Robin Packalen lähti valloittamaan maailmaa – nyt hän kertoo, miltä tuntuu, kun suunnitelma junnaa: “Kyllä tämä on ollut supervaikeaa”

Robin Packalen on saanut palautetta, että hänen olisi kannattanut jatkaa uraansa suomeksi ja Suomessa. “Suomessa on jännä kulttuuri, että halutaan pitää kiinni omistaan”, hän pohtii.

Robin Packalen: Ulkomainen ura ainoa vaihtoehto
Robin Packalen: Ulkomainen ura ainoa vaihtoehto

Robin Packalen, 23, laulaa falsettiäänellä englanninkielistä kappaletta kitaristinsa säestyksellä.

Käynnissä on fanitilaisuus, jossa on juuri näytetty artistin uuteen Rest in Beat AM -EP-levyyn tehty lyhytelokuva.

Salissa on kourallinen radiokanavan kilpailun kautta sisään päässeitä faneja. Suurin osa on niin nuoria, että he vielä konttasivat, kun teinitähti Robin julkaisi ensimmäisen kappaleensa eli Frontside Ollien vuonna 2012.

Packalen ei kuitenkaan ole muutamaan vuoteen enää esittänyt suomenkielisiä hittejään. Alkuvuodesta 2019 hän ilmoitti, että kieli vaihtuu englanniksi ja tähtäimessä on kansainvälinen menestys.

Packalenin kansainvälisen uran luominen on ollut kivikkoista parin vuoden ajan. Vaikka korona on pistänyt kapuloita rattaisiin, laulaja sanoo tekevänsä nyt töitä enemmän kuin koskaan. Hinku menestyä maailmalla on kova.

– Minulla ei ole kakkosvaihtoehtoa.

– Siinä on kasvanut paljon ihmisenä, kun on joutunut keksimään pyörää uudelleen, sanoo kansainvälisille musiikkimarkkinoille muuntautunut Robin Packalen. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Vuosien valmistautuminen salassa

Robin tiesi jo uransa alkuvaiheessa, että hän aikoo tähdätä ulkomaisille musiikkimarkkinoille. Hän päätti vuonna 2013, että se tapahtuu sitten, kun hän on käynyt intin.

Valmistautuminen kansainväliseen uraan alkoi jo vuonna 2015, kun suomalainen teki sopimuksen Saksan Universal Musicin kanssa. Asia pidettiin kuitenkin salassa vuosia, jotta pohjatyö saataisiin tehtyä kunnolla.

Nuori laulaja teki usean vuoden ajan kahta asiaa päällekkäin. Samaan aikaan kun hän villitsi faneja Suomessa, hän kävi ulkomailla solmimassa kontakteja. Esimerkiksi vuonna 2015 hän kuvaisi musiikkivideota Miten eskimot suutelee? -kappaleeseen Los Angelesissa. Samalla reissulla hän kävi tapaamassa paikallisia musiikintekijöitä.

– Jo silloin oli tiedossa, että meidän täytyy jossain vaiheessa sammuttaa valot Suomesta, että pystytään keskittymään sataprosenttisesti kansainväliseen proggikseen.

Packalen puhuu maailmanvalloituksesta koko ajan me-muodossa, sillä suomalaisen puskeminen kansainvälisille markkinoille vaatii koko taustatiimin yhteistä ponnistelua.

– Imagoni on varmasti ollut liiankin puhtoinen. Mutta jos yrittäisin olla jotain muuta, niin se olisi väkisin väännettyä, sanoo Robin Packalen. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Robin ilmoitti ulkomaisille musiikkimarkkinoille pyrkimisestä inttivuoden jälkeen Emma-gaalassa vuonna 2019. Hän esitti ensimmäisen englanninkielisen kappaleensa I’ll Be With You uudella artistinimellään Robin Packalen.

Laulaja kertoo nyt, että oli tuossa vaiheessa täysin valmis jättämään teinitähteydestä alkaneen uransa taakse. Uusi alku oli hänelle ainoa vaihtoehto, sillä hän ei halunnut enää 20-vuotiaana toistaa samaa kaavaa.

– Loppuvaiheessa ei ollut enää uutuuden viehätystä. Kaikki meni aina samalla tavalla. Kun julkaisin biisin, niin se meni Spotifyn Top5:een tekemättä käytännössä yhtään mitään. Sitten lähdettiin kiertueelle ja ihmisiä tuli ovista ja ikkunoista. Ei se ole normaali tilanne yhtään kenellekään. Siinä menee into.

Packalen halusi uusia haasteita, ja kansainvälisen uran luominen oli juuri sitä. Uuden yrittäminen tuntui laulajasta mielenkiintoisemmalta ja opettavaisemmalta kuin pysytteleminen turvallisesti kotimaan markkinoilla.

