Hyppää sisältöön

Vihreät päätti ministereistään: Krista Mikkonen siirtyy sisäministeriksi, Emma Kari tuuraamaan ympäristö- ja ilmastoministerinä

Ohisalo aikoo palata vanhempainvapaansa jälkeen ympäristö- ja ilmastoministeriksi. Nimityksistä päätti vihreiden eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan pitkäksi venähtänyt yhteiskokous.

Krista Mikkonen siirtyy loppuhallituskaudeksi sisäministeriksi
Krista Mikkonen siirtyy loppuhallituskaudeksi sisäministeriksi

Yli viisituntiseksi venähtänyt vihreiden eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan yhteiskokous päättyi lopulta iltakymmenen jälkeen.

Vihreät valitsivat Krista Mikkosen sisäministeriksi loppuhallituskauden ajaksi.

Emma Kari puolestaan tekee tuurauskeikan ympäristö- ja ilmastoministerinä ensi kesään saakka. Sisäministerin tehtävästä vanhempainvapaalle jäävä puoluejohtaja Maria Ohisalo palaa sitten tuohon tehtävään.

– Olen saanut aika paljon kentältä palautetta siitä, että puolueen puheenjohtajan olisi hyvä olla nostamassa näitä (ilmastokysymyksiä) hallitusviisikkoon ja julkiseen keskusteluun laajemminkin, Ohisalo perusteli ratkaisuaan.

Krista Mikkonen on vihreiden toisen kauden kansanedustaja Joensuusta, Kari puolestaan Helsingistä. Mikkonen on toiminut Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) hallituksissa ympäristö- ja ilmastoministerinä. Kari on ollut vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Ministeriruletin pyöräytti liikkeelle Ohisalon marraskuussa alkava vanhempainvapaa. Helsinkiläinen Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä.

Ympäristö- ja ilmastoministeristä äänestettiin, myös Mikkonen oli ehdolla

Yhteiskokous äänesti ympäristö- ja ilmastoministerin tehtävästä.

Ehdolla olivat Karin ja Mikkosen lisäksi puolueen varapuheenjohtaja, helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne. Äänestyksessä Kari sai 33 ääntä, Mikkonen 27 ääntä ja Harjanne yhden äänen.

Karin valinnan jälkeen Mikkonen valittiin sisäministeriksi yksimielisesti. Puoluejohtaja Ohisalo kertoi tiedotusvälineiden edustajille kokouksen jälkeen, että tehty ratkaisu vastasi hänen esitystään.

Yle kertoi eilen sunnuntaina, että Ohisalon esitystä sorvattiin vielä viikonlopun aikana. Ylen tietojen mukaan Ohisalo esitti aluksi Emma Karin nostamista ympäristö- ja ilmastoministeriksi ja Krista Mikkosen siirtämistä sisäministeriksi. Mikkonen oli kuitenkin kieltäytynyt tarjotusta salkusta.

Seuraavassa kaavailussa Kari olisi noussut edelleen ympäristö- ja ilmastoministeriksi ja sisäministeriksi puolestaan olisi tullut Atte Harjanne. Tätä kuviota pidettiin kuitenkin ongelmallisena, sillä tällöin kaikki ministerit olisivat olleet helsinkiläisiä. Tiettävästi Mikkosta suostuteltiin sisäministerin tehtävään vielä eilen illalla.

Mikkoselta kysyttiin maanantai-iltana, miltä hänestä tuntuu ottaa vastaan tehtävä, johon hän on mediatietojen mukaan suhtautunut vastahakoisesti.

– Toki olisin voinut jatkaa ympäristö- ja ilmastoministerin tehtävässä, Mikkonen myönsi.

– Olen tykännyt työstä ja olemme saaneet paljon aikaan. Mutta aika paljon pohdittiin asioita ja tuumittiin, että puolueen kokonaisuuden kannalta tämä on paras mahdollinen ratkaisu, joka voidaan tehdä.

Kari tuuraa viisikossa, Iiris Suomela puheenjohtajana

Jo aiemmin on päätetty, että tamperelainen kansanedustaja Iiris Suomela tuuraa Ohisaloa puolueen puheenjohtajana tämän vapaan aikana.

Suomela arvioi jo valintansa yhteydessä, että puolueessa ”vallitseva näkemys” tukee puheenjohtajan sijaisen ja ministerin sijaisen tehtävien erottamista toisistaan. Hän toisti arvionsa ennen kokousta.

– Se vastaa sitä, mitä on nyt keskusteltu ja mikä on vahva toive kentältä, Suomela sanoi iltapäivällä median edustajille.

Niin kutsutussa hallitusviisikossa Ohisaloa tuuraa ympäristö- ja ilmastoministerinä aloittava Kari. Hän hehkutti tulevansa valituksi nyt ”unelmatehtäväänsä”.

– Meillä on tämän maan historian kunnianhimoisin hallitusohjelma liittyen luontokadon torjumiseen ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Tässä on valtavan suuret saappaat täytettäväksi, kun tähän pestiin ryhdyn, Kari sanoi.

– Tämä on kyllä onnellinen päivä.

Voit keskustella aiheesta huomiseen tiistaihin 12. lokakuuta klo 23 saakka.

Lue myös:

Krista Mikkonen ei paljasta, olisiko valmis sisäministeriksi – yksi asia on tärkeä: Se, etteivät kaikki puolueen ministerit ole Helsingistä

Sisäministerivalinta aiheuttaa päänvaivaa vihreille – Ylen tiedot: Ohisalon kaavailut muuttuneet viikonlopun aikana, tilanne edelleen auki

Iiris Suomela nousee Maria Ohisalon sijaiseksi vihreiden puheenjohtajana