Tuhoisa moskeijaisku Afganistanissa – jopa yli sata kuolonuhria ja loukkaantunutta

Afganistanissa pohjoisessa Kunduzissa moskeijaan kesken perjantairukouksen tehty pommi-isku voi olla pahin sitten Talibanin viimeisimmän valtaannousun.

Ihmiset kokoontuivat yhteen Kunduzin maakunnassa lähellä moskeijaa, johon pommi-isku tehtiin kesken perjantairukouksen. Kuva: EPA

Silminnäkijät kertovat uutistoimisto AP:lle, että räjähdyksessä on kuollut useita ihmisiä. Paikallismediassa puhutaan kymmenistä kuolonuhreista, Reutersi lainaa YK-järjestöä, jonka tviitin mukaan kuolleita ja loukkaantuneita on yli sata.

Talibanin poliisin mukaan kuolleita tai haavoittuneita on 100. Lääkärit ilman rajoja -järjestön ylläpitämän sairaalan lähteen mukaan kuolleita on ainakin 50.

Maassa valtaa pitävän äärijärjestö Talibanin tiedottaja Zabihullah Muhajid vahvistaa räjähdyksen sekä kuolonuhrit sosiaalisessa mediassa.

AFP:n tietojen mukaan räjähdyksessä loukkaantui myös yksi kansainvälisen avustusjärjestön työntekijä.

AFP:n mukaan paikallisen sairaalan edustalle on kerääntynyt joukko uhrien omaisia, mutta Taliban on yrittänyt estää joukkokokoontumisia uuden pommi-iskun pelossa.

Uutistoimiston haastatteleman silminnäkijän mukaan pommi räjähti hänen naapurustossaan ja tappoi useita hänen naapureitaan.

Al-Qaida pommi-iskun takana?

Kunduzin maakunnan apulaispoliisipäällikkö pitää todennäköisenä, että kyse on itsemurhapommi-iskusta.

Kukaan ei ole ilmoittautunut pommi-iskun tekijäksi, mutta terroristijärjestö al-Qaidalla on surullisenkuuluisa historia vastaavista iskuista. Isis on ollut aiempien moskeijaiskujen takana. Valtaosa afganistanilaisista on sunneja.

Jos luvut kuolinuhrien ja loukkaantuneiden määristä pitävät paikkansa, kyse on todennäköisesti tuhoisin pommi-isku sen jälkeen, kun ulkomaiset joukot vetäytyivät maasta ja talibanit nousivat valtaan.

Perjantain rukous on muslimien uskonnollisen viikon kohokohta ja iskun kohteeksi joutuneessa moskeijassa oli paljon väkeä.

Lue lisää: