1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. Etelä-Korea

Netflixin Squid Game -sarja niittää hurjaa suosiota – se tarjoaa myös yllättäviä näkymiä eteläkorealaiseen yhteiskuntaan, jolla on pimeä puolensa

Korealaiset kulttuuri-ilmiöt saavuttavat säännöllisin väliajoin kansainvälistä suosiota. K-pop on jo käsite, ja nyt maailmanvalloitusta tekevät elokuvat ja televisiosarjat.

Squid Game -sarjan peleissä henki on halpaa. Kuva: BACKGRID UK / AOP

Tämän syksyn puhutuin viihdeilmiö on ehdottomasti ollut Netflixin tuottama Squid Game, joka sai ensi-iltansa viime kuussa. Squid Gamesta on tullut Netflixin toistaiseksi suosituin ei-englanninkielinen sarja, ja toisesta kaudesta käydään jo keskusteluja.

Squid Gamessa joukko tuntemattomaan paikkaan kaapattuja ihmisiä pistetään kilpailemaan valtavista rahasummista. Pelaamisesta leikki on kuitenkin kaukana – ihmishenki on halpaa ja veri roiskuu.

Tuntuuko tutulta? Vastaavaa juonikuviota on aiemmin hyödynnetty muun muassa elokuviksi jalostetuissa Nälkäpeli- ja Battle Royale- romaaneissa sekä useissa kuolettavan ja kieroutuneen pelillisyyden ympärille kehkeytyneissä kauhufilmeissä, kuten Saw-sarjassa.

Squid Gamen juonikuviosta löytyy yhtäläisyyksiä Nälkäpeli-romaaniin ja siitä tehtyihin elokuviin. Kuva: Lions Gate / Everett Collection/ All Over Press

Pohjimmiltaan Squid Game ei siis tarjoa katsojille mitään täysin uutta tai mullistavaa. Sen ja maailmanlaajuiseksi ilmiöksi nousseen, oscareita kahmineen Parasite-elokuvan (2019) tiimoilta herää kuitenkin kysymys, miksi eteläkorealainen viihde kiinnostaa, saa valtaisia katsojamääriä ja herättää kiihkeää mielipiteenvaihtoa myös täällä Pohjolan perukoilla.

Eteläkorealaiseen populaarikulttuuriin perehtyneen kirjailijan ja kulttuurihistorian maisterin Minja Mäkilän mukaan niin Parasite kuin Squid Gamekin tarjoavat sopivissa määrin erilaisuutta ja tuoreita käsittelytapoja.

– Eteläkorealaisissa sarjoissa ja elokuvissa yhteiskunnallisia ongelmia käsitellään suorasukaisemmin kuin Hollywood-tuotannoissa, mutta vakavistakin teemoista huolimatta mukana on huumoria. Handmaid's Tale on hyvin dystooppinen kuvaus. Samaa on Squid Gamessakin, mutta sarjojen synkkyys on erilaista.

Oscar-palkittu Parasite-elokuva (2019) on yhdistelmä yhteiskunnallista analyysia ja mustaa huumoria. Kuva: Future Film

Yhteiskunnallista eriarvoisuutta löytyy paljon

Länsimaissakin suosittu, estetiikaltaan korkeatasoinen K-pop eli korealainen pop-musiikki on jo vuosikymmeniä luonut kuvaa maasta ja kulttuurista, jossa kaikki on kaunista, kiiltävää ja virheetöntä. Vastapainoksi Parasite ja Squid Game avaavat näkymiä yhteiskuntaan, jossa kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää, ja jossa on runsaasti kipupisteitä.

Idea Squid Gamesta oli aluillaan pitkään. Ohjaaja-käsikirjoittaja Hwang Dong-hyuk ryhtyi kehittelemään sarjaa vuoden 2008 talouskriisin jälkeen, jonka seurauksista hän joutui itsekin kärsimään. Koronapandemia taas on lisännyt Etelä-Koreassa yhteiskunnallista eriarvoisuutta, ja myös suuri yleisö on kokenut, että aihepiiriin liittyvää tematiikkaa olisi hyvä käsitellä esimerkiksi televisiosarjoissa.

– Maassa on oma superrikkaiden luokkansa, nuorisotyöttömyys on verrattain korkealla, eikä varsinaisia eläkevirkoja enää ole. Kuten Squid Gamessakin, kuvioihin on tullut mukaan tuurilla pärjääminen: menestyminen ei välttämättä enää liity siihen, kuinka hyvä tai pätevä olet, Minja Mäkilä toteaa.

