Kuusamon Cyborg

Ghanasta Suomeen seitsemän vuotta sitten muuttanut Benard Antwi tähtää fitnessin maailmanmestariksi.

Benard Antwi, 31, on fitnessurheilija. Hän voitti viime vuonna ensimmäisissä virallisissa kisoissaan Classic Physique -sarjan Suomen mestaruuden ja MM-kisojen hopeaa. Antwin tavoitteena on voittaa lajin maailmanmestaruus.

Antwi muutti Ghanasta Suomeen seitsemän vuotta sitten Ghanassa vapaaehtoistöitä tehneen suomalaisen tyttöystävänsä kanssa. Kuusamossa hän on opiskellut talonrakentajaksi.

Kotimaassaan Ghanassa Antwi teki muun muassa ikkuna-asennuksia. Kuusamossa työ on vaihtunut sahateollisuuteen.

Benard Antwi on työskennellyt kuusamolaisen Pölkky Oy:n sahalla lähes kaksi vuotta.

Minulla on hyvä työ. Päivätyön ohessa kehittelen myös omaa vaate- ja terveysliikuntabisnestä.

Benard Antwi

Antwi rakastaa ruoanlaittoa. Kotona Ghanassa hänellä oli tapana laittaa ruokaa kuusihenkiselle sisarparvelleen. Hänellä on kolme veljeä ja kaksi siskoa Ghanassa.

Antwi harjoittelee puhtain eväin. Ennen kisoja dieettijakson aikana hän punnitsee tarkalleen syömänsä ruoan. Classic Physique -sarjassa kaikki urheilijat testataan Suomessa dopingin varalta.

Rasvaprosentti on tällä hetkellä reilusti alle kymmenen. Paino on tipahtanut kolmen kuukauden dieetin aikana yli sadasta kilosta 84:ään. Rasvaa ei saisi kerääntyä kehoon ennen kisoja.

Kisaviikolla lautaselta löytyy muun muassa kanaa, riisiä, parsakaalta ja hedelmiä.

Syön neljä kertaa päivässä lämpimän aterian. Tänään lautasella on 60 grammaa riisiä ja saman verran kanaa.

Benard Antwi

Kuntosalilla Antwi käy vähintään neljästi viikossa. Lisäksi hän harjoittelee aamuisin kotona ennen töihin lähtöä. Aikaa vierähtää salilla yleensä kahdesta kolmeen tuntia.

Antwi sai Ghanassa koulukavereiltaan lempinimen Cyborg, koska oli jo teinivuosinaan hyvin vahva. Voimailun hän aloitti 15 vuotta sitten. Cyborg152-nimisellä Instagram-tilillä (siirryt toiseen palveluun) Antwilla on yli 10 000 seuraajaa.

Olen nyt hyvässä kunnossa, paremmassa kuin vuosi sitten. Lihasmassaa on tullut lisää. Mutta en aio siirtyä kehonrakennukseen. Pysyn fitnessin parissa.

Benard Antwi

Antwi valmistautuu parhaillaan ensi viikonlopun SM- ja PM-kisoihin. Hän aikoo keskittyä tämän vuoden kisojen jälkeen yhä enemmän personal trainerin työhön sekä perustamansa nettikaupan kehittämiseen.

Kuusamossa on hyvä asua ja harjoitella. Pidän kuusamolaisista.

Benard Antwi

Tekijät

Ensio Karjalainen

Julkaistu 14.10.