että nuo puhuvat minun kieltäni. Minulle syy tehdä elokuvia, on se, että voin kommunikoida omalla äidinkielelläni.

Hanna Bergholmin ensimmäinen pitkä elokuva kertoo perheestä, jonka tytär löytää oudon linnunmunan. Siitä kuoriutuu pelottava olento. Kuva: Katriina Laine / Yle

Sietokyky kasvoi kauhua katsomalla

Ohjaamiseen ei ole Bergholmille koskaan liittynyt glamouria, punaisia mattoja tai pystejä. Se on ollut työtä.

Pahanhautojan ohjausta varten hän katsoi kaikki ne genreen liittyvät elokuvat, jotka yliherkältä ja kauhua pelkäävältä tytöltä olivat jääneet väliin. Perusklassikot – Psykot ja Hohdot – hän oli jo nähnyt, mutta läpikäytävien listalla oli yli sata elokuvaa.

– Aluksi se oli aivan kauheaa. Katsoin niitä peiton takaa, mutta sitten siedätyin niille, hän kuvailee.

Pelon käsitteleminen on aina kiinnostanut Bergholmia. Silti hän ei edelleenkään sulata tarkoituksellisen shokeeraavaa viihdekauhua.

– On vastenmielistä, jos tehoja haetaan itsetarkoituksellisesta väkivallalla mässäilystä. Koen sellaisen moraalittomana.

Kauhussa Bergholmia kiinnostaa erityisesti se, että sisäiset tunteet, joille ei löydy sanoja, voivat saada elokuvallisen ja visuaalisen muodon.

– Yllättävät, absurdit asiat ovat hyväksyttyjä ja kerronnan keinot ovat sitä kautta ihanan rajattomat. Koen sen vapauttavana.

Hanna Bergholm oli herkkä lapsi, jolla oli vilkas mielikuvitus. – Aiemmin en uskaltanut katsoa kauhuelokuvia. En ollut niiden fani, vaan pelkäsin niitä. Kuva: Katriina Laine / Yle

Jos korea myy, miksei suomi?

Pahanhautojan kehittelyvaiheessa osa ulkomaisista rahoittajista piti tärkeänä, että elokuvan kieli olisi englanti. He ajattelivat, että se myisi paremmin. Bergholm oli toista mieltä. Hän ei halunnut lähteä kilpailemaan amerikkalaisten Marvel-tuotantojen kanssa, vaan seurata eteläkorealaisen ohjaaja Bong Joon-Hon esimerkkiä.

Joon-Hon koreankielinen Parasite teki historiaa. Se voitti viime vuonna parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ensimmäisenä ei-englanninkielisenä tuotantona. Jos korea toimi, miksei myös suomen kieli?

– Maailmalla kukaan ei ymmärrä suomesta sanaakaan. Se kuulostaa aivan satukieleltä. Tämä sopii todella hyvin kauhuleffaan, Bergholm ajattelee.

Elokuva kuvattiin Latviassa, paikassa, joka voisi olla Suomi, mutta jossa on jotain tunnistamatonta.

– Paikasta tulee fiilis, että tässä on jotain outoa. Missään ei näy mitään, mikä viittaisi johonkin maahan tai aikaan tai sitoisi tarinan jonnekin.

Suomen kielen ja paikan valinta on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Elokuva on Bergholmin mukaan myyty jo ennen ensi-iltaansa yli 40 maahan.

Elokuvaan haki 1 200 tyttöä

Pahanhautojan tyttären vaativaa roolia varten koekuvattiin 1 200 tyttöä. Tarina nähdään Tinjan näkökulmasta, ja näyttelijän piti pystyä esittämään kaksoisroolia, kun munasta kuoriutuva olio alkaa saada Tinjan piirteitä.

Rooliin valittiin kuvausten aikaan 12-vuotias Siiri Solalinna.

– Siirin piti näytellä todella äärimmäisiä tunteita: alkaa itkeä kuvan aikana, karjua täysillä, olla väkivaltainen ja tapella.

Siirin kanssa harjoiteltiin ja keskusteltiin paljon. Bergholm kehuu työtä Siirin kanssa helpoksi. Edes tekokyyneleitä ei tarvittu.

– Siiri halusi kokeilla, pystyykö hän itkemään keskittymällä. Hän sanoi aina: "Odottakaa hetki. Nyt olen valmis." Ja sitten hän itki, Bergholm sanoo.

Seuraavaksi keskiössä äidin aggressio

Bergholm kirjoittaa parhaillaan seuraavaa uutta elokuvaa Pahanhautojan käsikirjoittajan Ilja Rautsin kanssa. Siitä on valmiina ensimmäinen käsikirjoitusversio. Yön lapsi -työnimellä kulkeva elokuva kertoo pariskunnasta ja kolmekymppisestä naisesta, joka saa lapsen. Nainen kokee, että lapsi on vieras ja pelottava.

– Hän kuulee naapurin eukolta tarinoita peikoista ja alkaa kokea, että lapsi on vaarallinen, imee hänestä kaiken elinvoiman ja tuhoaa hänet.

Elokuva käsittelee kauhun keinoin äidin aggression tunteita. Se perustuu osittain Bergholmin omiin kokemuksiin ja havaintoihin äitinä.

Bergholm kertoo ennen äidiksi tuloa katsoneensa paljon Super Nanny -tv-ohjelmaa. Siinä maijapoppasmaisen lempeä mutta tiukka lastenhoitaja pistää piltit ja heidän vanhempansa tyynesti kuriin. Harva pystyy samaan.

– Kun sain lapsen, ajattelin lopulta, että antaa olla. Tuntuu, että on muoti-ilmiö jakaa ristiriitaisia neuvoja ja sanoa, että jos teet toisella tavalla, tuhoat lapsesi. Olen seitsemän vuoden aikana oppinut olemaan armollisempi itselleni ja todennut, että tämä on jatkuvaa epäonnistumista. Jos yrittää parhaansa, se riittää.

Hanna Bergholmin ohjaama ja Ilja Rautsin käsikirjoittama Pahanhautoja saa ensi-iltansa alkuvuodesta 2022.

– Koen kauhuelokuvissa vapauttavana sen, että tunteet, jotka ovat meidän sisällämme ja joille ei löydetä sanoja, voivat saada elokuvallisen, visuaalisen muodon, Hanna Bergholm sanoo. Kuva: Katriina Laine / Yle

Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Keskustele aiheesta 11.10. klo 23 asti.