1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Matkustusrajoitukset

Markus Lohi ihmettelee, miksei STM usko asiantuntijoita – sosiaali- ja terveysvaliokunnan päätös matkustusrajoituksista oli "surkea"

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) pelkää, että matkustusrajoitukset jatkuvat vielä vuosia. Hän kuvailee valiokunnan esitystä "surkeaksi".

Lohi sanoo rikkoneensa tiistain sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksessa sääntöjä keskustan äänestäessä tyhjää. Kuva on otettu Helsingissä valiokunnan kokouksen jälkeen. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan Markus Lohen (kesk.) mukaan valiokunnan tiistainen esitys maahantulosääntöjen jatkamisesta vuoden loppuun on surkea päätös.

– Toinen testi aiheuttaa aivan ilmeisen ongelma- ja mainehaitan etenkin tilanteessa, jossa meidän pitäisi kyetä tekemään kaikkemme, että matkailutoimiala voisi elpyä mahdollisimman nopeasti.

Lohen mukaan asiantuntijakuulemisessa kävi selväksi, että sosiaali- ja terveysministeriötä lukuunottamatta lähes kaikki muut asiantuntijat olivat sitä mieltä, ettei kahden testin vaatimiselle ole enää lääketieteellisiä syitä.

Hän pitää erittäin huolestuttavana sitä, ettei ministeriössä uskota terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n asiantuntijalausuntoja.

– Kyseessä on viranomainen, joka on nimenomaan näissä asioissa asiantuntija. Se on erittäin ammattitaitoinen organisaatio. Saamamme lausunto oli hyvin perusteltu ja siksi olen erittäin surullinen tästä tilanteesta.

Tiukka linja ohjaa matkailijoita kilpailijamaihin

Muun muassa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa esitti, että jos maahan tulijalla on lähtömaassa tehty enintään 72 tuntia vanha negatiivinen koronatodistus, hänen ei olisi tarvinnut mennä koronatestiin Suomeen tullessa.

– Tämä olisi käynyt myös THL:lle. Jos Suomella on kilpailijamaita, kuten Ruotsia ja Norjaa, tiukemmat rajoitukset, valitsevat matkailijat Suomen sijaan kilpailevan maan, sanoo MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.

Enintään kolme vuorokauttta ennen maahan tuloa negatiivisen koronatestituloksen saaneiden matkailijoiden on mentävä koronatestiin Suomeen tultaessa. Jos tulijalla ei ole negatiivista testitulosta, on hänen käytävä Suomessa kahdessa testissä.

Venäläisten ja kiinalaisten rokotuksia ei hyväksytä

Schengen-alueen sisällä sekä kahden rokotuksen saaneet että taudin sairastaneet pääsevät Suomeen ilman testiä. Schengen-alueen ulkopuolelta matkailijat pääsevät maahan käytännössä vain täydellä rokotussarjalla.

– Vaikeutena on se, että Suomessa hyväksytään vain Euroopan lääkeviraston hyväksymät rokotteet. Esimerkiksi venäläisten saamaa Sputnik-rokotetta ei hyväksytä, vaikka THL:lle se olisi kelvannut, Lappi sanoo.

Sanna Kärkkäinen kertoo, että iso osa matkailuyrittäjien ajasta kuluu matkailijoiden koronatestaukseen liittyvään neuvontaan. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäistä huolettaa myös se, että aasialaisia rokotteita ei ole hyväksytty.

– Kiinalaisia rokotteita ei ole hyväksytty. Aasian rokotteista ei edes keskustella. Miten käy ensi talvea seuraavan kauden, kun näissä prosesseissa kestää kauan, Kärkkäinen pohtii.

Myös Lapin matkailulle tärkeät brittituristit tulevat myös Schengen-alueen ulkopuolelta.

Keskusta äänesti tyhjää

Valiokunta oli erimielinen toisen testin välttämättömyydestä ja asiasta äänestettiin monta kertaa. Lopullinen äänestystulos oli 7-6. Keskusta äänesti lopullisessa äänestyksessä tyhjää.

– Halusimme kuitenkin ilmaista valiokunnassa, ettemme voi tukea tämän tyyppisiä esityksiä. Tämä oli erittäin ikävä episodi, Lohi sanoo.

Lohen mukaan hallituspuolueiden edustajien on tuettava hallituksen esityksiä valiokunnissa, elleivät he ole yksimielisiä siitä, että niitä voidaan korjata. Myös vastuuministeriltä olisi pitänyt saada lupa muutosten tekoon.

– Voi sanoa että rikoin pelisääntöjä, koska puheenjohtajana minun tehtäväni olisi ollut huolehtia siitä, että kaikki hallituspuolueen jäsenet valiokunnassa ovat tukemassa tätä, Lohi myöntää.

Eduskunta päättää tartuntatautilaista perjantaina

Esitys tulee eduskunnan käsittelyyn perjantaina. Lohi on varma siitä, että esitys hyväksytään. Samassa esityksessä maahantulosääntöjen kanssa on myös koronapassi, joka helpottaisi yhteiskunnan avaamista.

Lohen mukaan on myös aiheellista pelätä, että matkustusrajoitukset tulevat jatkumaan edelleen.

– Kun tiedän ministeriön, joka näitä asioita käsittelee, niin tavoitteena saattaa olla että matkustusrajoitukset jatkuisivat vielä paljon pidempään kuin ensi talveen, varmaan vielä vuosia. Tästä tulee erittäin vaikea kysymys ja taistelu jatkuu.

Lue myös: Koronapassista ja maahantulomallista väännettiin eduskunnassa myöhään iltaan – passi käyttöön lauantaina