"Pääasia, että nyt loppuu alan kurittaminen", sanoo Ilosaarirockin järjestäjä – koronapassi herättää toivoa Itä-Suomessa, vaikka se tuleekin myöhässä

Koronapassi ollaan ottamassa Suomessa käyttöön lauantaina. Sille löytyy kannatusta myös Itä-Suomessa, jos rajoituksiin joudutaan vielä palaamaan.

Yleisöä Ilosaarirockissa vuonna 2018. Kuva: Matti Myller / Yle

Koronapassi on hyvä juttu, joka tulee liian myöhään, toteavat pohjoissavolaiset ja pohjoiskarjalaiset tapahtumajärjestäjät.

Koronapassi otetaan Suomessa käyttöön lauantaina. Esimerkiksi ravintolat, tapahtumat ja sisäliikuntapaikat voivat välttää rajoitukset, jos ne edellyttävät passia asiakkailtaan. Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa koronarajoitukset on kuitenkin jo purettu.

– Ehdottomasti sitä olisi tarvittu aikaisemmin. Uskon, että hyöty jää tällä hetkellä tosi vähäiseksi, harmittelee muun muassa Kuopiorockia ja Tahkon juhannusta järjestävä Allu Koskinen.

– Ehkä se olisi voinut olla jo syksyn alussa käytössä. En osaa sanoa, olisiko siitä ollut vielä keväällä hyötyä, koska eihän rokotteitakaan ollut riittävästi, toteaa Joensuun ravintola Kerubin toimitusjohtaja Asko Piiparinen.

Amorphis esiintymässä Kuopiorockissa kesällä 2021. Kuva: Anna Ronkainen / Yle

Mieluummin passi kuin peruminen

Koronapassi voi tulla vielä tarpeeseen Itä-Suomessakin, sillä koronan takia sairaalahoidossa olevien määrä on kasvanut nopeasti. Jos sairaalahoidon tarve kasvaa huolestuttavan suureksi, myös rajoitukset voivat palata.

Jos tapahtumassa kuitenkin käytetään koronapassia, rajoituksia ei pääsääntöisesti tarvittaisi. Jokainen Ylen haastattelemista itäsuomalaista tapahtumanjärjestäjistä ottaisi koronapassin käyttöön, jos rajoitukset palaisivat.

– Jos punnitaan sitä, että perutaanko tapahtuma vai järjestetäänkö se koronapassilla, niin ehdottomasti selvitetään niitä mahdollisuuksia, kertoo muun muassa Ilosaarirockia järjestävän Joensuun popmuusikot ry:n toiminnanjohtaja Niina Hattunen.

– Se ainakin antaa mahdollisuuden järjestää tapahtumia, jos on rajoituksia. Kyllä me sen voisimme ottaa, se on ihan selvää, toteaa kuopiolaisen hotelli Sawohousen ohjelmapäällikkö Mikko Lipponen.

Tapahtumajärjestäjät korostavat kuitenkin sitä, että tapahtumia ei saisi rajata esimerkiksi vain rokotetuille, vaan myös esimerkiksi negatiivisen testituloksen pitäisi riittää.

Koronapassin edellytyksenä on joko saatu rokotesuoja, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista.

– Pääasia, että nyt loppuu alan kurittaminen, saadaan elinkeino käyntiin ja tapahtumat auki. Tämä on yksi väline siihen, Hattunen sanoo.

Kesäfestarien kohtalo vielä auki

Tapahtuma-alalla on näkyvissä selvää elpymistä korona-ahdingon jälkeen. Esimerkiksi Kerubissa on syksyn aikana keikkoja joka viikonloppu. Sawohousen kalenterissa on vuoden loppuun mennessä parikymmentä tapahtumaa.

Ensi kesän suurtapahtumia, kuten Kuopiorockia ja Ilosaarirockia järjestetään entisten suunnitelmien mukaisesti. Niiden kohtalo jää vielä arvailujen varaan. Koronapassia koskeva laki on tällä hetkellä voimassa vain vuoden loppuun saakka.

– Tämänhetkinen tilanne ei mitenkään ennakoi ensi kesää, siitä tiedetään sitten ensi vuoden puolella, Joensuun popmuusikoiden Niina Hattunen toteaa.

Lue lisää: