Kadonneen veneilijän etsinnät jatkuvat edelleen Pedersöressä

Lähialueen huvila-asukkaat ovat myös omilla viistokaikuluotaimillaan osallistuneet etsintöihin.

Vapaaehtoiset ja pelastuslaitos ovat etsineet lähirannat jo tarkkaan Pedersöressä. Kuvituskuva. Kuva: Arja Lento / Yle

Pedersöressä reilut kaksi viikkoa sitten kadonnutta veneilijää ei ole vieläkään löydetty.

Rajavartiolaitos on jatkanut kadonneen etsintöjä. Viime viikonloppuna veneet jälleen liikkuivat Södön sataman läheisyydestä.

Apuna käytettiin sekä koiraa että viistokaikuluotainta, jolla voidaan tunnistaa ihmisen muodot veden alla.

Myös alueen huvila-asukkaat ovat tehneet omia etsintöjään.

50-luvulla syntynyt pietarsaarelaismies katosi syyskuun lopulla matkalla huvilalle. Miehen tyhjä vene löydettiin Södön sataman läheltä kellumasta.

Poliisi epäilee miehen joutuneen veden varaan. Täysin pimennossa on edelleen se, mitä miehelle on tapahtunut.

Poliisi toivoo myös alueella liikkuvia pitämään silmänsä auki ja ilmoittamaan pienistäkin havainnoista viranomaisille.