– En tiedä, mitä siitä olisi tullut, jos olisin jatkanut Suomi-linjalla ja jengi olisi silti huutanut keikoilla, että vedä Frontside Ollie. En tiedä, olisiko siihen tähän mennessä kypsynyt.

– Olen miettinyt monta kertaa, että tekisinkö musiikkia, jos kukaan ei jaksaisi sitä kuunnella. Kyllä todellakin tekisin. Teen musiikkia silkasta halusta tehdä sitä, sanoo Robin Packalen. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Korona veti maton alta

Kaikki oli valmiina Robin Packalenin maailmanvalloitukseen, mutta sitten iski korona.

Ensimmäinen englanninkielinen albumi piti julkaista kesällä 2020 ja promokiertue Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin oli sovittu.

– Kyllä se harmitti. Vähän kuin olisi pikajuoksijalle sanonut paikoillanne, valmiit ja sitä hep-sanaa ei missään kohtaa tule.

Esiintymiseen tottunut laulaja tylsistyi ja suorastaan lamaantui, kun suunnitelmat kariutuivat.

– Silloin ei edes musiikki kiinnostanut, koska kaikki olivat niin hämillään. Olen parhaimmillani keikalla esiintyessäni, ja kun se viedään pitkäksi aikaa pois, ei tiedä, millä sen korvaisi. Tulee tyhjä fiilis.

Vuosi sitten myös Packalenin manageroinnista vuosia vastanneen Comusic Managementin ja artistin tiet erkanivat. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) (linkki maksumuurin takana). Toimitusjohtaja Mikko Saukkonen kertoi haastattelussa, että yhteistyö päättyi yhteisymmärryksessä.

Tämän jälkeen Robin Packalenin kansainvälistymisprojektia on vetänyt hänen oma taustayhtiönsä Robin Entertainment.

– Ympärilläni on ollut aina paljon kavereita ja ihania ihmisiä. Korona-aikana olen todennut ystävien tärkeyden ja löytänyt heistä myös uusia puolia, pohtii Robin Packalen. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Packalenin ulkomaille suuntaaminen oli hetken lähes halvaantuneessa tilassa.

Kansainvälinen näkyvyys vaatii uuden musiikin julkaisemista, ja edellisestä kappaleesta oli kulunut jo yli vuosi. Lykkääntyneen albumin sijaan julkaistiin kappale Benefits, sitä on seurannut muutama julkaisu, viimeisimpänä perjantaina julkaistu EP Rest in Beat AM.

Suoratoistopalvelu Spotifyssa Packalenin kappaleet ovat yltäneet parhaimmillaan yli miljoonaan kuuntelukertaan. Monelle artistille miljoona kuuntelua olisi paljon, mutta ei Packalenille: useampi suomenkielinen hitti on ylittänyt kymmenen miljoonan kuuntelun rajan.

Englanninkielisistä lauluista eniten käynnistyksiä on kerännyt ensimmäinen single I'll Be With You lähes viidellä miljoonalla kerralla. Kappaleet ovat soineet kohtuullisesti kotimaisilla radiokanavilla, mutta ulkomaisesta menestyksestä ei ole juuri tietoa.

Robin Packalen sanoo, ettei kansainvälistä uraa luoda hetkessä. Hänen mukaansa maailmanvalloituksen hitaasta käynnistymisestä on helppo syyttää koronaa.

– Kyllä tämä on ollut supervaikeaa. Kahteen vuoteen ei ole voinut tehdä oikein mitään. En ole päässyt ulkomaille tapahtumiin, missä pääsee tutustumaan ihmisiin ja esittämään musiikkia livenä. Koen, että olen livenä parhaimmillani.

– Nyt kun tapahtumia on alettu järjestää, sinne otetaan esiintymään omien maiden uusia artisteja, koska siellä on yhtälainen ahdinko kuin täälläkin.

Robin Packalenin fanit Miia Soininen (vas.), Emma Haarala (kesk.) ja Ella Haakana (oik.) olivat tulleet katsomaan artistin uuteen julkaisuun liittyvän lyhytelokuvan ensi-näytöstä Helsingin Korjaamolle. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Suuret odotukset

Suomalaiset popartistit eivät ole yrityksistä huolimatta onnistuneet luomaan kansainvälistä uraa.

Lähimpänä breikkaamista on käynyt Alma, jonka alkuhuuma on sittemmin hiipunut. Nyt Packalenin kanssa samaan aikaan menestystä ulkomailta hakee Isac Elliot.

Packalen tiesi ottavansa ison riskin yrittäessään läpimurtoa erittäin kilpailluilla kansainvälisillä popmarkkinoilla.

– Tämä ei ollut mikään uhkarohkea yritys tai että haluan näyttää kaikille. Tiesin, että tämä tulee olemaan vaikeinta ikinä.

