Libanonissa suljettiin kaksi voimalaitosta polttoainepulan takia – koko maa jäi ilman sähköä

Libanonin taloudellinen ja poliittinen tilanne on heikentynyt nopeasti, mikä näkyy toistuvissa sähkökatkoksissa.

Libanon on kärsinyt polttoainepulasta jo pitkään. Myös liikennepolttoaineiden saatavuus on huonoa. Kuvassa autoilijoita jonottamassa huoltoaemalle Beirutissa syyskuussa. Kuva: Chine Nouvelle / EOP

Libanonissa tapahtui lauantaina massiivinen sähkökatkos, joka on vaikuttanut koko maahan.

– Libanonin sähköverkko on lakannut toimimasta kokonaan tänään keskipäivän aikaan. On todennäköistä, että sähköä saadaan seuraavan kerran vasta maanantaina, kertoi hallituksen virkamies uutistoimisto Reutersin mukaan.

Sähkökatkos tapahtui sen jälkeen kun maan kaksi suurinta voimalaitosta suljettiin polttoainepulan vuoksi. Toinen voimaloista lakkasi toimimasta jo perjantaina.

Hallituksen virkamiehen mukaan valtion sähköyhtiö aikoo turvautua armeijan polttoainevaroihin voimalaitosten käynnistämiseksi. Käynnistämisessä voi kuitenkin mennä useita päiviä.

Hallituksen virkamiehen mukaan sähköä saadaan maahan todennäköisesti aikaisintaan maanantain.

Sähkökatkos vaikuttaa myös maan pääkaupungissa Beirutissa

Libanon on kärsinyt talouskriisistä vuodesta 2019. Lisäksi vuonna 2020 Beirutia ravisteli yli 200 kuolonuhria ja tuhansia loukkaantuneita vaatinut valtava räjähdys.

Räjähdystä seuranneen vuoden aikana Libanon talouskriisi on saavuttanut maailmanhistorialliset mittasuhteet.

Kahdessa vuodessa Libanonin valuutan arvo on romahtanut lähes 90 prosenttia.

Ilman ulkomaalaista valuuttaa valtion sähköyhtiön on ollut vaikea toimittaa maksuja ulkomaisille energiatoimittajille.

Nykyään maassa kärsitäänkin polttoainepulasta ja sähkökatkoksista toistuvasti. Tavallisesti sähköä on riittänyt tunniksi tai kahdeksi päivässä, kertoo brittiläinen BBC (siirryt toiseen palveluun).

Monet libanonilaiset turvautuvat tavallisesti yksityisiin dieselkäyttöisiin generaattoreihin, mutta viime aikoina niiden hinnat ovat nousseet.

Pitkään jatkunut tlouskriisi on köyhdyttänyt väestöä ja viime aikoina ihmisiä on kokoontunut kaduille osoittamaan mieltään poliitikkoja vastaan.

Libanonin talousongelmat ovat heijastuneet myös poliittiseen päätöksentekoon. Viimeksi uuden hallituksen muodostamiseen meni 13 kuukautta

Lue myös: