Jyväskylän yliopistoon kolme uutta huippuyksikköä: kvarkkeja, oppimisvaikeuksia ja musiikin muutosvoimaa

Apulaisrehtorin mukaan Jyväskylän menestys huippuyksikköhaussa ylitti odotukset. Uudet huippuyksiköt edustavat fysiikan, psykologian ja musiikin tutkimusta.

Seminaarimäen pääkampus. Kuva: Jyväskylän yliopisto

Suomen akatemia on valinnut Jyväskylän yliopistosta kolme tutkimusyksikköä Suomen huippuyksikköjen joukkoon vuosiksi 2022–2029. Lisäksi Jyväskylä on mukana yhdessä Helsingin yliopiston koordinoimassa huippuyksikössä.

– Jyväskylän yliopiston tulos on kerrassaan erinomainen ja ylittää optimistisimmatkin odotuksemme tässä erittäin kilpaillussa rahoitushaussa. Olen erityisen ilahtunut tieteellisen kilpailukykymme laajuudesta, kommentoi tutkimuksesta vastaava vararehtori Henrik Kunttu tiedotteessa.

Valituiksi tulivat fysiikan professori Tuomas Lapin johtama kvarkkiaineen tutkimuksen yksikkö, psykologian professori Paavo Leppäsen johtama oppimisen dynamiikan tutkimuksen yksikkö, musiikkitieteen professori Petri Toiviaisen johtama musiikin, mielen, kehon ja aivojen yksikkö, ja lisäksi Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen tutkijat ovat mukana Helsingin yliopiston koordinoimassa satunnaisuuden ja rakenteiden tutkimuksen yksikössä.

Kvarkkiaineen yksikkö tutkii yliopiston tiedotteen mukaan aineen pienimpien tunnettujen rakenneosien vuorovaikutuksia, oppimisen yksikössä tutkitaan oppimisvaikeuksien biologisia ja kognitiivisia taustoja ja musiikin yksikössä musiikin kokemista ja musiikkia muutosvoimana elämässä.

Akatemia käy yksiköiden kanssa erilliset rahoitusneuvottelut. Kaikkiaan huippuyksikköohjelmaan valittiin 11 yksikköä, joissa työskentelee tutkimusryhmiä 11 yliopistosta ja tutkimuslaitoksesta.