Suomalaisten suhtautuminen on ollut laulajan mukaan kaksijakoista. Toiset kannustavat ja toiset epäilevät onnistumista ja uumoilevat, että maitojuna tuo vielä takaisin.

– Ihmisillä on todella isot ennakkoluulot ja aivan liian suuret odotukset. Luulivatko ihmiset, että tämä juna lähtee salamana eteenpäin, kun lähdetään tekemään uutta projektia?

– En osaa puhua tunteistani silloin kun niistä pitäisi puhua. Olen oppinut puhumaan asioista musiikin kautta, sanoo Robin Packalen. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Packalen on saanut kuulla myös kommentteja, että hänen olisi kannattanut jatkaa menestyksekästä uraansa Suomessa ja suomen kielellä.

– Suomessa on jännä kulttuuri, että halutaan pitää kiinni omistaan. Kultapoikaa ei saa viedä mihinkään muualle, vaan täytyy pysyä täällä.

Laulaja vertaa tilannetta musiikkiviennistään tunnettuun naapurimaahan Ruotsiin. Packalenin mukaan siellä vientiartisteja kannustetaan eri tavalla kuin täällä.

– Suomessa sellaista kulttuuria ei ole lainkaan. Se on harmi, sillä vientiartisti tarvitsee kaiken mahdollisen tuen myös kotimaan markkinoiden sisältä.

Packalen haluaakin olla esimerkkinä muille suomalaisartisteille, että ulkomaille pyrkiminen on mahdollista.

– Jonkun se on tehtävä ja todistettava, että hei myös te muut pystytte tekemään saman.

Mutta ensin Packalenin pitäisi pystyä tekemään se itse.

– En ota menestymisestä paineita, koska olen todella nuori. Ehdin tekemään vielä vaikka mitä. Voin elää hetkessä ja rakentaa jotain, mitä en ole vielä saavuttanut, sanoo Robin Packalen. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Miten erottautua muista?

Robin Packalen vaikuttaa heränneen koronakoomasta, sillä hän puhuu innoissaan tulevista kuvioistaan.

Kun ulkomaille ei ole päässyt esiintymään, laulaja tiimeineen on yrittänyt vaihtoehtoisia keinoja saada näkyvyyttä.

Katse on kohdistettu esimerkiksi Aasian musiikkimarkkinoille ja erityisesti Kiinaan. Packalenin musiikkia ja muuta sisältöä on syötetty vuoden verran kiinalaisiin sosiaalisen median kanaviin kuten Tiktokia vastaavaan Douyuniin ja Youtuben vastineeseen Bilibiliin. Niissä suomalainen on saanut kymmeniätuhansia seuraajia.

Packalenia kiinnostaa myös maailmalla suosittu eteläkorealainen popmusiikki. Hänen Sucker For That Love -kappaleella vieraileekin jo eteläkorealainen laulaja Saay.

Ulkomaista yhteistyötä on luvassa lisää, sillä ensi viikolla suomalainen lähtee tapaamaan ruotsalaisartisti Darinin, jonka kanssa saattaa syntyä musiikkia.

Näillä näkymin musiikkia tehtaillaan myös amerikkalaistuottaja Maejorin kanssa. Hän on tehnyt kappaleita esimerkiksi maailmantähti Justin Bieberille.

– Olen sataprosenttisen varma, että kun maailma aukeaa ja pääsemme esiintymään pelipaikoille, niin pääsemme ihmisten sieluihin isosti, sanoo Robin Packalen. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Yksi keino saada kansainvälistä näkyvyyttä mahdollisimman tehokkaasti on tietenkin osallistua Euroviisuihin. Blind Channelin menestyksen myötä Packalen ei näe Uuden musiikin kilpailuun osallistumista mahdottomana ajatuksena.

– Olen viimeiset kymmenen vuotta sanonut sinne ei. Euroviisut alkavat kuitenkin näyttäytyä uskottavalta konseptilta. Se on harkinnassa, laulaja virnistää.

Kilpailu popmusiikkimarkkinoilla on äärimmäisen kovaa, ja pärjätäkseen on erotuttava muista. Packalen sanoo miettineensä asiaa paljon. Hän uskoo, että hänen valttejaan ovat positiivisuus ja intensiivinen energia. Laulaja laskee eduksi myös suomalaisuuden.

– Eihän kukaan ole Suomesta. Meillä on Kimi Räikkönen, Valtteri Bottas ja Sanna Marin. Suomesta on maailmalla aika vähän porukkaa.

Robin Packalenin jatkaa maailmanvalloitusta uusiutuneena artistina, mutta yksi asia entisestä artistiminästä on jäänyt - eripariset kengät.

– Niistä oli vaikea jättäytyä pois, koska niitä on kaikki kaapit täynnä, laulaja nauraa.

Lue myös: