Hyppää sisältöön

Jotkut nuorista aikuisista kikkailevat poste restante -osoitteilla säilyttääkseen sosiaalietuutensa

Poste restante -osoitteella kikkailemisella saattaa olla merkitystä työttömyysturvaan ja asumistukien määrään. Tähän on törmätty muun muassa Forssassa.

Pahimmassa tapauksessa kikkailut johtavat poliisitutkintaan, kertoo Kela. Kuva: Yle/ Sandra Anttila

Forssassa Ohjaamon työntekijät ovat törmänneet tapauksiin, joissa työtön nainen muuttaa miesystävänsä luokse tai mies muuttaa naisen luokse, ja samalla muuttaja ottaa poste restante -osoitteen. Noutopostin osoite on myös Kelalla. Kikkailulla yritetään säilyttää tiettyjä tukia yhteenmuuton jälkeenkin.

Poste restante -osoitteiden haltijoita saattaa Forssassa olla kymmeniä, kertoo Forssan Ohjaamon etsivä nuorisotyöntekijä Sari Leino.

– Alle 30-vuotiaiden nuorten aikuisten joukosta heitä löytyy. Poste restante -osoitteiden avulla hankitaan esimerkiksi asumistukia ja toimeentulotukia. Jos nuori on periaatteessa asunnoton, hän voi menettelyllä tavoitella sitä, että tuet pysyvät voimassa.

– Jos ollaan oltu pitkään työttömänä ja toimeentulotuella, niin näin saadaan pidettyä yllä tilannetta, jossa tuet eivät vähene. Kun toisen samassa taloudessa asuvan tulot katsotaan hyödyksi, yhteiskunta nappaa heti omansa pois.

– Puhutaan varmasti parin sadan euron kuukausittaisesta hyödystä, arvioi Leino.

Koko maassa kymmeniä tuhansia kikkailijoita

Kela selvitti vuonna 2018 valtakunnallisesti poste restante -osoitteilla olevien tuensaajien määrää. Määrät olivat pienempiä kuin Kela oli olettanut, mutta esille tuli kuitenkin kymmeniä tuhansia tapauksia koko maasta.

– On haasteellista saada asiaa selville. Onhan luvallista pitää poste restante -osoitetta ja toisaalta on luvallista vierailla toisen ihmisen luona, kertoo ryhmäpäällikkö Sari Pitkämäki Kelasta.

Poste restante -osoitteen pitämisellä on merkitystä työttömyysturvaan ja joissakin tapauksissa myös samassa asunnossa olevien asumistukien määrään, kertoo Pitkämäki.

– Jos Kelalle kertoo virheellistä tietoa ja siitä jää kiinni, on joissakin tapauksissa seurauksena se, että asia etenee poliisitutkintaan. Kiinni jäämisestä voi seurata vähintään se, että Kela perii maksamiaan tukia takaisin. Ihmisten pitäisi aina muistaa, että väärinkäytöksillä on seuraamuksia, muistuttaa Pitkämäki.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.