Lemmikin hoito eläinsairaalassa maksaa jopa tuhansia euroja – kotikissankin henki halutaan pelastaa yhä useammin lähes hinnalla millä hyvänsä

Koirien ja kissojen vaativa hoito yleistyy koko ajan. Esimerkiksi kissoillekin on jo veripankkeja ja verenluovuttajakissoista on pulaa. Sairaalassa tehty iso operaatio ja tehohoitopäivät maksavat omistajalle helposti tuhansia euroja.

yleiskuva - Ruusu -niminen ragdoll-kissa esittelee paperilta veriarvojaan eläinsairaalan hoitopöydällä.
Ragdoll-rotuiselle Ruusulle on nyt tehty terveystarkastus, kuunneltu sydäntä ja tutkittu veriarvot. Kohta on aika luovuttaa kissaverta veripankkiin toisia kissapotilaita varten.

Korona-ajan lemmikkibuumi on tehnyt ehkä jo uusillekin koiran tai kissan omistajille selväksi, että lemmikinpito ei ole vain leikkiä tai lenkkiä.

Joskus voi käydä nimittäin pahasti, tosi pahasti.

Sattuu onnettomuus, paljastuu kasvaimia tai jokin perinnöllinen sairaus, johon tarvitaan erikoissairaanhoitoa.

– Tehdään sydän- ja keuhkokirurgiaa, maksalohkojen poistoja. On immuuni- tai luuydinsairauksia, sanoo Helsingin yliopiston pieneläinsairaalan johtava eläinlääkäri Sanna Viitanen.

– On traumapotilaita jotka vaativat kirurgiaa, kyyn puremat ja rotanmyrkky aiheuttavat niin koirille kuin kissoillekin vakavia myrkytyksiä, jatkaa puolestaan Evidensia-ketjun varatoimitusjohtaja ja eläinlääketieteellinen johtaja Anssi Tast.

Evidensian eläinsairaalan pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkärin Karoliina Aution mukaan kissojen verenluovutus on vaativampaa kuin koirilla, joita ei tarvitse rauhoittaa luovutustahetkeä varten. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Vaativan hoidon hinta kissalla ja koiralla on sen mukaista.

– Pienet rutiinileikkaukset maksavat joitakin satoja euroja, mutta kun ollaan erikoiskirurgiassa tai joidenkin synnynnäisten maksa- tai verisuonipoikkeavuuksien korjausleikkauksissa niin kyllä sitten lähestytään jo kahta tonnia, sanoo Viitanen.

– Kun puhutaan vaativasta kirurgiapotilaasta joka jää sairaalaan ja tehohoitoon useammaksi vuorokaudeksi niin kyllähän ne kustannukset saattavat nousta useisin tuhansiin euroihin. Isompien leikkauksen hinnat lähtevät noin 1000 eurosta ylöspäin ja karkeasti tehohoito maksaa noin 1000 euroa vuorokausi, Tast vahvistaa.

Moni on myös hinnan koiransa ja kissansa pelastamisesta valmis maksamaan.

– Meillä on päivittäin koiria ja myös kissoja teho-osastolla hoidossa, sanoo Viitanen.

– Kyllä meillä hoidetaan eläinsairaaloissa tuhansia potilaita vuosittain. Noin 60-70 prosenttia on koiria, 20 prosenttia kissoja ja loput muita, kertoo Tast.

Pia Fjäder on tuonut kissojaan verenluovutukseen, koska veren avulla voi auttaa toisia kissalemmikkejä. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Hintoja selittää se, että eläinten hoitoja ei tueta yhteiskunnan varoista ihmisten lääkäri- tai sairaalakäyntien tapaan.

– Tulot tulevat puhtaasti liiketoiminnasta. Jos meillä on eläinsairaaloissa 24/7 henkilökuntaa paikalla, niin tottakai siitä tulee kustannuksia. Kaikista tutkimuksista ja hoidoista pitää tietenkin pystyä antamaan etukäteen hinta-arvio, jotta omistaja voi päättää mikä on mahdollista ja mikä ei, Tast sanoo.

Jopa tuhansien eurojen hoitoja ostetaan niin rotulemmikille kuin sekarotuiselle piskille tai löytötalosta hankitulle kotikissallekin, koska kyse on perheenjäsenestä.