Ohjaaja Hwang Dong-hyuk ottaa sarjassa kantaa myös viranomaisten toimintaan.

– Sarjassa näytetään, mitä voi tapahtua, jos poliisi puuttuu asioihin liian myöhään. Myös tosielämässä eteläkorealaisten luottamus poliisin toimintaan ei ole kovin korkealla.

Kulttuurihistorian maisteri Minja Mäkilä on perehtynyt fani-ilmiöihin ja eteläkorealaiseen populaarikulttuuriin. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Squid Gamessa huomio kiinnittyy suomalaisittain varsin eksoottiseen ilmiöön eli velanperintään, joka on ujuttautunut osaksi tavallisten ihmisen elämää. Tämäkin puoli löytyy eteläkorelaisen yhteiskunnan rakenteista: esimerkiksi vuonna 2016 laittomien koronkiskureiden kautta otettujen erilaisten lainojen arvo (siirryt toiseen palveluun) oli yli 18 miljardia euroa.

– Lainan ottaminen epävirallisia reittejä pitkin on Etelä-Koreassa varsin yleistä, ja velkojen perintä voi olla joskus varsin julmaa. Pakkaa sekoittaa sekin, että esimerkiksi vuokranantaja voi toimia epävirallisena lainoittajana, jolloin syntyy vinksallaan olevia valtasuhteita.

Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden käsittely ei ole korealaisessa viihteessä täysin uusi asia. Vuoden 1993 Seopyeonje-elokuva käsitteli perinnemuusikoiden ahdinkoa, ja Hwang Dong-hyukin Silenced (2011) pureutui kuurojen lasten hyväksikäyttöön. Elokuva aiheutti kiivasta yhteiskunnallista keskustelua ja johti myös kuurojen asemaa parantaneeseen lakimuutokseen.

Minja Mäkilä haluaa kuitenkin painottaa, etteivät eteläkorealaisen yhteiskunnan asetelmat ja kipupisteet ole täysin mustavalkoisia.

– Jokaisella maalla on toki omat ongelmansa, ja ulkopuolisten näkemys on aina erilainen kuin niiden, jotka kyseisessä maassa asuvat.

Squid Game sisältää myös yllättävää väkivaltaa. Kuva: BACKGRID UK / AOP

Kungfutselaisen ajattelun ytimessä

Squid Gamessa tulee voimakkaasti esille myös lasten ja vanhempien välinen riippuvuussuhde, jonka juuret löytyvät perinteisestä kungfutselaisesta filosofiasta.

– Ajatusmallin lähtökohtana on, että lapsi on syntymästään saakka velkaa vanhemmilleen. Tätä velkaa lapsi sitten yrittää maksaa takaisin pitämällä huolta vanhemmistaan koko näiden eliniän ajan. Kuten sarjassa näkyy, äiti on useimmiten se läheisempi vanhempi. Korealaisessa yhteiskunnassa naiset ovat useimmiten olleet kotiäitejä, kun taas miehet ovat käväisseet töiden välissä kotona lähinnä nukkumassa. Tämäkin asetelma tosin on viime aikoina muuttunut, Minja Mäkilä kertoo.

Nuorisotyöttömyys ja taloudellinen epävarmuus vaikeuttavat velvollisuutta huolehtia omista vanhemmista, jolloin syntyy kulttuurinen dilemma.

– Sarjan päähenkilöissä näkyy epätoivoa siitä, kuinka ikääntyvistä vanhemmista yritetään huolehtia, vaikka omankaan elämän peruspalikat eivät ole vakaalla pohjalla. Tällainen asetelma resonoi vahvasti korealaisen yleisön keskuudessa.

Suositusta kotimaisesta M/S Romantic -sarjasta voi löytää samankaltaista huumoria kuin Squid Gamestakin: naurua kirvoitetaan epämukavista sosiaalisista tilanteista. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Sekä Parasitessa että Squid Gamessa on runsaasti kohtauksia, joista ei oikein tiedä, onko kyse komiikasta vai tragediasta. Minja Mäkilän mukaan korealaisen viihteen huumorissa on erityispiirteitä, jotka eivät välttämättä kaikille länsimaisille katsojille aivan heti avaudu.

– Korealaisissa sarjoissa ja elokuvissa toistuu epämukavuudesta ammentava huumori, joka liittyy sosiaalisiin tilanteisiin. Hahmotkaan oikein tiedä, kuinka asioihin pitäisi reagoida tai kuinka pitäisi toimia.

