1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kasvomaskit

5-vuotiaan Miljan päiväkodissa luovuttiin kasvomaskeista – näki vihdoin hoitajien hymyn: "Nyt näkee niitä kivoja kasvoja"

Kouvolan kaupunki päätti, että tästä viikosta lähtien päiväkotien työntekijöiden ei tarvitse enää pitää maskia. Myös vanhemmat voivat saattaa ja hakea lapsen ilman maskia.

Nurmilinnun päiväkodissa Kouvolassa lapset voivat taas nähdä ohjaajansa ilman maskia. Kuva: Antro Valo / Yle

Kaupungit ovat keventäneet kororarajoituksiaan. Esimerkiksi Kouvolassa päiväkotien henkilökunnan ei enää tarvitse käyttää kasvomaskia.

Maskisuosituksen lieventäminen on otettu riemulla vastaan kouvolalaisissa päiväkodeissa.

– Aika kiva. Nyt näkee niitä kivoja kasvoja, 5-vuotias Milja Nokso sanoo.

Tyytyväisiä ovat myös työntekijät.

– Tosi ihana juttu! Me olemme kuitenkin melkein vuoden olleet maskien kanssa ja pahimmassa vaiheessa oltiin ulkonakin maskien kanssa, varhaiskasvatuksen opettaja Heidi Koivunen Nurmilinnun päiväkodista Kouvolasta kertoo.

Kuva: Antro Valo / Yle

Myös vanhemmat voivat tulla päiväkotiin saattamaan lapsen ilman maskia.

– Meillä on lapsia, jotka ovat aloittaneet päiväkodissa nyt maskien käytön aikana. Me työntekijät näemme lasten vanhemmatkin kunnolla vasta nyt, Koivunen sanoo.

Maskittomuus tuo helpotusta myös arjen kanssakäymiseen.

– Lapset näkevät ilmeet nyt paremmin. Eihän välttämättä silmät ole kertoneet sitä, missä asennossa suu on. Eniten varmasti tuolla pienten puolella vaikuttaa se että, ne ihan pienimmät näkevät aikuisia ensimmäistä kertaa ilman maskia.

Monia rajoituksia

Koronarajoitukset ovat vaikuttaneet lasten, vanhempien ja päiväkotien työntekijöiden arkeen monella tapaa. Esimerkiksi tutustuminen päiväkotiin on ollut rajattua.

Lue lisää: 1-vuotias Tove Lauretsalo sai koronarajoitusten takia tutustua päiväkotiin vain puoli tuntia – äitikin hämmästyi, miten nopeasti lapsi lopulta sopeutui

Osa päiväkodin aloittavista lapsista on myös elänyt varsin rajoitettua elämää, eikä moni ole välttämättä ennen päiväkotiin menoa saanut minkäänlaista mahdollisuutta tottua suurempiin ihmisjoukkoihin.

Lue lisää: Äidille tuli huoli, pärjäävätkö keskellä koronarajoituksia syntyneet lapset päiväkodin isossa ryhmässä – asiantuntijalla rauhoittava vastaus

Säännöt tuttuja

Koronaan liittyvät maskeja ja muuta terveysturvallisuutta koskevat säännöt ehtivät tulla pienillekin lapsille tutuiksi.

– Jos joku unohtaa sen jutun [maskin], niin voi vaikka kysyä, muistiko joku muu, 5-vuotias Samuel Mäenpää tietää.

Nythän maskia ei päiväkodissa enää tarvita.

– Sehän on sitten aika hyvä, Mäenpää tuumaa.