1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiernapojat

Tiernapoikien kasvojen mustaaminen kiellettiin, jotta perinne voi jatkua – osa kritisoi muutosta, asiantuntijasta esitykseen olisi pitänyt puuttua aiemmin

Tiernasäätiön päätös on herättänyt paljon keskustelua Oulussa puolesta ja vastaan. Kaupungin monikulttuurisen työn koordinaattori sanoo, ettei se antaisi Suomesta hyvää kuvaa, jos blackface-ilmiö hyväksyttäisiin.

Tiernapoikanäytelmällä on pitkät perinteet Oulussa. Keskustaa koristaa myös tämä tiernapoikapatsas. Kuva: Juha Virranniemi / Yle

Perinteiseen tiernapoikaesitykseen kajoaminen sai monen oululaisen närkästymään.

Tiernapoikakilpailuja järjestävä Tiernasäätiö linjasi alkuviikosta, ettei Murjaanien kuninkaan kasvoja saa maalata enää mustaksi, sillä se on liitetty rasistiseen blackface-toimintaan.

Päätöksen jälkeen asiasta on käyty vilkasta keskustelua esimerkiksi netissä, ja palautetta on tullut suoraan myös Tiernasäätiön puheenjohtajalle Heikki Viertolalle. Viertola kertoo, että palautetta osattiin odottaa.

– Olen saanut sekä positiivista että kriittistä palautetta. Osa on ihan suoraan haukkunut meitä ja syyttänyt perinteen pilaamisesta.

Viertolan mukaan kyse ei ole perinteen pilaamisesta vaan sen säilyttämisestä. Tiernasäätiö haluaa, että tiernapoikia pystytään esittämään myös jatkossa, eikä sitä boikotoitaisi väärin perustein.

– Kouluilta on otettu yhteyttä huolestuneena, ettei esitys enää sovi tähän aikaan rasististen piirteiden vuoksi.

Eivät kaikki Murjaanien kuninkaat ole olleet mustia

Projektipäällikkö ja Oulun kaupungin monikulttuurisen työn koordinaattori Priyanka Sood on seurannut tiernapoikakeskustelua työnsä puolesta.

Hän ei ole yllättynyt, että muutosta esitykseen toivottiin nimenomaan kouluilta.

– Suomalaiset opettajat ova fiksuja ja he näkevät monimuotoisuutta työssään päivittäin. Myös lapset ja nuoret itse ovat hyvin tiedostavia.

Sood kertoo, että blackface-toiminnasta ja tiernapojista on puhuttu Oulussa jo pitkään, mutta laajaan keskusteluun aihe nousi vasta nyt.

– Esimerkiksi Oulussa asuvat britit ja hollantilaiset ovat ihmetelleet, miten kasvojen maalaaminen mustaksi voi olla täällä ok, vaikka Suomi muuten on edistyksellinen.

Sood sanoo, ettei se antaisi Suomesta hyvää kuvaa, jos blackface-ilmiö hyväksyttäisiin.

Blackface tarkoittaa sitä, kun valkoihoinen maalaa kasvonsa tummaksi ja esittää tummaihoista. Blackface-ilmiö edustaa stereotyyppistä ja vähättelevää tapaa esittää mustaa kulttuuria.

– Onhan Neekerin suukon nimikin vaihdettu ja koulukirjoissa luovuttu rasistisista ilmaisuista.

Heikki Viertola muistuttaa, että tiernapojat ovat eläneet ajassa ennenkin, eikä kasvojen mustaaminen ole ollut aina tapana.

– Ei kaikilla Murjaanien kuninkailla ole ollut mustia kasvoja edes viime vuosina. Osa on käyttänyt huivia ja jotkut ovat piirtäneet hänelle parran tai viikset.

Nykyisin tiernapoikakilpailussa esiintyy myös tyttöjä, eikä heiltä edellytetä esityksissä viiksiä tai partaa, mutta siitä ei noussut kohua, Viertola hymähtää.

– Tosin aina tulee joku, joka sanoo, että olette pilanneet kilpailun, kun annatte tyttöjen esiintyä.

Tummaihoinen voi esittää Herodesta

Priyanka Soodin ensikosketus tiernapoikiin tuli työpaikan pikkujouluissa. Hän oli muuttanut Intiasta Suomeen vuonna 2009.

– Esitin Murjaanien kuningasta, mutta kasvojani ei mustattu, sillä ihonvärini oli muita tummempi.

Soodin mukaan rooli oli hänelle tuolloin ok, mutta nyt hän haastaisi oletuksia.

– Ei voi olla niin, ettei tumma voisi esittää Herodesta.

Sood sanoo, että vaikka suomalaiset mielletään valkoihoisiksi, eivät kaikki ole sitä. Esimerkiksi hänen omat lapsensa ovat suomalaisia ja heillä on suomalainen isä, mutta he eivät ole valkoihoisia.

Sood toivoo, ettei tiernapoikakeskustelu käänny maahanmuuttokeskusteluksi.

– Ettei ajatella, että maahanmuuttajat määrittelevät suomalaista kulttuuria, sillä siitä ei ole kyse.

Hän toisaalta ymmärtää, että varsinkin vanhempi väestö haluaa pitää perinteistä kiinni. Niin on muuallakin.

– Myös Intiassa on käyty samankaltaista keskustelua, kun joitakin perinteitä on muutettu.

Heikki Viertola on tyytyväinen siihen, että tiernapojista keskustellaan. Se tietää perinteen jatkumisen kannalta hyvää.

Ensimmäiset tiernapoikakilpailut käytiiin vuonna 1933 ja säännöllisesti kisoja on käyty vuodesta 1987. Poikkeuksen tekee viime vuosi, jolloin tapahtuma jäi välistä koronan vuoksi.

Viertola toivoo, että mahdollisimman moni ryhmä lähtee tämän vuoden kisaan mukaan, vaikka valmistautumisaika on jäänyt vähiin.

Priyanka Sood aikoo käydä katsomassa kaikki esitykset, sillä nyt voi keskittyä itse tarinaan ja musiikkiin, ei mustaksi maalattuihin lapsiin.

– Blackface ei symboloi mitään hyvää.

Lue lisää:

Harrastajateatterissa valkoinen näytteli tummaihoista, ohjaajan mukaan tarkoitus ei ollut loukata – tutkija selittää, miksi blackface ei silti ole ok

Hoo, jos minä olen musta! – Tiernapoikien murjaani on osa alentavaa blackface-perinnettä