– Kyllä tässä on ollut jo pidemmän aikaa sellainen trendi, että lemmikit ovat tärkeässä asemassa perheessä. Niiden tutkimuksiin ja hoitoihin sairauden yllättäessä ollaan valmiita panostamaan ja toisaalta ollaan valmiita panostamaan myös terveydenhuoltotyöhön, jolla yritetään sairauksia ehkäistä, Tast sanoo.

Esimerkiksi Evidensiaverkoston klinikoilla tehdään vuosittain noin 400 000 potilaskäyntiä aina rokotuksista ja sterilisaatiosta eutanasiaan saakka.

Tast ei usko, että hoitojen kysyntää olisivat lisänneet niinkään vakuutukset.

– Suomessa lemmikkien vakuutuskattavuus ei ole vieläkään kovin korkea. Se on ehkä noin 25 prosentin luokka. Kyllä tämä on ollut tasainen kehitys ja mennyt käsikädessä palvelutarjonnan, osaamisen, laitekannan ja sairaalaverkoston kehittämisen kanssa.

Verenluovuttajakissoista pulaa

Vaativissa sairaalahoidoissa tarvitaan yleensä lisäverta aivan kuin ihmisilläkin ja sitä varten on pitänyt luoda luovuttajaverkosto niin hätätilanteita kuin veripankkiakin varten.

Koirille löytyy Suomesta jo useampi veripankki. Kissoillekin niitä on jo ainakin kaksi eli Viikin eläinsairaalassa ja Evidensian Tammiston eläinsairaalassa.

– Tämä johtuu siitä, että kissojakin halutaan hoitaa koko ajan enemmän ja paremmin ja halutaan tarjota niille parasta mahdollista hoitoa, sanoo eläinlääketieteen tohtori ja Evidensian Tammiston eläinsairaalan erikoiseläinlääkäri Karoliina Autio.

Ruusu on rauhoitettu luovutusta varten. Vaivanpalkaksi on luvassa pussillinen kissanruokaa. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Uusia luovuttajia toivotaan silti koko ajan lisää.

– Varsinkin kissaluovuttajista meillä on jatkuvasti pientä pulaa. Joskus saattaa olla niin, että kissojen verituotteita menee monta pussia ja sitten ollaan tilanteessa, jossa kaikki hätäluovuttajat ja kynnelle kykenevät tarvitaan. Ehkä kissojen veripankkitoiminta on kissanomistajille vielä tuntemattomampi juttu, sanoo Viitanen.

Evidensian eläinsairaalassa tarvetta on lähinnä hätäluovuttajista.

– Hätärekisteriin otetaan mielellään mukaan kissoja, jotta tarvittaessa voidaan verta saada hätätilanteessa, Autio sanoo.

Luovuttajakissalta toivotaan tiettyjä ominaisuuksia.

– Kissan pitäisi olla luonteeltaan sellainen ettei se ahdistu tällaisesta tilanteesta. Kissan pitää myös olla terve, yli 5 kiloinen yhdestä kahdeksaan vuotias ja sisäkissa sekä tietysti rokotettu, madotettu ja vieläpä Suomessa syntynyt, Autio luettelee.

Luovuttajalemmikille on luvassa pieni palkkio.

– Kissan tai koiran verenluovutus perustuu vapaaehtoiseen toimintaa, mutta siitä kyllä palkitaan. Luovuttajalle on ilmaisia terveystarkastuksia, rokotuksia, punkkikarkotteita ja ruokapalkkio luovutuksen jälkeen, muistuttaa Tast vaivannäön eduista.

Puhumattakaan mielihyvästä, kun omasta lemmikistä voi tulla toisen hengenpelastaja.

– Ihan muiden auttaminen tässä on takana, sanoo Pia Fjäder.

Häntä ei myöskään hätkäytä kalleimpien leikkausten hinnat, vaikka kotona kissoja vilistää useampia.

– Vakuutus on mulla tukena pohjalla, jos tulee isompi keikka. Mutta kyllä kun kissan ottaa, niin siihen sitoutuu kuluineen täysin sen 20 vuotta ja sillä mennään, Fjäder sanoo.

Veripankkiluovutukset on sovittu etukäteen. Aina varastossa oleva veri ei riitä ja apuun on kutsuttava hätäluovuttajia. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Lue lisää: