YIT:n yt-neuvottelut ohi: rakennusyhtiö arvioi karsivansa Suomessa enintään 190 ihmistä, joista yli sata irtisanomisilla

YIT arvioi henkilöstömääränsä vähenevän kaikkiaan 230 henkilöllä yt-neuvottelujen tuloksena. Yt-kierros kohdistui YIT:n toimihenkilöihin. Vähennykset eivät koske työmaiden tuotantotehtäviä. Lopullinen vähennystarve täsmentyy myöhemmin.

YIT:n nosturi seisoi Kivistön asuinalueella Vantaalla 29 heinäkuuta. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Rakennusyhtiö YIT kertoo saaneensa päätökseen toimihenkilöitä koskeneet yt-neuvottelut Suomessa.

YIT arvioi vähentävänsä koko konsernissa 230 ihmistä ja Suomessa enintään 190 ihmistä.

Suomen vähennyksistä arviolta 110 tehdään irtisanomisilla. Loput toteutuvat omaehtoisilla lähdöillä, määräaikaisuuksien päättymisillä ja eläköitymisillä.

Lopullinen vähennystarve täsmentyy myöhemmin. Vähennystarve ei kohdistunut työmailla tuotantotehtävissä työskenteleviin toimihenkilöihin eikä työntekijöihin.

YIT työllistää Suomessa noin 4 400 ihmistä.

YIT kertoi yt-neuvotteluiden käynnistämisestä elokuun lopulla. Tuolloin vähennystarpeen arvioitiin olevan Suomessa enintään 200 henkilöä.

Yhtiö sanoi elokuussa, että se pyrkii parantamaan kilpailukykyään kehittämällä toimintamalliaan.

– Osana konsernin strategian uudistusta muokkaamme toimintamalliamme varmistaaksemme, että organisaatiomme toimii tehokkaasti. Näin pystymme parantamaan kannattavuuttamme sekä varmistamaan käynnissä olevien ja suunniteltujen merkittävien kaupunkikehityshankkeiden onnistumisen, toimitusjohtaja Markku Moilanen sanoi tiedotteessa.

YIT kertoo, että uuden toimintamallin mukainen organisoituminen on nyt käynnistetty ja se tulee voimaan vuodenvaihteessa.

Lue myös: