Hyppää sisältöön

Kouvolan kulttuurikorttelin valmistelu vielä alkutekijöissään – tilapulma on virkamiesten ratkottavana

Kouvolan kaupungin yksi isoista hankkeista eli kulttuuritilojen uusiminen on vielä virkamiesvalmistelussa. Sen sijaan toinen iso hanke eli uusi uimahalli on nousemassa päätöksentekoon marraskuussa.

Kouvolan teatteri kaipaa peruskunnostusta. Rakennuksessa on muun muassa sisäilmaongelmia. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Kouvolan kulttuurikorttelisuunnitelmat ovat vielä hyvin alkutekijöissään, sanoo kaupunginjohtaja Marita Toikka.

Kaupungin kulttuuripalveluiden asiantuntijoista koostuva ryhmä esitti viime keväänä vaihtoehtoa, jossa kansalaisopisto, pääkirjasto, Poikilo-museot ja teatteri sijoitettaisiin yhteiseen kortteliin Salpausselänkadulle.

Uusi kokonaisuus syntyisi sekä rakentamalla uutta että hyödyntämällä vanhoja rakennuksia. Esimerkiksi pääkirjaston, kansalaisopiston ja teatterin rakennukset ovat suojeltuja, joten niiden purkaminen ei ole mahdollista.

Viime keväänä kaupunginjohtaja ehdotti isojen investointien, kuten kulttuurikorttelin ja uimahallihankkeen lykkäämistä, jotta niitä voitaisiin tarkastella kokonaisuutena.

Tällä viikolla Kouvolan uimahallihanke otti yhden askeleen eteenpäin, kun kaupunginvaltuutetuille järjestettiin aiheesta iltakoulu. Siinä käytiin läpi muun muassa uimahallin paikkavaihtoehtoja ja kustannusarviota.

Uimahalliasia on tulossa kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn marraskuussa.

Pulma kulttuuritiloista

Kaupunginjohtaja Marita Toikka sanoo, että kulttuurikortteli on vielä virkamiesvalmistelussa. Hänen mukaansa varsinaista suunnittelua ei ole aloitettu, vaan käynnissä on vasta toiminnallinen tarkastelu.

– Käsitykseni mukaan tästä on käyty yleistä keskustelua uuden lautakunnan kanssa. Tämä on kuitenkin vielä liian alkumetreillä laajempaan poliittiseen keskusteluun.

Kouvolan teatteri on Salpausselänkadun varrella. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Toikalla ei ole arviota siitä, milloin kulttuurikortteli etenee poliittiseen päätöksentekoon.

Viime joulukuussa Kouvolan kaupunginvaltuustossa tehtiin toimenpide-ehdotus, jonka mukaan kaupungin on selvitettävä Kouvolan kulttuuritalojen tulevaisuutta.

Kouvolan kansalaisopiston, pääkirjaston ja teatterin kiinteistöt ovat teknisen elinkaarensa päässä, ja Kouvolatalo on peruskorjattava lähivuosina.