Toisaalta korealainen viihde pursuaa sysimustaa huumoria, jota monet suomalaisetkin rakastavat. Yllättävää kyllä, toissa vuonna hitiksi nousseen kotimaisen M/S Romanticin ja Squid Gamen huumori ammentaa samankaltaisista lähteistä.

Netflixin kiinnostus korealaisiin tuotantoihin taas liittyy rahan ja taiteellisuuden yhdistelmään. Amerikkalaistuotantoihin verrattuna korealaissarjat ja -elokuvat ovat huomattavasti edullisempia toteuttaa, mutta laadultaan ne ovat korkeatasoisia. Tämä johtuu siitä, että Etelä-Koreassa on 2000-luvulla panostettu media-alan koulutukseen. Työvoimasta on kuitenkin ylitarjontaa ja alan palkkataso on matalalla.

Squid Gamen julmat pelit perustuvat lasten leikkeihin. Kuva: BACKGRID UK / AOP

Persoonallisia kulttuuri-ilmiöitä

Korealaiset kulttuuri-ilmiöt saavuttavat säännöllisin väliajoin globaalia suosiota. Parikymmentä vuotta sitten kohistiin korealaisesta elokuvasta, jonka keskiöön nousi Kim Di-dukin sadistinen Saari (2001). Väkivaltaisten korealaistrillereiden armadalle taas lanseerattiin kattokäsite Korea noir.

Vuonna 2012 PSY karautti maailmalle Gangnam Style -videollaan, josta tuli pitkäksi aikaa miljardien silmäparien ihastelema, Youtuben katsotuin musiikkivideo. Eteläkorealaiset kauneus-ja ruokatrendit kimcheineen ja etanoista valmistettuine voiteineen ovat jo normikamaa.

Aespa on yksi tämän hetken nousevista K-pop-bändeistä. Yhtyeen nimessä kirjain a viittaa avatariin ja e sanaan experience. Korealaisyhtyeiden tarkoin mietityistä nimistä löytyy usein runsaasti erilaisia viittauksia ja symboliikkaa. Kuva: AOP

Viimeisen päälle tuotteistettu korealainen popmusiikki eli K-pop on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti, mikä tulee esille myös Minja Mäkilän kesällä julkaistusta K-pop – Unelma huomisesta -kirjasta. K-poppia on hiottu kohta 30 vuotta ja sitä on ennen kaikkea haluttu viedä kansainvälisille markkinoille. K-popin kohdalla on myös onnistuttu löytämään oikeanlainen, toimiva kaava.

– Korealaista musiikkia on tuotteistettu siten, että siinä on kansainvälisesti ajatellen tuttuja asioita, mutta samalla se on riittävän omaperäistä ja persoonallista.

Vastaava resepti on toiminut kiistatta myös Parasiten ja Squid Gamen kohdalla.

PSY sai koko maailman polvilleen energisellä Gangnam Style -hitillään. Kuva: AOP

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 9.10. klo 23:een asti.

Kuuntele myös Takaisin Pasilaan -podcast: Etelä-Koreaan perehtynyt väitöskirjatutkija kertoo, miten maa ajautui talousahdinkoon, joka näkyy vahvasti myös Squid Game -sarjassa.

Eteläkorealaisesta sarjasta saattaa tulla pian Netflixin kautta aikojen katsotuin sarja. Squid Gamen ytimessä on kritiikki taloudellista eriarvoistumista kohtaan, mikä on samastuttava teema ympäri maailmaa. Tässä jaksossa sukellamme kuitenkin Etelä-Korean yhteiskuntaan ja korealaisia repiviin ongelmiin. Etelä-Korea-tutkija Katri Kauhanen kertoo, mitä todellisia asioita Squid Game kertoo maan yhteiskunnallisista myllerryksistä.

Lisää aihepiiristä:

K-popin faneilla on jo valtaa heiluttaa pörssikursseja ja toimitusjohtajien jakkaroita – tulevaisuudessa tähdet voivat olla virtuaalisia: "Avatar-idolihan ei tarvitse yöunia"

Palkkamurhaajat vuodattavat verta Quentin Tarantinon tunnelmissa – korealainen jännäri iskee nyt tulta maailmalla

Fanit surevat korealaista poptähti Sullia – mielenterveysongelmat ovat maassa edelleen tabu