Ranuan eläinpuiston väki suree jääkarhu Nordin kuolemaa – äkillinen sairaus vei 16-vuotiaan uroskarhun voimat

Nord sairastui äkillisesti ja vakavasti eikä vastannut hoitoon, joten kärsimyksen välttämiseksi eläin päädyttiin lopettamaan. Nord ehti asustella Ranualla vain reilut seitsemän kuukautta.

Jääkarhu Nord menehtyi äkilliseen sairauteen, jonka syytä ei toistaiseksi vielä tiedetä. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Eläinpuiston väkeä kohtasi lauantaina suuri suru, kun Ranualle viime helmikuussa Tanskasta saapunut 16-vuotias urosjääkarhu Nord menehtyi.

Nord sairastui äkillisesti ja vakavasti eikä vastannut hoitoon, joten kärsimyksen välttämiseksi eläin päädyttiin päästämään tuskistaan.

Sairauden syytä selvitellään. Toimitusjohtaja Johanna Koivunen kertoo, että henkilökunta on ottanut Nordin poismenon raskaasti.

– Asia on nyt niin tuore, tilannetta rauhoitellaan. Tämä on ollut todella kova paikka henkilökunnalle, joka yritti Nordia parhaansa mukaan hoitaa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Johanna Koivusen mukaan henkilökunta yrittää nyt selvittää, mikä sairaus lopulta vei jääkarhu-uroksen voimat.

– Palaamme asiaan maanantaina.

Ranualla tehty pitkään työtä lajin hyväksi

Jääkarhu-uroksen maksimi-ikä on noin 30 vuotta. Tarhaolosuhteissa karhu voi toki elää jopa 40-vuotiaaksi. Vuonna 2017 vanhuuteen menehtynyt Manasse-karhu eli 27-vuotiaaksi.

Jääkarhu on määritelty luonnossa uhanalaiseksi ja lajille on perustettu Euroopan eläintarha- ja akvaariojärjestössä EAZAssa uhanalaisten lajien suojeluohjelma EEP (European Ex-situ Programme), johon Ranuan Eläinpuisto ja Skandinavisk Dyrepark myös kuuluvat.

Ranuan eläinpuiston mukaan ohjelman tavoitteena on ylläpitää jääkarhujen eläintarhakanta elinvoimaisena ja perimältään riittävän monimuotoisena.

Ranuan eläintarha tunnetaan jääkarhujen kotipaikkana, sillä arktinen ilmasto sopii karhuille ja on niille luonnonmukainen.

Tarhassa on jo pitkään tehty työtä karhujen hyväksi. Nordin lähdön jälkeen kotitarhaan jää vielä karhunaaras Venus. Toiveissa oli, että Venus ja Nord olisivat saaneet myös jälkeläisiä, mutta siihen ei pariskunnan yhteinen aika riittänyt.

Lue myös:

16.10. klo 13.15 Juttua täydennetty väliotsikosta lähtien